Moro, Raatihuone
Kun Tampere-seuran toiminnanjohtaja Heidi Martikainen eräänä vuoden 1989 maanantaiaamuna lähestyi työpaikkaansa Raatihuoneen kivijalassa, näky pelästytti. Rakennuksen ympärillä kävi levoton kuhina.
”Ajattelin, että ei herrasväki! Onko Raatihuoneella tulipalo?” Martikainen muistelee.
Ihmisjoukko paljastui jonoksi, joka kiemursi Raatihuoneen portailta rakennuksen kulman ympäri Tampere-seuran ovelle. Kaikki olivat tulleet ostamaan seuran kustantamaa kirjaa Melkoinen kaupunki nääs.
Kirja on Martikaisen sanoin ”pieni läyskäle jokamiehen kotiseutuhistoriaa” – sellainen, jossa kaupungin vaiheita ei käydä läpi vuosisata kerrallaan, vaan jonka avulla pääsee nopeasti jyvälle siitä, ”mikä se suihkukaivo oikein on.” Tunnettu radioääni Hannu Taanila oli kehunut kirjaa edellispäivän radio-ohjelmassaan.
”Taanila sanoi, että kirja on parasta, mitä ikänä on tehty kotiseutukirjoissa. Tämä oli urani tähtihetki.”
Tänä kesänä, yli 30 vuotta tapahtuneen jälkeen, Heidi Martikainen jää eläkkeelle.
”Olin nuori kun tulin. Ne jotka ovat tulleet sen jälkeen, eivät muista muita kekkosia kuin minut.”
Paikallisesta tuli muotia
Tampere-aiheisten kirjojen ja Tammerkoski-lehden kustantaminen on yhä yksi seuran päätehtävistä. Muihin kuuluu muun muassa yli 20 000 valokuvan arkiston ylläpito. Jäsenille järjestetään retkiä ja muuta ohjelmaa.
”Seuran yksi päätehtävä on Tampereen historian tallentaminen ja välittäminen, ja ne konstit on monet sanoi mummu. Ei tämä tietysti koskaan ole mitään nuorisotyötä ollut. Keskimääräinen kotiseutuihminen on sellainen, joka herää 47,5-vuotiaana pohtimaan, mistä on kotoisin.”
Heidi Martikainen miettii, käykö Nokia-areenalle samoin kuin Tampere-talolle? Viiden vuoden päästä kukaan ei enää haluaisi antaa sitä pois. Korkea rakentaminen sopii hänen mielestään keskustaan.
Tampere-seura myy kirjoja myymälässään Raatihuoneen kivijalassa.
Martikaisen mukaan 1990-luvun alussa uumoiltiin, että kotiseututyö jopa loppuu kokonaan. Suomi liittyi Euroopan unioniin, ja epäiltiin, ettei kukaan ole enää sen jälkeen kiinnostunut paikallisista asioista.
”Kävi toisinpäin. Yks kaks paikallisuus alkoi olla muotia.”
Tunneli kelpaa hyvin
Martikainen on syntynyt Tampereella. Hän muistaa monet kaupungin rakennushankkeet vuosikymmentenkin takaa.
”Tamperelainen mielenlaatu on sellainen, että kaikkea uutta pitää ensin vastustaa huvinvuoksi ja periaatteesta. Tampere-taloa kaikki vastustivat pää täristen, ja Näsinneulaa pidettiin ihan kauheana. Nyt kysymys kuuluu kuka antaisi nämä pois – ei kukaan.”
Martikainen sanoo yrittävänsä olla sellainen, joka on mieluummin asioiden puolesta kuin niitä vastaan.
”Ensin vähän vastustin tunnelia, ymmärtämättä mitä oikeastaan vastustan. Ajattelin sitten, että tulen kuitenkin sitä käyttämään, kun äiti asuu Ylöjärvellä. Mikä sen kätevämpää kuin painaa läpi tunnelista?”
Heidi Martikainen on kustantanut Tampere-seuran toiminnanjohtajana 101 Tampere-aiheista kirjaa.
Vanhaa saa toki säilyä. Mielipaikkoihin Tampereella kuuluvat Finlaysonin vanha tehdasalue, Tallipiha ja Pyynikin näkötorni.
”Jos jokin inhokki on sanottava niin keskustan bussipysäkin katokset. Olen seisonut siinä ja kastunut läpimäräksi. Se jota katos suojaa on bussi, jossa on muutenkin katto.”
Senioritanssit odottavat
Eläkkeellä Martikainen aikoo maalata, verhoilla, vaihtaa sohvan paikkaa ja käydä kulttuuririennoissa. Päivien ratoksi hän on hankkinut mankelin, jolla hän laittaa liinavaatteet ojennukseen.
Eläkkeellä on myös aikaa leikkiä ”pikkulikkojen kanssa kauppaa ja hienoa naista”. Stereotyyppiseksi eläkeläismummuksi Martikaisella on vielä matkaa.
”Tuttavani joka on itse täyttänyt 80 vuotta sanoi aivan innoissaan, että nyt voimme alkaa käydä senioritansseissa. Minä senioritansseissa! Minkä takia en voi mennä tavallisiin? No, rupesin kyllä sitten harkitsemaan, että ei se varmaan hullumpaa olisi.”
Tampere-seura rahoittaa toimintaansa myymällä kirjojen lisäksi Tampere-aiheisia tavaroita kuten pipoja, tiskirättejä ja torkkupeittoja. ”Kotiseutuhommat voivat olla vähän rentoakin”, Heidi Martikainen sanoo.
Kuka
Heidi Martikainen
Syntynyt vuonna 1958 Tampereella.
Naimisissa Antin kanssa vuodesta 1980. Kaksi aikuista lasta ja kolme lastenlasta.
Koulutukseltaan yo-merkonomi ja kulttuurituottaja AMK.
Tampere-seuran toiminnanjohtajaksi 1.8.1988
Tammerkoski-lehden tuottaja 2020–3/2022.
Huomionosoituksia
Tampereen kaupungin 1. luokan kultainen ansiomitali (2004).
Kukkaispormestari (2016).
Valtakunnallinen kotiseututyön ansiomitali (2018).