Tampereen Tallipihalle tuli kaksi shetlanninponia, Tiuhti ja Viuhti - Moro - Aamulehti

Tiuhti ja Viuhti tulivat aasien kanssa Tanskasta – Ovat nyt tavattavissa perinteisessä tamperelaiskohteessa

Ponitouhuissa pääsee matalalla kynnyksellä tutustumaan eläimiin ja harrastukseen.

Uusien ponien nimet ovat Tiuhti (vas.) ja Viuhti. He ovat nähtävissä päivittäin omassa aitauksessaan.

23.9. 12:00

Moro, Tallipiha

Tallipihan uusimmat tulokkaat ovat jo ihastuttaneet kävijöitä aitauksessaan ja alueella liikkuessaan. Ne ovat shetlanninponit Tiuhti ja Viuhti Tallipihan ponitouhuista.

Lapsiin tottuneet ponit tulivat Tallipihalle suoraan Tanskasta.

”Sopivat ponit löytyivät tutun kautta ja ne matkasivat aasien kanssa Suomeen”, kertoo ponitäti Rea Fagerström.

Mandi Fagerström opiskelee ratsastuksen ohjaajaksi ja touhuaa päivittäin Tiuhtin ja Viuhtin kanssa.

Hän kertoo, että poneista nuorempi on 10-vuotias Tiuhti. Tiuhti on väriltään ruskea-valkoinen.

”Tanskalaiset nimet olivat liian vaikeita kutsumanimiksi. Tiuhtias tarkoittaa Pohjanmaalla perässä tulevaa ja vähän sellainen se onkin.”

Musta-valkoinen Viuhti on 16-vuotias ja nimensä veroinen.

”Kyllä se on sellainen meidän vauhti-Viuhti viuhuttaja. Aina sillä on jotain menossa ja mielessä.”

Valokuvia otettaessakin Viuhti nappasi ensin Mandin takinkauluksen tiukasti suuhunsa, ja sitten halusi kovasti kaulailla.

Tiuhti vasemmalla ja Viuhti oikealla ovat kumpikin omia persooniaan, sanoo Mandi Fagerström.

Tallipihalla ponien kanssa ollaan rauhallisesti eikä ratsastus ole koko ajan pääasia. Mandi Fagerström opiskelee ratsastuksen ohjaajaksi.

Kerhoja ja kiirettä

Tallipihan ponitouhut tarjoaa lapsille esimerkiksi ponikerhoja, ponisynttäreitä ja elämysratsastuksia Tallipihalla ja lähiympäristössä. Ensi viikonloppuna lauantaina ja sunnuntaina järjestetään non stop -ratsastusta kello 12.30–14.

”Ponitouhut toimii normaalisti varauksilla, joita voi tehdä tallielamaa.fi-sivustollamme.”

Ponitouhut on perheyritys. Ponitäti Rea ideoi toimintaa ratsastuksen ohjaajaksi opiskelevan tyttärensä Mandi Fagerströmin kanssa. Tukena on isä Petri Fagerström.

Ponit ovat Tallipihalla marraskuun alkupuolelle saakka. Mandi Fagerström käytti Tiuhtin ja Viuhtin pikkuisella kävelylenkillä Näsinpuistossa.

”Toiminnan ideana on mahdollistaa etenkin kaupunkilaislapsille matalan kynnyksen mahdollisuus harrastaa ja kohdata eläin ja luonto lähellä niin, että samalla otetaan huomioon eläimen hyvinvointi”, Rea Fagerström selittää.

Hevosavusteisten palvelujen tuottajaksi valmistunut Fagerström piti aikoinaan ratsastuskoulua muun muassa Oulussa. Nyt hän opiskelee hevosurheilumanageriksi.

”Toiminnassa ei korostu ratsastus, vaan kohtaaminen ja vuorovaikutus.”

Toki myös ratsastetaan, mutta esimerkiksi ponikerhossa harjoitellaan ponin perushoitoa ja eläimen kanssa toimimista turvallisesti.

Tallipihan ponitouhuissa on mukana koko perhe, vasemmalta Rea, Oreo, Tiuhti, Mandi, Viuhti ja Petri Fagerström. Viikonloppuna on non stop- ratsastusta lauantaina ja sunnuntaina kello 12.30–14.

Tiuhti ja Viuhti ovat Tallipihalla marraskuun alkupuolelle saakka, sitten kenties jouluna, ja kevätkausi alkanee helmi-maaliskuussa.

Ponien aitauksessa on ohjelappuja, joita Tiuhti ja Viuhti toivovat jokaisen noudattavan. Heinän antajia näet voi olla viikossa satoja.

”Poneja ei saa ruokkia lainkaan eikä millään, ei edes yhtä ruohoa pidä antaa. Ne voivat sairastua vakavasti, jopa yhdestä ruohosta.”

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos