Moro, Kauppakatu
Pyysimme lukijoilta Moro-lehteen kertomuksia Tampereen Yo-talon tapahtumista ja saimmekin niitä monesta eri näkökulmasta. Tässä alla on kultaisia muistoja.
Paras tutustumispaikka
Yo-talolla käytiin säännöllisesti 1970- ja 80-luvuilla. Olihan se kaupungin paras tutustumis- ja elävän musan kuuntelupaikka.
Usein jouduttiin jonottamaan ennakkolipullakin, joskus oli ovella tupaten täynnä -lappu. Coitus intin keikalle vuonna 1974 käveltiin sisään pollevana bändissä soittavan tutun muusikon perässä.
Kaikilla kavereilla ei ollut opiskelijakorttia. Joskus heidän pääsyään paikalle avitettiin vetämällä kaveri huomaamatta tuuletuksen takia avoimesta takaikkunasta sisälle.
Kaikista musaesityksistä itselle ehkä mieleenpainuvin on Nicon keikka 80-luvun alkupuolella. Laulajatarta odoteltiin lavalle lähes tunti. Mutta kun hän saapui koko sali hiljeni. Lady in Black, tumma ääni ja jaloilla pumpattavan kuluneen urkuharmonin soundi. Tunnelma oli ainutlaatuinen, tiheä, juhlallinen, pelottavakin...
Kari
Yleensä Yo-talolle on pitkä jono erityisesti viikonloppuisin, mutta vuonna 1985 Dingon keikalle odotettiin sifonkihuivit mukana.
Yo-talon eteinen
Huhtikuun loppupuolella vuonaa 1973 Yo-talon eteisessä. Sisäovi on vielä kiinni.
Vastakkaiseen seinään nojailee sievä punatukkainen tyttö yllään vaaleanpunainen villakankainen kietaisutakki.
Hänen katseensa viivähtää merkitsevän millisekunnin välinpitämätöntä pidempään.
Myöhemmin kuulen nahkatakistani puuttuneen napin.
Normi disco-ilta kymmenien aiempien joukossa. Vasta loppuillasta – pientä riskinottoa siis – haen punatukkaisen tytön tanssimaan. Levylautasella taisi soida Chubby Checkerin Le’s Twist Again vai oliko se Muska Babitsinin Krokotiilirock. Eihän siinä seurustelemaan pysty.
Sitten tulee onneksi hitaat ja lopulta valomerkki. Dj toivottaa hyvää yötä ja kehottaa menemään kotiin sovittamaan kynää penaaliin.
Kävellään Karhunkadulle.
Helluntaina kihloihin. Ei tarvinnut enempää miettiä. Seuraavana kesänä vihille Vanhassa kirkossa. Näköetäisyydellä Yo-talosta.
Kaikkitietävä nuoruus takana, nyt 3 lasta ja 9 lastenlasta maailmalla. Tässä istumme, Ilonani – se punatukkainen – ja minä katselemassa toisiamme. Paljon ei tarvitse puhua. Tiedämme muutenkin, mitä toinen aikoisi seuraavaksi sanoa.
Kiitos Yo-talon eteinen. Vaadimme, että Sinut suojellaan.
Tapio Valtanen
Kolmas nainen esiintyi tässä kuvassa vuonna 1992.
Sama mies asuu meillä yhä
Itsenäisyyspäivänä 1969 menin kurssikaverini kanssa tansseihin Ylioppilastalolle. Siellä tapasin vanhan ystäväni, joka esitteli minut ammattinäyttelijäkurssilla opiskelevalle nuorelle miehelle. Pyynnöstäni hän kertoi tuolle näyttelijänalulle, että tämä oli vuosia sitten laulanut tangon Ennen kuolemaa Sääksjärven lavalla ja sillä tehnyt lähtemättömän vaikutuksen nuoreen neitoon.
Ilta sujuikin tutustumisen merkeissä, jota jatkettiin lähtemällä yhdessä juttua jatkamaan. Hämeensillalla heitimme kolikolla, mennäänkö meille vai teille. Salaa käänsin kolikon osoittamaan ”meille”, sairaanhoito-opistolle. Siellä ohjasin miehen nukkumaan yhden hengen huoneeseen, josta tämä aamulla heräsi tullen keittiöön aamukahville. Eräs kurssikaverini veti minut sivuun tokaisten, että ”olen luullut sinun vähän pojan ulkonäköäkin katsovan”. Punaiset henkselit ja minivogue eivät häntä miellyttäneet, minä en niitä edes huomannut.
Siitä lähti yhteinen taipaleemme, jota nyt on kestänyt kohta 52 vuotta. Elokuussa vietimme kultahääpäiväjuhlaa.
Tällainen muisto , jonka kirjaamisen on hyväksynyt tuo meillä edelleen asuva mies.
Tarja Jokinen Tampereen Amurista
Makkaralla lämmiteltiin
Yo-talolla on tosi suuri merkitys omassa elämässä. 1990-luvun lopulla vietin siellä lähes jokaisen lauantain ja lisäksi kävin monilla keikoilla. Jono oli välillä pitkä, ja joskus Yo-talon edessä oli makkaranmyyjä, jolta ostettiin kimppaan makkara ja pidettiin sitä talvi-iltoina vuorotellen käsissä lämmikkeeksi jonottaessa.
Baarimikko Kari oli legenda jo silloin ja edelleen (Yo-talon Karilla on myös omat face-fanisivut). Popdisko, Rhythm & Groove, Alternative Night... kaikki loistavia klubi-iltoja. Ja kaikenlaiset nuoret sulassa sovussa niissä iltaa viettämässä.
Ja kyllä, tapasin myös toisen puoliskoni 23 vuotta sitten Yo-talon narikan edessä vuonna 1998.
Nyt meillä on kaksi lasta, joita perehdytämme Yo-talon musiikkimaailmaan ja suvaitsevaisuuteen.
Sanna
Maija Vilkkumaa esiintyi innokkaalle fanijoukolle 2001.
Älykäs tunnelma
Tällaista ei varmaan olisi tapahtunut jossakin muussa baarissa.Tämä tapahtui joskus 2000-luvun alkupuolella.
Olin Yo-talon naisten vessassa jonossa, ja takani oli tyttö jolla oli jo ns. kiire. Päästin hänet edelleni vessajonossa. Myöhemmin samana iltana kohtasimme baaritiskillä, ja kiitoksena aiemmasta hän vuorostaan päästi minut edelle.
Yo-talolla oli ainutlaatuinen tunnelma, älykäs ja ystävällinen. Ja Alternative Nightin musiikki oli ihamparasta, eihän tuollaista musaa soitettu muualla.
Tapanani oli käydä baarissa minihameessa, myös keskellä talvea. Kahdenkymmenen asteen pakkasessa jonotus lyhyessä hameessa ja äidiltä perityssä pitkässä villakangastakissa on jäänyt mieleen aika hyytävänä kokemuksena. Ja olin kyllä ihan tietoinen tulevasta jonotuksesta jo kotoa lähtiessäni... Nuorena ei aina ajattele asioita kovin järkiperäisesti!
Useinhan jonotus kesti sen verran pitkään, että kun oltiin liikkeellä isolla porukalla, jaettiin porukka puoliksi ja kumpikin puolisko piti vuorollaan paikkaa jonossa ja toinen puolisko ehti käydä Kauppakadun toisella puolella, vastapäätä Yo-taloa sijaitsevassa ravintola Artturissa olusella tai vaikkapa monin tavoin lämmittävällä irish coffeella.
Leena Konsala
Bändikamat lahjatavaroina
The Urban Crow -yhtyeen esimuoto tamperelainen Gandalf (ei pidä sekoittaa myöhemmin muualla Suomessa toimineeseen samannimiseen heavy metal -kokoonpanoon) keikkaili aika paljon Ylioppilastalolla 1975–1980. Muistan, kuinka jonkun 70-luvun lopun keikan jälkeen huomasimme, että sattuneesta syystä punainen Transit-bussimme on vailla ajokuntoista kuskia.
No, asiaa ei pidetty kovin vakavana: menetellään kuten ennenkin eli jätetään Transit parkkiin yöksi, pinotaan kamat kompaktisti eteiskäytävälle ja noudetaan seuraavana päivänä.
Kokosimme mikit ja piuhat roudauslaatikoihin, asettelimme rummut koteloissaan, mikinjalat ja vahvistimet yhteen siistiin pinoon, otimme instrumenttilaukut mukaan ja poistuimme rallatellen joulukuiseen yöhön.
Niin – joulukuiseen yöhön – ajankohdan merkitys selvisi meille seuraavana päivänä, kun käännyimme keikkabussilla Kauppakadulle.
Yo-talon ovet olivat apposen auki ja ihmisiä jonossa ulos asti. Yo-talolla olikin joulumarkkinat ja ulkona iso kyltti ”LAHJATAVARAA”. Lievän kauhistuksen vallassa auto parkkiin oven eteen ja me sisälle katsomaan, mitä on jäljellä?
Uskomatonta, mutta totta – melkoiset ihmismassat ovat ohittaneet pinossa olevat soittokamamme, mutta kaikki on tallella.
Kokemuksesta viisastuneina päätimme jo autossa, että meidän täytyy skarpata. Kun soittokamat seuraavan kerran jätetään yöksi pinoon, kirjoitetaan roudauspakin päälle iso lappu: ”Arvokkaita mikrofoneja – älä varasta!”
Tapani Lepomäki
The Urban Crow -yhtye
Paleface kävi keikalla syyskuussa 2010.
Korjus tunnettiin koko maassa
Tämä tapahtui jo 70-luvun alkupuolella. Tuohon aikaan poliittinen opiskelijaliike oli voimissaan ja talolla järjestettiin tanssien ohella erilaisia tilaisuuksia. Olihan kaupunki luovuttanut talon opiskelijoiden käyttöön.
Tällä kertaa kyse oli Jouko Turkan saamista potkuista Joensuun kaupungin teatterista. Hän oli vieraana tilaisuudessa ja totesi muun muassa, että nuo potkut olivat vastoin Suomen ja Neuvostoliiton välistä YYA-sopimusta. Tähän tuttavani Martti, jota myös Veltoksi kutsuttiin, huusi kuuluvalla äänellä.
”Älä valehtele ei siinä sopimuksessa mitään potkuistasi mainita”.
Turkka hämmentyi eikä saanut hetkeen sanottua mitään. Yleisö koostui pääasiassa tiedostavista opiskelijoista ja suhtautui jokseenkin vihamielisesti Velton väliintuloon.
No, Turkka sai puhua juttunsa rauhassa loppuun. Mainittakoon vielä, että paikalla oli myös Veltto Virtanen, joka tuli luokseni ja kehui kaimaansa rohkeaksi tyypiksi: ”En minä olisi uskaltanut.”
Maailma on tunnetusti pieni, mikä ilmenee myös siinä, että 1970-luvun lopulla Tapio Korjuksen vetämät musiikki-illat diskoineen tekivät Yo-talon tunnetuksi koko valtakunnassa. Hänen isänsä Jaakko oli puolestaan Turkan potkujen takana Joensuussa.
Rauha palautui kuitenkin Joensuun teatterimaailmaan, kun Turkan potkut peruttiin ja hänen lisäkseen palkattiin toinen ohjaaja.
Itsekin näin lasteni äidin ensimmäistä kertaa juuri Yo-talolla, kun hän astui saliin edellä mainitun Veltto ”Lättähattu” Virtasen seurassa. Sillä kertaa lättähattu sai torjuttua tutustumisyritykseni viehättävään seuralaiseensa viemällä hänet jostain kumman syystä aina toiseen pöytään. Kesän lopulla asia sai kuitenkin onnellisen ratkaisun, kun tämä kaunis neito tuli luokseni ja kysyi: ”oletko hullu”.
Arvasin Lättähatun kehuneen minua ja kun toisaalta tiesin hullujen aina kieltävän hulluutensä, vastasin: ”Kyllä”. Sillä tiellä olemme yhä.
Tyttäremme perheensä kanssa on tulossa kylään ja poikamme asuu oman perheensä kanssa läheisen paloaukean huitteilla.
Väinö Linnan Tuntematon sotilas -kirja alkaa muuten samoilta tiimoilta.
Risto Haapsaari
Otin varkaat kiinni
Olin ylioppilaskunnan hallituksen jäsenenä 1978. Sen jälkeen minut valttiin ylioppilaskunnan pääsihteeriksi, jossa hommassa toimin 1.2.1980-31.8.1982 saakka. Tehtävään kuului muun muassa ylioppilastalon isännöitsijänä toimiminen sekä tarjoilu- ja naulakkohenkikökunnan esimiehenä toimiminen lukuunottamatta anniskeluasioita, jotka kuuluivat ravintola Tiiliholvin vastuulle.
Ylioppilastalon kunto oli tuolloin huono. Pohjavesi oli keskustassa laskenut ja perustan puupylväät lahosivat. Talossa oli pahoja halkeamia. Minun keskeiseksi tehtäväksi tuli remonttirahojen hankinta Tampereen kaupungilta, joka omisti talon.
Homma oli hankala. Opiskelijat soimasivat kaupunkia asiasta jos toisesta.
Pääsihteerin piti yrittää pitää ylioppilaskunnan hallitusta aisoissa julkilausumissa. Lisäksi piti vähän katsoa opiskelijalehti Aviisin perään, että se kirjoittaisi asioista ”maltillisesti”. Lisäksi piti hankkia juttuja lehtiin ja radioon ylioppilastalon huonosta kunnosta.
Tämä tuotti tulosta. Kaupunginvaltuusto myönsi tarvittavat varat. Syksyllä 1982 käynnistyi yli puoli vuotta kestänyt paalutusurakka. Siihenastisen työurani kovin paikka oli, kun jouduin kertomaan ravintolan henkilökunnalle, että teiltä loppuvat työt puoleksi vuodeksi. Siinä tuli tippa niin kertojan kuin kuulijankin silmään.
Kerran tuli Aviisin pilapiirtäjä Heinari kertomaan, että alakerran salissa taitaa olla rosvoja. Heti sitten menoksi ja katsomaan, mitä siellä oikein tapahtui.
Paikalla oli puolentusinaa nuorta poikaa, ja heillä oli ilmeisesti pahat mielessä. RUKin koulimalla kovalla äänellä huutamaan, että nyt pojat seis ja riviin seisomaan. Kolme livahti sopivalla hetkellä karkuun ja kolme sain tulemaan yläkerran työhuoneeseen. Ja sitten soittamaan poliisille. Ja samassa lähti yksi poika lipettiin. Jälkeen päin mietin, että rosvon pidätyksessä olisi voinut saada vaikkapa puukon kylkeen.
Soittajia ja laulajia kävi säännöllisesti ylioppilaskunnassa erityisesti kulttuurisihteerin luona juttusilla. Pääsihteerikin kävi usein katsomassa, miten toiminta keskikerroksessa sujui. Ja sujuihan se hyvin. Tuottoja tuli ylioppilaskunnan kassaan erityisesti viikonlopuista.
Vapaakortilla pääsi jonon ohi Yo-talolle. Tämän jonottajat kokivat epäoikeudenmukaiseksi. Käytäntö vei huomattavan osan illan tulosta ylioppilaskunnalta. Vapaakorttiasia oli useamman kerran esillä hallituksen kokouksessa.
Ainejärjestöt järjestivät ylioppilastalolla bileitä viikolla. Edellinen pääsihteeri oli keksinyt hyvän vuokranlaskentamallin. Jos olutta menee tarpeeksi kaupaksi, niin järjestöltä ei peritä vuokraa. Tämä johti väliin siihen, että yhdentoista jälkeen olutta piti opiskelijoiden juoda hampaat irvessä.
Paras keikka oli ehdottomasti se, kun Eppu Normaali ei saanut esiintyä illan viimeisenä bändinä Ruisrockissa. Äkkiä järjestettiin keikka ylioppilastalolla. Normaalin pojilla oli patoutunutta tarvetta huippusuoritukseen. Ja se saatiin.
Kovin kokemukseni ylioppilastalolta taas on vuodelta 1978. Olin sosiaalijaoston puheenjohtaja ja järjestimme keskikerroksessa opintososiaalisen tilaisuuden. Ennen tilaisuutta Tiiliholvin kabinettiin kahville oli kutsuttu alustajat. Työministeri Arvo Aalto kysyi minulta isälliseen tapaan, mistä Te nyt haluaisitte minun puhuvan.
Myös Tampellan iso johtaja ja Työnantajaliiton puheenjohtaja oli alustajana mukana.
Tilaisuuden lopussa esiintyi Pelle Miljoona ja N.U.S. Joskus tuli kipeäksi pää, mutta tästä tilaisuudesta kipeänä olivatkin pääsihteerin korvat peräti kaksi päivää tilaisuuden jälkeen.
Tapani T
Jenni Vartiainen on suhteellisen tuore Yo-talon esiintyjä, sillä tämä kuva on helmikuulta 2014.
