Moron luontotohtori vastaa: Mikä eläin oli kaameasti raadeltu palasiksi Nokialla?

Moron luontotohtori päätteli lajin, vaikka tärkeitä osia puuttuu.

23.4. 10:00

Moro, Siperia

Luontotohtorille voi lähettää pähkäiltävää valokuvan kera moro@aamulehti.fi-sähköpostiin. Kuva on tunnistamisen kannalta tärkeä asia.

Kerro myös, millä paikkakunnalla ja millaisessa paikassa havainto on tehty. Liitäthän kysymykseen myös tiedon luontohavainnon ajasta sekä eliön kokoarvion.

Moron luontotohtori on Tomi Kumpulainen, joka on Tampereen luonnontieteellisen museon amanuenssi.

Lukija kysyy: Olin naisystäväni kanssa ulkoilemassa metsässä maaliskuun lopulla ja törmäsimme tällaiseen näkyyn. Onko saaliiksi joutunut rusakko vai mikä on kyseinen raadeltu eläin? Tuon kuvan perusteella, jossa näkyy selkäranka kokonaisuudessaan, arvioimme selkärangan ja pääkallon yhteispituudeksi noin 100 senttimetriä.

Mikä on sellainen petoeläin, joka raatelee näin hurjasti, että koko nahka turkkeineen on revitty irti? Lihat oli kahdessa eri osassa. Löytöpaikka oli hyvin vaikeakulkuisessa rinteessä ja ympärillä oli puustoa melko tiheästi. Löytöpaikka oli Nokialla.

Tommi

Kallo ei ollut enää kokonainen.

Luontotohtori vastaa: Jäänteet kuuluvat metsäkauriille tai nuorelle valkohäntäkauriille. Tämän voi päätellä vaikkapa selkärangasta tai hampaistosta. Koko sopisi molemmille lajeille, harmillisesti kallosta puuttuu määritystä helpottavia osia.

Todennäköisin saalistaja lieneekin ilves – kuvien avulla tosin vaikea sulkea pois suden mahdollisuutta, sillä alkuperäisen saalistajan ruokailtua monet pienemmät ruokailijat jatkavat työtä kuljettaen pieniä herkkupaloja ympäristöön.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut