Moron kolumni: Kansallispelin lumovoima tuo ainutkertaisia elämyksiä

21.5. 12:00

Moro, Siperia

Nokia-areenan kaksi nuorta naiskatsojaa alkaa kyllästyä, kun miespuolinen kiekkofani huutaa seisaallaan täyttä kurkkua pari riviä alempana ja estää naisten suoran näkemisen kaukaloon. ”Olisit nyt vähän aikaa hiljaa”, huomauttavat naiset. Mies kääntää kasvonsa heille päin ja toteaa, että ”menkää kirkkoon. Se on hiljentymistä varten.” Jääkiekko on suomalaisten kansallispeli ja Tampere on jääkiekon pääkaupunki. Vasta-argumentteja ei juuri ole, etenkin jos mittarina on katsomiskokemus. Tampereella järjestettävät kiekon MM-kisat osoittavat taas kerran lajin suosion. Kansa rynnii kaduille ja täyttää Nokia Arenan lähikulmien kuppilat.

Olen kysellyt muutamilta kiekkofaneiksi tunnustautuneilta, keski-iän ylittäneiltä naisilta heidän motiivejaan siirtyä vuosi toisensa jälkeen ratkomaan mustan kiekon saloja. Yhteinen nimittäjä on fiilis, joka syntyy paitsi katsojien vuorovaikutuksesta myös tilasta, kuten Nokia-areenan ihmemaailma kuulemani mukaan on. Todistajaksi minusta ei ole. En ole käynyt areenassa, enkä suunnittele matkaa sinne.

Jonkin verran tamperelaisen jääkiekon historiaa lukeneena olen päätynyt siihen, että erityisesti Tampereella työläiskaupunki istui sopivasti jääkiekon monitapahtumaiseen ja mukaansa tempaisevaan rytmiin, jota on ryyditetty monista muista joukkuelajeista eroavalla fyysisyydellä.

Se kasvoi vähitellen koko kaupungin ykköslajiksi ja hankki Tampereelle epävirallisen koko maan kiekkopääkaupungin tittelin. Taitavalla markkinoinnilla peli saatiin tulemaan lähelle ihmisiä. Siinä sekoitettiin ovelasti vanhakantaista amatööriurheilua ja modernia urheiluviihdettä. Tämä epäortodoksinen liitto toi kiekolle ja tamperelaisille seuroille selvän etumatkan muihin kaupunkeihin ja lajeihin.

Vaikka olen jalkapallomies, jääkiekko on silti antanut minulle ainutkertaisia elämyksiä, jotka pysyvät mielessä. Varhaisin kokemus on vanhasta tamperelaiskiekon kehdosta Koulukadun kentältä. Isä-Kallu vei minut katsomaan Suomen maaottelua Kanadaa vastaan joskus 1950-luvun puolivälin jälkeen. Katsomo oli täynnä ja isä otti minut niskoilleen, jotta näkisin innostuneen katsojakunnan korkeudelta paremmin. Suomi hävisi runsasmaalisesti, mutta se ei haitannut tunnelmaa. Isän lähellä oli hyvä ja turvallinen olla.

Ainutkertainen kokemus luisteli vastaan myös vuonna 1965, kun Tampereella pelattiin MM-kisat. Mielessäni on Matti Mölli Keinosen kyltymätön tahto ja persoonallinen taito harhautella ruotsalaispuolustusta. Samoissa kisoissa MM-kultaa voittanut Neuvostoliiton tehojoukkue häikäisi ohjelmallisella pelillään.

Vuoden 1965 kisoja rytmitti myös ulkomaisten kisaturistien kasvava määrä. Tampereella oli liian vähän hotelleja. Pulmaa ratkottiin järjestäjien ideoimalla kotimajoituksella. Tamperelaiset ottivat koteihinsa kisojen ajaksi turisteja. Lapsuudenkodissani oli kaksi nuorta ruotsalaista kisaturistia, joiden kanssa kommunikoimme aamiaisella kielimuurista huolimatta. Ilmassa oli suuren kansainvälisen urheilujuhlan tuntua.

Sama toistuu nyt. Majoitimme kotiimme seitsemän jääkiekosta innostunutta tsekkifania. Vuoden 1965 kisoissa heillä olisi ollut fanittamisen pääkohteena maailmantähti Vaclav Nedomansky, jolta Hakametsän lähellä asuneet pikkupojat saivat tuolloin nimikirjoituksia.

Kerrotaan, että kiekkotähti innostui osallistumaan iltavapaallaan myös poikien puistopeleihin. Ehkä Nedomanskylle löytyy Tampereen kisoista potentiaalisia seuraajia.

Kirjoittaja on tietokirjailija ja Tampereen paikallishistorian tuntija.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut