Tamperelainen Asko Lehtinen kerää MM-kisamaskotteja ja kertoo nyt, mikä niistä on hänelle tärkein – Mikä näistä MM-maskoteista on oma suosikkisi? Osallistu äänestykseen

Asko Lehtinen kertoo MM-kisamaskottikokoelmasta, jota hän alkoi kartuttaa jo varhain. Ensimmäinen kisamuisto ei kuitenkaan ollut maskotti. Nyt Moron lukijat voivat äänestää, mikä heidän mielestään on esitellyistä maskoteista hienoin. Äänestys on artikkelin lopussa.

Innokas jääkiekon MM-kisojen kiertäjä Asko Lehtinen on myös koonnut upean kokoelman kisamaskotteja eri vuosilta.

11.5. 20:00

Moro, Vuores

Tamperelainen Asko Lehtinen on jo perjantaina Tampereen areenan katsomossa katsomassa jääkiekon MM-kisojen avausotteluita.

”Muiden pelien lisäksi liput on myös finaaliin ja pronssipeliin”, Lehtinen kertoo.

Lehtisellä on hieno kokoelma MM-kisamaskotteja, sillä hän on käynyt 34 kisoissa, joista tuliaisina on 20 maskottia.

Moro pääsi tutustumaan maskottikokoelmaan ja järjestää lukijoille äänestyksen: Mikä esitellyistä maskoteista on hienoin.

Äänestyksessä on maskotteja, joiden kisoissa Suomi on ottanut mitalin, mutta kaikkia mitalimaskotteja ei ole.

Lisäksi mukana äänestyksessä on Tampereen kisojen maskotti Miracleo. Siitä ei ainakaan Lehtinen tai Moron reportteri ole löytänyt pehmoleluversiota, joten äänestyksessä on täysikokoinen maskotti.

Anna äänesi maanantaihin 16. toukokuuta kello 10:een mennessä. Äänestys on jutun lopussa. Kaikkien osallistuneiden kesken arvotaan kolme Moron kesähattua.

Tulos julkaistaan Morossa 19. toukokuuta kisojen pelien tiukentuessa.

Maskotit ovat yksi osa hienoja kisamuistoja vuodesta 1965 lähtien. Asko Lehtisen kokoelmassa on myös esimerkiksi kisakiekkoja ja lehtileikkeitä.

Yksi on paras

Lehtisen ensimmäiset MM-kisat olivat Tampereen Hakametsässä vuonna 1965. Kiekkouraa on Ilveksessä sekä juniorina että valmentaja jo vuosikymmenten ajalta.

”Kyllä tärkein maskotti on Tukholmasta vuodelta 1995, jolloin Suomi Globenissa päihitti Ruotsin ja voitti ensimmäisen maailmanmestaruuden.”

Kisareissut hän tekee ystävänsä Pentti Karin kanssa. Vuosien varrella moni pelaaja ja valmentaja kautta maailman on tullut tutuksi ja valokuva-albumissa on paljon yhteiskuvia kuuluisuuksien kanssa.

Mikä on ihan ensimmäinen kisojen muistotavara?

”Tampereelta vuodelta 1965 Tshekkoslovakian joukkueelta aidan yli heitetty puumaila ja kisojen viiri. Maskotteja ei vielä kisoissa ollut.”

Ykkönen. Suomi voitti ensimmäisen MM-kullan jääkiekossa Tukholman kisoissa, joiden maskotti on sen tähden Asko Lehtisen suosikki.

Katso video, jossa Asko Lehtinen kertoo kisamuistoistaan ja maskoteista aamulehti.fi/moro.

1. Vuosi 1985, Praha. Suomelle ei mitalia.

2. Vuosi 1995, Tukholma. Suomelle ensimmäinen kulta.

3. Vuosi 1999, Lillehammer. Suomella hopea.

4. Vuosi 2001, Hannover. Suomelle hopea.

5. Vuosi 2007, Moskova. Suomelle hopea.

6. Vuosi 2008, Quebec. Suomelle pronssi.

7. Vuosi 2011, Bratislava. Suomelle kulta.

8. Vuosi 2019, Bratislava. Suomelle kulta.

9. Vuosi 2022, Tampere. Suomelle kulta?

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut