Moron pääkirjoitus: Uittotunnelia ei saa missään nimessä unohtaa

12.5. 12:00

Moro, Siperia

Tampere on tehnyt viime vuosina suuren palveluksen meille kaikille avaamalla vuosikymmenten ajan suljettuna olleita rantoja kävelijöiden ja pyöräilijöiden kulkea. Seuraavalla aukeamalla kerromme keskeisimmästä rantareitistä, jonka viimeinen osuus valmistui hiljattain. Nyt pääsee ihan rannassa tai aivan sen tuntumassa Vihilahdesta Lapinniemeen upeiden kulttuurimaisemien keskellä.

Tammerkosken rantareitistä voi nauttia myös pienissä osissa, sillä esimerkiksi Hatanpään kartanon puisto ja arboretum, Vapriikinraitti Tammerkosken päällä ja uusin osuus Naistenlahden satamassa ovat käymisen arvoisia jo yksistään.

Vihdoin Tampere alkaa ottaa rantoja siihen käyttöön, mihin ne kahden järven välissä sijaitsevalle kaupungille kuuluvat: ihmisille. Ranta-Tampellankin kohdalla rantareitti saa vielä kioskeja. Istuinryhmiä on jo.

Rantoja pääsee kulkemaan myös Hatanpäältä Härmälään ja edelleen Pirkkalaan ja takaisin Tampereelle. Santalahdessa rakennetaan ratikkaa ja suunnitteilla on rantareitin jatkaminen Hiedanrantaan paikoin liki vesirajassa.

Siksi Uittotunnelia ei saa unohtaa. Sen aukipitämisessä on omat vaatimuksensa esimerkiksi Näsijärven puolen patorakennelman takia ja öiksi se on suljettava, mutta tämä ainoalaatuinen ja historiallinen nähtävyys ansaitsee olla kiinteä osa eri rantareittien linkkinä. Tunneli sekä kahvila Nässyn rannassa ovat olleet suosittuja käyntikohteita ihan kahdestaan.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut