Orivedeltä löytyi kovia kokenut koivunrunko – Pahkat ovat niissä tavallisia vaivoja

27.3. 10:00

Moro, Vapriikki

Luontotohtorille voi lähettää pähkäiltävää valokuvan kera moro@aamulehti.fi-sähköpostiin. Kuva on tunnistamisen kannalta tärkeä asia.

Kerro myös, millä paikkakunnalla ja millaisessa paikassa havainto on tehty. Liitäthän kysymykseen myös tiedon luontohavainnon ajasta sekä eliön kokoarvion.

Moron luontotohtori on Tomi Kumpulainen, joka on luonnontieteellisen museon amanuenssi.

Lukija kysyy: Mitähän kaikkea tästä kuvasta löytyy? Paikkana Orivesi.

Tero Julin

Luontotohtori vastaa: Kuvan hieskoivulla näkyy tavallisen päällyskasvuston (jäkäliä ja sammalia) lisäksi runsaasti pahkoja. Pahkat eivät ole sieniä. Ne ovat kasvuhäiriön aiheuttamia, puun omaa solukkoa sisältäviä muodostumia.

Pahkoja on monilla puulajeilla, koivulla ne ovat aika tavallisia. Syitä voivat olla hyönteisten ja sienten aiheuttamat vauriot, kasvitaudit tai mutaatiot.

Puun pintakerroksen solut jakaantuvat normaalia enemmän, eivätkä mahdu kasvamaan suoralla puunrungolla. Näin niistä muodostuu pallomainen pahka, joka kasvaa ulospäin.

Kuvan koivun runko vaikuttaa rosoiselta, mutta en lähde tästä sanomaan, olisiko siinä myös pakurikääpää, joka on koivua lahottava, mustaa, rosoista kasvustoa aiheuttava sieni.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut