Melominen– Tampereelle tuli 14 erikoista laituria - Moro - Aamulehti

Tampereen rannoille on tuotu erikoisia v-kirjaimen muotoisia laitureita, jollaisia ei muualta Suomesta löydy – Suunnittelija: ”Riittää kun summittain osaa siihen ajaa”

Kanootilla kulkeville on nyt Tampereen rannoilla 14 laituria, joilta melojan on helppo nousta maihin.

Pekka Tyllilä on tehnyt laitureiden puutolpista kahdeksan metriä pitkät, jotta rantautuminen eri vedenkorkeuksilla on mahdollisimman helppoa.

18.11. 8:00

Moro, Näsijärvi

Melontaa harrastaville ja miksipä ei muillekin vesillä liikkujille tuli joulu tänä vuonna etuajassa. Tampereen kaupunki on hankkinut Näsijärvelle ja Pyhäjärvelle kaikkiaan 14 kanoottilaituria.

”Lähtökohta oli, että näin saadaan melontaharrastus toimivammaksi ja turvallisemmaksi Tampereella. Samalla saadaan virallisia rantautumispaikkoja sopivin välimatkoin, mikä tukee luontomatkailua”, sanoo projektiasiantuntija Petri Mäkelä Ekokumppaneilta.

Laiturit olivat marraskuun ensimmäisellä viikolla jo likimain valmiit. Enää puuttui neljästä ankkurointikettingit, mutta nekin lienevät jo paikoillaan. Innokkaimpien melojien ei siis tarvitse odottaa ensi kesään, vaan laitureita voi jo alkaa käyttää.

Laiturit on sijoitettu kohtuulliselle etäisyydelle Tampereen keskustasta. Paikat on mietitty yhdessä melojien kanssa, ja moni on sellainen, jossa melojat tapaavat muutenkin retkillään käydä.

Kuusi laituria on Pyhäjärven puolella ja kahdeksan Näsijärven puolella.

Pitää meloa v-kirjaimen sisään

Laiturit on suunnitellut, rakentanut ja asentanut paikoilleen tamperelainen luontomatkailuyritys Hiking Travel Hit. Yrittäjä Pekka Tyllilä sanoo, että vastaavia ei löydy muualta Suomesta.

Laiturit ovat v-kirjaimen muotoisia. Sakarat muodostuvat kahdesta painekyllästetystä tolpasta ja kahdesta lankusta. Lisäksi rakenteissa on rautaa, pitämässä laituria kasassa.

Kanootti ohjataan v-kirjaimen sisään. Tolpat ja lankut toimivat apuna rannalle nousussa.

V-kirjaimen kärki on maalla ja leveä aukko järveen päin. Idea on, että rantautuja meloo kanoottinsa kirjaimen sisään.

”Muoto poimii kaupunkilaismelojankin sinne. Riittää kun summittain osaa siihen ajaa”, Tyllilä luonnehtii.

Tavanomaiset venelaiturit ovat melojille aivan liian korkeita rantautumiseen. Kanootilla saapuvalle sopiva korkeus on vain 10–15 senttimetriä veden pinnan yläpuolella.

Tyllilän mukaan laiturit on suunniteltu niin, että ne mukautuvat puolen metrin vedenkorkeuden vaihteluihin. Kun vesi on korkeimmillaan, kannattaa rantautujan ajaa laiturin kärkeen asti. Matalan veden aikaan nouseminen maihin onnistuu helpoiten kauempaa tolpan varrelta.

Lankut ovat samalla korkeudella kuin keskimääräisen retkikajakin takakansi.

”Laitat takakannen ja lankun päälle melan poikittain, pyllistät istumaan siihen, kyykistyt eteenpäin, nouset lankulle ja kävelet maalle”, Tyllilä ohjeistaa.

Laiturien yhteyteen on asennettu liikennemerkit kertomaan laitureiden käyttötarkoituksesta. Tyllilä sanoo, etteivät ne ole este muidenkin vesillä liikkujien kuten soutuveneilijöiden käyttää samoja laitureita. Kanootilla kulkevilla on kuitenkin etusija, jos syntyy ruuhkaa. Käyttäjiä odotetaan olevan kesäaikaan runsaasti.

Kanootteja ei ole tarkoitus säilyttää laitureissa, vaan nostaa maihin, jotta seuraavat pääsevät vuorostaan rantautumaan.

Seitsemän uutta nuotiopaikkaa

Kaupungin joululahjat luonnossa kulkijoille eivät loppuneet laitureihin. Seitsemän laiturin tuntumaan rakennetaan Tampereen kaupungin ylläpitämä tulentekopaikka. Halkoliiterit ja nuotiopaikat saadaan tänä vuonna valmiiksi.

Polttopuuhuolto alkaa talvella, kun klapit saadaan kuljetettua jäitä ja lumista maata pitkin perille. Siihen asti täytyy pärjätä omilla puilla.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut