Nyt löytyi Tampereen tapparamaisin paikka – vessa on sinistä ja oranssia pönttöä myöten, parven lakanatkin on koristeltu Tapparalla

Sääksjärvellä sijaitseva konepaja hankki perustamperelaisuutta henkivän kiekkoluolan liikeneuvottelujaan varten.

Tästä Tappara-vessasta lähti laukkaamaan Tommi Pollarin idea Tappara-henkisestä kokoustilasta.

8.3. 14:16

Moro, Sääksjärvi

Tampereen tapparamaisin miesluola on nyt löytynyt. Se sijaitsee aivan Tampereen ja Lempäälän rajalla Sääksjärven rannalla.

Oikeasti tila on nykyisin Koneistus Pollari oy -nimisen konepajan neuvotteluhuone, jossa tavataan asiakkaita ja esitellään konepajan tuotteita.

Tila on sama, joka etsi muutama viikko sitten uutta vuokralaista. Huomiota herätti se, että vessa on suunniteltu Tapparan väreihin ja henkeen.

Se oli kuitenkin vasta alkusoittoa, sillä konepajan toimitusjohtaja Tommi Pollari on kova Tappara-fani ja Tappara-vessa sai jatkoa.

Naapuritontilla konepajaa pyörittävä Tommi Pollari (vas.) innostui neuvottelutilan hankkimisesta ja sisustamisesta, kun hän kuuli Markku Salmisen etsivät vuokralaista Tappara-vessan sisältävälle huoneistolle.

Nyt kaikki mahdollinen on neuvottelutilassa pelkkää Tapparaa parvella olevan nukkumatilan lakanoita myöten.

Isoja asiakkaita

Pollari on tilassa vuokralla. Kiinteistön omistavat Markku Salminen ja Henri Sinkkonen.

Tappara-luola on noin 40 neliön kokoinen kaksio keittiöllä, vessalla ja yhdeksän neliön nukkumaparvella.

Tappara-vessan on suunnitellut toinen omistajista eli kiinteistösijoittaja ja yrittäjä Henri Sinkkonen.

Parvelle tulee kolmen hengen makuutila, jotta Tommi Pollari voi yöpyä siellä lapsiensa kanssa. Ja sielläkin on Tapparaa.

Rautakaupassa ei ollut tarjolla oikean väristä käsienpesuallasta ja vessanpönttöä, joten ne maalattiin Tapparan väreihin. Tunnukset ovat tarroja.

”Aikaisemmin olen tehnyt tamperelaiseen asuinhuoneistoon muun muassa Gulf-aiheisen vessan. Ensi syksynä on tulossa taas uusia teemavessoja kun remontoimme huoneistoja,” Sinkkonen lupaa.

Hänen mielestään vessat ovat hyviä kohteita teemarakennukseen, koska ne eivät kuitenkaan ole jatkuvasti asukkaan silmissä. Lisäksi esimerkiksi Tappara-vessa on aina ajankohtainen, eikä se kaipaa päivittämistä.

Osat Tappara-väreihin?

Koneistus Pollari valmistaa naapuritontilla muun muassa märkä- ja kuivapaperikoneiden prosessilaitteita, monia eri tyyppisiä teloja ja kallioporien teriä ja sekä varaosia lähes kaikille teollisuuden aloille.

Suuri osa neuvottelutilan rekvisiitasta on peräisin Tapparan fanituotekaupasta.

Asiakkaat ovat isoja alan yrityksiä, muun muassa suuria kansainvälisiä paperikonetoimittajia sekä paperin ja kartongin valmistajia.

Yritys on myös mukana muun muassa Tampereen sähkölaitoksen hankkeessa, jossa etsitään geotermistä lämpöä poraamalla kilometrejä syvä reikä maahan. Paikka on Tarastenjärven kiertotalousalueella.

Tammervoiman paikkeilla on maaperää tutkittu 10 kilometriin saakka. Noin seitsemän kilometrin syvyydellä pitäisi olla maan alainen kuuman veden järvi tai vastaava. Vielä ei tiedetä, osuuko pora juuri siihen, mutta maan alta voi joka tapauksessa löytyä lämpöä tamperelaiskoteihin.

”Yrityksellä pitää olla uskottavat edustustilat. Tapparan lisäksi neuvottelutilaan tulee valmistamiamme osia, muun muassa porien varaosia. Nekin voisi kyllä maalata Tapparan väreihin,” Pollari miettii.

Aikaisemmin Henri Sinkkonen on suunnitellut tamperelaiseen asuinhuoneistoon tällaisen Gulf-vessan, jossa on havaittavissa samaa ideaa Tappara-vessan kanssa.

Vielä vähän kesken

Rakennustyö on vielä vähän kesken. Tappara-vessan lisäksi seinille on ripustettu Tappara-lippuja ja pöydälle hankittu Tapparan fanituotteita. Nurkassa pauhaa Tapparan musiikki.

”Seinälle on vielä tulossa 85-tuumainen televisio, josta voi seurata Tapparan pelejä.”

Vaikka neuvottelutila on rakennettu ensisijaisesti konepajan asiakkaille, lupaa Pollari päästää sinne myös Tappara-faneja ja kavereita.

”Kaksi lastani ovat perheen kovimmat Tappara-fanit ja heitä varten teen parvelle kolmen hengen pedin, joka varustetaan Tappara-lakanoilla. He haluavat varmasti yöpyä siellä.”

Pollarilla ei vielä ole kokemuksia siitä, mitä intohimoinen Jokereiden tai HIFK:n kannattaja ajattelee Tappara-vessassa.

”Voi olla, että hän on hyvinkin tyytyväinen kun pääsee kerrankin lorottamaan päälle...”

Missä on Tampereen ilvesmäisin faniluola tai toimitila? Kerro meille osoitteeseen moro@aamulehti.fi.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut