Näsijärven suosittua retkiluistelurataa aurataan jopa oman hengen menon uhalla - Moro - Aamulehti

Näsijärven suosittua retkiluistelurataa aurataan jopa oman hengen menon uhalla

12.1. 10:51

Näsijärven luisteluradasta ja Siilinkarista on reippaan talven ja koronan sulkemien liikuntapaikkojen myötä tullut kansainvaelluksen kohde.

Radan auraajalla eli Pekka Tyllilällä on kuitenkin ikävää kerrottavaa kaupunkilaisten käyttäytymisestä. Ohjeita ei noudateta, eikä edes radanhoitokoneita väistetä. Osa kaupunkilaisista ei myöskään halua ymmärtää, että kyseessä on retkiluistelurata, ei hiihtolatu tai kävelyreitti.

Luisteluradan viereen on tehty hiihtolatu, mutta se ei tahdo kelvata. Radalla voi myös kävellä, kunhan pysyy tiukasti oikeassa laidassa.

Lämpötilan nousun myötä saattaa käydä niin, että kävelijät pilaavat jalanjäljillään koko radan, sillä tallattu lumi jäätyy helposti pakkasten myötä, eikä kohoumaa saa enää pois aurauskalustolla. Sellainen rata ei enää ole luistelijalle turvallinen.

Ohjeiden kunnioitus ja Tyllilän henkilöstön työn arvostaminen olisi paikallaan, sillä rataa tehdään sananmukaisesti oman hengen menetyksen uhalla.

Tässä Pekka Tyllilän kiteytys:

”Suomessa on laaja jokamiehenoikeus, joka liittyy kansalaisen liikkumisvapauteen. Jokamiehenoikeus lähtee siitä, että yksi käyttömuoto ei saa haitata toista. Auraamamme rata on luistelurata. Kaupunki avustaa meitä luisteluradan auraamisessa ja avustuksessa mainitaan myös hiihtoladut. Kaupunki edellyttää meiltä käyttäjäturvallisuutta. Tätä varten olemme laatineet ratasäännöt. Myös laki lähtee siitä, että palvelun on oltava turvallinen.”

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut