Olisiko kyseessä jopa Suomen ennätys? Mystinen tötsä täytti jo vuoden vilkkaalla liikennepaikalla melkein Tampereen keskustassa

Moron lukija on hämmästellyt liikenne-estettä pääväylän varrella.

Tötsän alla on Moron lukijan mukaan vanhan lampputolpan pätkä johtoineen.

27.5. 8:00

Moro, D-kulma

Hatanpään valtatien ja Tampereen valtatien kulmaus tunnetaan Tampereella myös D-kulmana vanhan paikalla sijainneen autokaupan ja sen valomainoksen ansiosta.

Nyt D-kulman vastapuolikin Hatanpään valtatien toisella puolella on tulossa kuuluisaksi kenties Suomen vanhimmasta keskellä väylää olevasta liikennetötsästä eli tutummin varoituskartiosta.

Näin Moron lukija nimimerkki Mika kertoi kuvan saatteessa:

”Olen jo toista vuotta ihmetellyt tätä pyörätiellä lojuvaa tötsää, jonka alla on palanen vanhaa lampputolppaa sähköjohtoineen. Monesti nähnyt työmatkalla läheltä piti -tilanteita, kun pyöräilijöitä on tullut suojatieltä ja pyörätiellä ajava joutuu väistämään jalankulkijoiden puolelle.”

Tötsä hankaloittaa tietysti myös väylien kunnossapitoa etenkin talvella.

”Talvellakin jäi lumikasa keskelle tietä, kun aurat eivät päässeet sitä kunnolla keräämään. Nyt kun kaupunki on siistinyt kaupunkia kisaturisteille, niin tämänkin voisi vihdoin lisätä korjauslistalle. Tötsä sijaitsee Hatanpään valtatien ja Tampereen valtatien risteyksessä, Ratinankaaren edustalla.”

Tarttis varmaan tehrä jotakin.

Tötsä näyttää kokeneen kovia sijaitessaan keskellä jalankulun ja pyöräilyn väylää.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut