Kummelin hengessä tehty vinoilukyltti ilmestyi yhtäkkiä Pispalan legendaarisiin portaisiin, mutta kuka sen siihen laittoi?

Portaissa ramppaaminen ei häiritse vieressä asuvaa Jussi Heinoa eikä hänen 11-kuista poikansa Kaspiania.

| Päivitetty

”Portaat mennään ylös tai tullaan alas, mutta EI rampata” kuuluu ytimekäs neuvo ”liikennemerkissä” joka hiljattain ilmestyi Pispalan portaisiin. Portaat ovat suosittu harjoittelupaikka.

Pispalalaisten keskusteluryhmissä netissä on ihmetelty merkkiä ja kyselty tuloksetta, kuka merkin on laittanut. Moro lähti portaisiin selvittämään asiaa.

Merkin asentaminen on vaatinut päättäväisyyttä.

Onko tämä pispalalaista vinoilua porrasjuoksijoille?

Keskusteluryhmissä on epäilty, että idea merkkiin on saattanut tulla portaissa harjoittelevien joukkueiden valmentajien kovaäänisestä kannustamisesta. ”Jaksaa, jaksaa, paina, paina” -karjunnat ovat ehkä käyneet joidenkin asukkaiden korviin.

– Ehkä se vähän joitakin ärsyttää. Itseäni se ei häiritse, vaikka pihamme on aivan portaiden vieressä, sanoo Jussi Heino.

Samalla kannalla on portaita ylös kivunnut Väiski Nieminen. Hänkään ei tiedä, kuka merkin on kiinnittänyt.

Väiski Nieminen epäilee, että asialla on joku pitkän linjan pispalalainen.

Se on huumoria

– Siihen kannattaa suhtautua huumorilla. Veikkaan, että asialla on joku pitkän linjan paikallinen, joka naureskelee portaissa juoksevalle porukalle. Osa heistä on kovin tosissaan. Varmasti meteli ja kuhina voi joitakin lähiasukkaita häiritä, mutta ei se tässä kulkua haittaa, Nieminen toteaa.

Portaiden yläpäässä asuvat Tuula ja Juha Salenius pitävät kuntoilijoista.

– Portaat ovat vuosikaudet tuoneet paljon positiivista aktiviteettia ja jopa vuosia kestäneitä tuttavuuksia, Juha Salenius sanoo.

– Vain kerran olen joutunut sanomaan huutamisesta, kun se oli pelkkää kiroilua. Tässä asuu kuitenkin paljon lapsiperheitä, Tuula Salenius lisää.

Riitta Väre kannattaa porraskuntoilua, mutta suojateillä olisi juoksijoidenkin hyvä noudattaa varovaisuutta.

Porraskuntoilun kannattajien ketju jatkuu myös portaiden alapäässä. Siellä Riitta Väre kertoo, että joskus hän on jopa saanut apua kauppakassien kantamiseen. Ainoa haitta on Pispankadulla ja Provastinkadulla suojateillä.

– Portaista syöksyvien juoksijoiden kanssa tulee vaaratilanteita, vaikka ajaisi autolla vain 10 km/h.

Pispalan portaat ovat erittäin suosittu kuntoilupaikka. Merkki näkyy kuvan keskellä portaiden vasemmalla puolella.

Vielä tarkistussoitto kaupungin kunnossapitoon ja liikennemerkkitoimistoon. Kummassakin tiedetään merkki, mutta se ei ole kaupungin tekosia.

Ilmianna

Oletko sinä merkin asettaja tai tiedätkö kuka hän on? Kerro sähköpostilla moro@aamulehti.fi

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut