Suljetulla Uittotunnelin kahvilalla yllätyskäänne Tampereella – Muuttaa uuteen paikkaan ja ympärille rakentuu iso venesatama

Kaupungin suosituimmalle kesäkahvilalle löytyi uusi rantapaikka, Santalahden satamaan tulossa rantamakasiineja.

Satamavastaava Tuomas Salovaara (vas.), Kari Kaski ja Tarja Aho mittailivat uuden Uittotunnelin kahvilan paikkaa Santalahden sataman ja tapahtumapuiston välisellä alueella. Avajaiset ovat ensi keväänä.

24.5. 10:03

Moro, Santalahti

Soranajon eristämäksi jäänyt Uittotunnelin kahvila muuttaa elokuussa Santalahden sataman ja tapahtumapuiston nurkalle. Auki kahvila saadaan kuitenkin vasta keväällä 2023.

Muutos on yrittäjille Kari Kaskelle ja Tarja Aholle silti mieluisa alkuvuoden pettymyksen jälkeen. Silloin selvisi, ettei kesäkahvilan avaaminen mitenkään onnistu ympäristön rakennustöiden takia.

”Tämä on jopa parempi paikka kuin entinen. Tähän pääsee isoillakin veneillä ihan viereen”, he toteavat Näsijärven rannassa sataman ja tapahtumapuiston välissä.

Samaa mieltä on suunnitelmissa mukana ollut Tampereen satamavastaava Tuomas Salovaara, joka ehdotti paikkaa kahvilalle.

”Santalahden satamaa kehitetään lähivuosina paljon ja jo täksi kesäksi tulee paljon uudistuksia. Ajatuksena on myös kehittää satamaa yhdessä tapahtumapuiston kanssa”, hän toteaa.

Tapahtumapuiston isot, tuhansien kävijöiden tapahtumat ovat toistaiseksi kaikki peruuntuneet, mutta puisto isoine nurmikenttineen ja pelialueineen on valmistuttuaan palannut monien peliporukoiden suosioon.

Tästä tuonne suuntaan tulee terassi, Kari Kaski suunnittelee.

Satamavastaava Tuomas Salovaara (vas.), Kari Kaski ja Tarja Aho toteavat, että kahvilan paikka sataman ja tapahtumapuiston välissä on hyvä siksikin, että isoillakin veneillä pääsee paikalle.

Työmaa sulki

Ratikkareittiä rakennetaan kohti Lentävänniemeä ja Uittotunnelin edustalle kasataan tekosaarta.

Töiden takia Uittotunneli on tämän kesän suljettuna ja samalla yksi Tampereen suosituimmista kesäkahviloista jäi työmaan keskelle eikä avaa tänä kesänä oviaan.

”Elokuussa on varmaan sen verran aikaa, että puramme vanhan kahvilarakennuksen osiin ja siirrämme sen tänne uuteen paikkaan. Mukana tulee myös majakkamallinen varasto ja wc:t. Näsijärven puolelle rakennetaan iso terassi”, Kari Kaski suunnittelee.

Hän on jo rakentajien kanssa yhdessä tutkinut muuttoreittiä. Kahvilan muuttaminen onnistunee rantaan rakennettuja työmaateitä pitkin, jolloin ei tarvitse laisinkaan mennä vilkkaalle Paasikiventielle.

Kaski ja Aho kertovat, että kahvila avataan keväällä 2023 ja tarkoitus on jatkaa entiseen malliin. Kesäisin on siis luvassa myös elävää musiikkia 1–2 muusikon voimin kerrallaan.

”Makeat ja suolaiset letut ovat olleet suosituimpia ja myös lohihampurilaiset”, Tarja Aho luettelee.

Tarja Aho ja Kari Kaski eivät voi tänä kesänä avata Uittotunnelin kahvilaa lainkaan, koska ympäristö on Näsisaaren työmaata.

Makasiineja satamaan?

Satamavastaava Tuomas Salovaara joutuu viittoilemaan laajalla kaarella eri suuntiin kertoessaan Santalahden satamaan tulevia ja suunniteltuja uudistuksia.

”Tuolla on kunnostettu saunalauttalaituri, jonne koko pituudelta tulee saunalauttoja ja muutamia kylkipaikkoja lauttayrittäjille. Tuohon vastapäätä tulee saunalauttayrittäjille noutolaituri, josta voi noutaa asiakkaita lukitun sataman ulkopuolelta”, Salovaara näyttää kahvilan tulevalta paikalta.

Santalahden satamaa kehitetään lähivuosina voimakkaasti. Jo täksi vuodeksi tulee saunalauttayrittäjille asiakkaiden noutolaituri, sataman portti sähköistetään ja viereen tulee vesijettivuokraamo.

Yksi uudistus näet on, että Santalahden sataman portti muuttuu automaattiportiksi, joka aukeaa vain venepaikkalaisille.

Lisäksi satamaa kehitetään veneiden talvitelakointialueena ja vessoja ja jätehuoltotiloja parannetaan. Kesän aikana kaikki ”romut” poistetaan, ja valmiina on jo aallonmurtajan kyljessä jykevä nostolaituri ”josta saa nostettua isommankin veneen”.

”Tuohon kahvilan lähistölle tulee myös vesijettien laituri ja vesijettivuokraamo. Tuolla aallonmurtajan kärjessä jatkaa varjoliitoyritys.”

Salovaara toivoo, että lähivuosina satamaan voidaan myös rakentaa rantamakasiineja monenlaiseen käyttöön muun muassa ravintoloille ja muille yrityksille.

”Kaava sen mahdollistaisi. Se toisi viihtyisyyttä ja toimintaa alueelle.”

Porvoon rantamakasiinit ovat osa kansallismaisemaa ja niissä olevat ravintolat ja myymälät ovat erittäin suosittuja matkailukohteita. Samantyylisiä on muun muassa Loviisassa ja Uudessakaupungissa.

Lue lisää: Supersuosittua kesäkahvilaa ei avata lainkaan – myös Tampereen erikoisin turistinähtävyys pysyy ensi kesän kiinni

Lue lisää: Näsisaarta on tehty jo 280 000 kuutiometriä – näin rakennusurakka on edennyt

Lue lisää: Täysin uudenlainen kaupunginosa alkaa nyt rakentua näyttävälle paikalle Tampereella – Tällainen siitä tulee, video näyttää raitiotien tarkan reitin

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut