Moron kolumni: Uros-areenasta pitäisi tehdä Sori-areena - Moro - Aamulehti

”Uros-areenasta pitäisi tehdä Sori-areena”

25.10. 10:37

Teatterialan kirjeenvaihtajamme Ami Räsäsen noteeraamien epämääräisten ja paikkansapitämättömien huhujen mukaan, joita ei pitäisi lainkaan lehteen painaa, Oulun seudun urokset ovat miettineet uutta nimiehdotusta Tampereelle kohtsillään avattavalle areenalle.

Heidän mielestään pitäisi kuulemma vakavasti harkita nimeä Sori-areena.

Ja sitten vähän isompiin asioihin. Niihin, jotka määrittelevät koko ihmiskunnan tulevaisuutta. Tarkoitan meidän munakuppeja. Niistä alkoi perheessämme tämän aamun keskustelu.

On totta, että niitä oli joskus taloudessamme kuusi. Perheenjäsenille ja vieraille riittävä määrä. Nyt niitä on ehjänä enää kolme. Kaksi lojui tänä aamuna pesukoneessa. Pitäisikö niitä todella ostaa kahden hengen talouteen lisää? Eikö kuitenkin vain pärjättäisi kolmella. Sitten myöhemmin kahdella. Sitä päivää, kun kuppeja on enää yksi, en halua ajatella.

Mitä lähempänä kuolemaa, sen sähäkämpi kärry. Näin määritteli taannoin autokauppojaan ystävämme, joka osti elämänsä tilavimman ja pätevimmän auton. Yksinäiselle itselleen. Ja miksikäs ei.

Ikääntyvällä ihmisellä kun vaurautta ja vakautta on huomattavasti enemmän kuin nuoremmalla. Takana ovat ne ajat, kun lastentäyteisestä talosta ponnistaudut joka aamu takahampaat irvessä töihin haaliaksesi kaurapuurorahat kokoon. Takana ovat myös ne ajat, kun perjantaina alkuillasta seisot ulko-ovella ja jaat ulos lähteville nuorillesi seteleitä matkaeväiksi.

Ja miksikäs sitten kyllä?

Ikä ja yksinäisyys – ne voi mitata hiilijalanjäljellä. Suomalaisen varttuneen pariskunnan suurin hiilijälki syntyy omakotitalosta, jossa he asuvat kahdestaan, kun lapset ovat lentäneet maailmalle. Mummola voi olla tänään ilmastonmuutoksen musta aukko.

Kolmas iso jälki syntyy ravinnosta. Kerrankin sinulla on varaa hommata höylä Tête de Moinea varten. Mutta kovien juustojen valmistaminen kuluttaa tätä ainutkertaista palloamme railakkaasti.

Ennen vanhaan kuusikymppiselle annettiin synttärilahjaksi keinutuoli. Nykyään sille naurettaisiin. Näppituntuma sanoo, että pikkuhiljaa myös vaurauden vankina eläminen alkaa tuntua keinutuolissa kiikkumiselta. Eiväthän asuminen, liikkuminen ja ravinto ole annettuja tapoja. Fiksut keksivät omat ratkaisunsa, fiksuimmat ne parhaimmat.

Hiilijalanjäljen vastakohta on hiilikädenjälki. Jos sinulla on ollut voimaa tehdä jalanjäljestäsi iso, on sinulla poweria kasvattaa kädenjälkeäsi vielä isommaksi. Ikä ja yksinäisyys – ne voi mitata hiilijalanjäljellä.

Viisaus ja elämänavaruus, ne voi punnita hiilikädenjäljellä. Monella vanhemmalla ihmisellä on aikaa ajatella asiat uusiksi. Vaikkapa näin: mitä lähempänä kuolemaa, sen sähköisempi kärry.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut