Tunnettu pikkuravintola Pispalassa ei enää avaa oviaan – syynä ovat live-musiikista närkästyneet naapurit ja avin kielto

Poliisikin on viime kesänä soitettu paikalle ja aluehallintovirastolle on kerätty yhteistä valitusta.

Muusikko Heikki Salo ideoi Pispalan muusikkokierrokset, jotka viime vuonna päättyivät Bistro Pihaan ja pienelle ryhmälle tarkoitettuun puolen tunnin yksityiskonserttiin.

18.3. 14:29

Moro, Pispala

Tunnettu pispalalainen pikkuravintola Bistro Piha ei avaa alkavana kesänä lainkaan oviaan.

Syynä ovat pihassa esitettyyn musiikkiin hermostuneet naapurit ja aluehallintoviraston viime marraskuussa tekemä linjaus Pihan äänentoistosta.

”Avi määräsi, ettei pihassa saa esittää vahvistettua musiikkia. Se tarkoittaa myös sitä, että akustisen soittimen kanssa edes laulaja ei saa käyttää mikrofonia.”

”Tämä linjaus vei pohjan pois kannattavalta liiketoiminnalta ja päätin, että toistaiseksi ravintolaa ei avata lainkaan yleisölle. Järjestän vain pienimuotoisia teemailtoja ja 20–30 hengen yksityistilaisuuksia, kuten syntymäpäiviä ja häitä”, selventää ravintoloitsija Tatu Nieminen.

Vastustusta heti alussa

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto (avi) myönsi 1.5.2020 alkaen anniskeluluvan pihabistrolle keskelle omakotitaloasutusta Tampereen Ala-Pispalassa.

Siinä oli 14 anniskelupaikkaa Tahmelan viertotie 53:ssa sijaitsevan omakotitalon pihassa ja kymmenelle paikalle talon sisätiloihin. Pihamyynti oli luvan mukaan lopetettava iltaisin kello 22.

Osa ympäristön asukkaista vastusti jo silloin antamissaan lausunnoissa anniskeluluvan myöntämistä bistrolle naapureille aiheutuvien haittojen takia.

Pispalan muusikoiden opaskierroksilla on enintään parikymmentä asiakasta kerrallaan.

Taustalla muusikkokierrokset

Nieminen arvelee, että avin tiukentuneen linjauksen takana on kolme lähinaapuria, joiden mielestä Bistro Pihan toiminta ei kuulu Pispalaan.

Taustalla lienee myös Pispalassa vuosi sitten keväällä aloitetut muusikkokierrokset, joissa Heikki Salo, Mikko Alatalo, Pauli Hanhiniemi, Juri Lindeman ja Jouko Mäki-Lohiluoma ryhtyivät matkaoppaiksi ja tekivät maksullisia opaskierroksia kotimaisemissaan.

Kierrokset päättyivät Pihan pihaan, jossa ohjelmassa oli pientä napostelua ja muusikon akustinen yksityiskonsertti.

”Nämä pienoiskonsertit kestivät aina noin 30 minuuttia ja päättyivät viimeistään kello 18”, Nieminen korostaa.

Haulibros-orkesterin solisti Juri Lindeman on ollut myös aktiivinen Bistron musiikin järjestäjänä.

Tulehtuneet välit

Aluehallintoviraston viime marraskuussa antamasta päätöksestä ja osapuolten lausunnoista käy ilmi, että Pihan ja joidenkin naapureiden välit ovat olleet pahasti tulehtuneet.

Pihaan on soitettu ainakin kerran poliisit paikalle. Ravintoloitsijan vastineen mukaan naapurit ovat myös tuoneet kaiuttimet omaan pihaansa häiritäkseen Pihassa vietettyjen ikäihmisten syntymäpäiviä ja niiden juhlapuheita.

Ravintoloitsijan mielestä lähistössä on myös kerätty nimiä aville osoitettuun valituksen, jossa on ollut osin harhaan johtavia tietoja.

Aluehallintoviraston näkemyksen mukaan Bistro Pihan nykyinen toiminta ei vastaa Bistro Piha oy:n alkuperäistä hakemuksessa ja sen liitteissä kuvattua toimintaa.

Ei myötätuntoa

Tatu Niemiseltä ei löydy naapureille ymmärrystä. Hän ihmettelee sitä, että muutama live-musiikin vihaaja voi kaataa pienyrittäjän unelman.

”Korona-aika oli taiteilijoille kova koettelemus ja olisimme toki halunneet heitä tässä tilanteessa auttaa. Täytyy nyt sitten miettiä, että löytyykö jotakin muuta Pispalaan sopivaa liiketoimintaa.

Niemisen mukaan kodinomainen juhlatila on saanut kiitoksia ja Pihaa onkin kysytty esimerkiksi yritysten yksityistilaisuuksiin.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut