Pankkiautomaatti lähti, mutta vanha ikkuna tulee – Historiallinen seinä entistetään Finlaysonin alueella Tampereella

Jopa alkuperäinen graniittipaasi pääsee takaisin paikalleen.

Entisen pankkiautomaatin paikalle palautetaan alkuperäinen kaari-ikkuna Finlaysonilla Itäisellä kadulla. Takana on pieni huoltotila, johon on ovi rakennuksen sisältä.

28.5. 11:00

Moro, Itäinen katu

Moni ohikulkija on miettinyt Finlaysonilla Itäisellä kadulla, mitä holvia tai peräti viinikellaria rakennetaan vastapäätä elokuvateatteri Plevnan ulko-ovea.

Paikalta poistui pankkiautomaatti, ja nyt on myös automaatin jälkeen aukossa ollut peltilevy poistettu ja esimerkiksi kivijalkaa avattu. Aukosta näkyy kellaritilaa muutaman neliön verran. Sinne sopisi hienosti pikku kabinetti. Nyt siellä on huoltotilaa, jossa risteilee muun muassa putkia.

Moni on kaivannut pankkiautomaattia, mutta nykyään lähimmät ovat Keskustorilla ja Anttilan vanhassa kiinteistössä.

Moro selvitti remonttia Finlaysonin alueen kiinteistöpäällikön Kai Niinimäen kanssa. Niinimäki työskentelee rakennukset omistavassa työeläkeyhtiö Varmassa, joka vastaa kiinteistöjen ylläpidosta, vuokrauksesta, markkinoinnista ja kehittämisestä.

”Seinä palautetaan alkuperäiseen asuunsa. Myös alkuperäinen kaari-ikkuna on tallessa, joten sekin saadaan nyt paikoilleen.”

Niinimäki kehuu edeltäjiään viisaudesta, sillä alkuperäisen ikkunan lisäksi on aikanaan ymmärretty laittaa talteen myös alkuperäinen kivijalan graniittipaasi. Sekin palautetaan nyt paikalleen.

Töiden on määrä valmistua touko-kesäkuun vaihteessa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut