Lukijoilla oli vielä lisää ehdotuksia koirankakkaongelman ratkaisemiseen. - Moro - Aamulehti

Olisiko sillä tehoa, jos koirankakkasakot olisivat tulojen mukaan – Näin ehdottaa sakkorangaistuksen kannattaja

Tuohtunut koiran omistaja kerää aina jätökset ja on pahoillaan siitä, että välinpitämättömyyttä on yleistetty aiheettomasti.

Vasemmalla on kuva tamperelaisesta kieltokyltistä, oikealla on kyltti Espanjasta. Espanjassa kieltoa on tehostettu reippaalla sakolla.

10.4.2019 16:39 | Päivitetty 16.4.2019 14:43

Moro

Viime viikon torstaina puhelimeni soi, ja siellä kannatettiin sakkoja koirankakkojen keräämättä jättämisestä.

Soittaja oli lisäksi sitä mieltä, että sakkojen pitäisi määräytyä tulojen mukaan, koska se olisi tasavertaista. Miljonäärille sopisi kovempi sakkorangaistus kuin tavalliselle pulliaiselle.

Keskustelu roihahti, ja moni vaati keppiä kaikesta muustakin roskaamisesta. Tästähän on tehokkaita esimerkkejä maailmalta.

Jos maailma kaatuu koirankakkoihin, niin antaa mennä

"Kyllä on kauheeta meuhkaamista koirankakoista! Se on vielä pientä. Verrattuna ihmisten jätöksiin ja roskiin, niitä on pientareet ja puistikot väärällään. Jos maailma kaatuu koirankakkoihin, niin antaa mennä."

Ei ole koiraa

Keskustassa sentään on muovipussirullia

"Tampereen keskustassa on hyvä tilanne. Kaupunkia ja sponsoreita voi kiittää muovipussirullista, joista saa kääreen. Käyttämättömän voi panna hihnaan, josta sen saa tarvittaessa käyttöön. Sakottamiselle saa nauraa: kuuliko kukaan, että koiraveron maksamattomuudesta oli annettu ensimmäistäkään sakkoa. Uudet koiranomistajat tarvitsisivat koirakoulun koiran hoitamisesta."

Osmo

Nyt on rikottu hyvää journalistista tapaa

"Kuuluuko hyvään journalistiseen tapaan niputtaa kaikki koiranomistajat vastaan muu maailma. Kaikki tuntemani kymmenet koiranomistajat keräävät tunnollisesti koiriensa jätökset. Useissa kaupunginosissa koiraihmiset keräävät talkoilla myös muiden jätöksiä. Valitettavasti kaikki eivät ole tunnollisia koiranomistajia, mutta älkää noin selvästi yleistäkö."

Kakkapussi aina mukana

On vastuullisiakin koiranomistajia, jotka keräävät koiran jätökset. Mutta ketju katkeaa, kun kaupunki ei huolehdi roskisten tyhjentämisestä. Koko talvena ei ole roska-astiaa tyhjennetty Sienestäjänpuistossa Atalasta.

Satamakatu kahden nurmikon siivonnut Maisa Tuomenpuro on saanut kiittävää palautetta. Maisa putsasi koirankakkakuorrutuksen, vaikka hän ei asu taloyhtiössä ja vaikka hänellä ei tällä hetkellä ole omaa koiraa.

Tällä erää Moron toimitus päättää keväisen koirankakkakeskustelun tähän.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos