Kolumni Kirsikka Arkimies - Moro - Aamulehti

Lokakuun lottokupongissa on yksi oikein tai ehkei sitäkään

30.10. 10:00

Pysähdy joka ilta ajattelemaan kuolemaasi, niin elät parempaa elämää”, psykoterapiakouluttaja Juhani Laakso opetti minulle aikoinaan.

Jostain syystä kohdalleni osuu kolumnivuoro aina lokakuussa. Vuosien ajan olen pysähtynyt pohtimaan tätä pimeää aikaa runoilijoiden, luonnonilmiöiden ja mielen tuntijoiden tuella. Se on ollut hyvää elämää, sillä olen alkanut tykätä syksystä.

Hämärän hyssy on yhtä aikaa lohdullinen ja ahdistava. Se on välitila, jossa painutaan pinnan alle ja suorittamisen sijaan harjoitellaan läsnäoloa. Se on pitkäksi valahtanut jarrutus, nollaus, treffit itsen kanssa. Lokakuu antaa mahdollisuuden levätä, päästää irti tai lyödä lekkeriksi. Se auttaa meitä kohtaamaan sen, mitä pitääkin kohdata.

On turvallista, että jotkut asiat pysyvät samoina. Korona tulee ja ehkä meneekin, mutta harmajat aamut jäävät. Lokakuu ei luovuta, ei anna periksi. Se on sitkeä työhevonen kivisellä pellolla, eteenpäin puskien, pakkasaamun pienet tähdet turkillaan.

Ihmiselle ajankohta tarjoaa armoa. Kaupungilla voi liikkua ihanan nuhjaantuneena, selitykseksi riittää aina lokakuu. Ratikkapysäkillä voi hönkäillä päättämättömänä, koirankarvatukot ulkopompassa himmeästi hohtaen. Hautuumaalla saa rauhassa itkeä ja miksei toimistossakin, mitäpä siihen on kenelläkään sanomista? Myöhästymisiä, äkkirakastumisia, eroja ja konkursseja tapahtuu, onhan lokakuu. Lottokupongissa on yksi oikein ja kilot karttuvat. Iltaisin television siniset valot hohkaavat kodikkaasti tuhansien kotien ikkunoista, joiden takana tamperelaiset muhivat sohviensa sylihoidossa.

Terapeutin vastaanotolle ihmiset tulevat kädet roikkuen, rinta sisäänpäin painuneena ja katsetta vältellen. Vastapäätä heitä istuu ihminen, jonka hartioille lokakuu on ihan yhtä tasa-arvoisesti vetänyt raskaan vilttinsä. Siinä sitä sitten kilpaa haukotellaan maskien takana. Yhdessä pyristellen, villapaidan kutinasta lämpöä haeskellen. Parasta hoitoa molemmille olisi luultavasti pienet päikkärit. Tai sitten voisi vain yrittää ymmärtää, että luontokin pysähtyy, jotta uusiutuisi kasvamaan.

Ja juuri kun luulet että lokakuu on kuukausista julmin, tulee marraskuu, joka nauraa pilkallisesti syksyn aralle esitykselle, kesän pöyhkeälle itsevarmuudelle ja kevään sievistelevälle kirkkaudelle. Marraskuu on pohjakosketus, jota me ihmiset tarvitsemme, jotta pysyisimme elämän vaatimuksissa edes jollain tapaa tolkuissamme.

Tänään illalla sytyttäisin kynttilän ja ajattelisin päivieni rajallisuutta oikein hartaasti, jos vain jaksaisin. Sen sijaan painan pääni pielukseen ja kiitän lokakuuta siitä, että sain taas aiheen kolumniin.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut