Oletko ihmetellyt pieniä taloja muistuttavia rakennelmia puissa? Kyseessä ovat hyönteishotellit

Harri Helin esittelee Hatanpään arboretumissa sijaitsevaa hyönteishotellia.

13.8.2017 14:42

Puihin ympäri Tamperetta on ilmestynyt kesän aikana ihmeellisiä rakennelmia. Moni on ihmetellyt, mitä taloilta muistuttavat rakennelmat oikein ovat.

Ekokumppanit Oy:n projektipäällikkö Harri Helin kertoo, että kyseessä ovat hyönteishotellit. Hyönteishotellit ovat nimensä mukaisesti pieniä hotelleja hyönteisille.

–Niissä eri hyönteiset voivat yöpyä, pesiä tai talvehtia, Helin kertoo.

Tampereelle pystytetyt hotellit on rakennettu Ikaalisten työpajalla. Kesä- ja heinäkuun alussa ne kiinnitettiin ympäri Tampereen puita. Yhteensä hyönteishotelleja on viisikymmentä.

–Hotelleja on kahdeksassa eri kohteessa, esimerkiksi Hatanpään arboretumissa ja Näsipuistossa.

Ensiapua hyönteisille

Syy hyönteishotellien rakentamiseen löytyy pihojen ylihoidosta.

–Ruohikko on liian tasaista, lyhyttä ja yksipuolista hyönteisille. Siksi niillä ei ole tarpeeksi paikkoja yöpyä ja pesiä, Helin sanoo.

–Hotellit ovat ensiapua hyönteisille, jotka eivät voi elää ruohikossa. Ne eivät kuitenkaan ole pysyvä ratkaisu ongelmaan, vaan hotellien avulla haluamme myös nostaa ongelmaa esille.

Helinin mukaan ruohikon pitäisi antaa kasvaa pidemmäksi ja luonnonkukkien kukkia, jotta hyönteiset viihtyisivät paremmin ruohossa. Myös puunoksia ja runkoja kannattaisi jättää lojumaan maastoon, jos haluaa tarjota hyönteisille paremmat elinolosuhteet.

Harri Helinin mukaan osa hyönteisistä yöpyy, osa pesii ja osa jopa talvehtii hotelleissa.

Helin muistuttaa, että hyönteisten merkitys pölyttäjinä on tärkeä.

–Ilman niitä Suomessa ei kasvaisi lainkaan esimerkiksi mustikoita tai puolukoita. Siksi on tärkeää huolehtia, että hyönteisillä on tarpeeksi paikkoja elää.

Kuka vain voi rakentaa

Hyönteishotellit sisältävät puunpaloja, käpyjä ja kaislaa.

–Hotelli pitää ahtaa täyteen, etteivät ampiaiset omi sitä. Ne viihtyvät isommissa koloissa. Ampiaiset eivät ole merkittäviä pölyttäjiä esimerkiksi kimalaisiin verrattuna.

Puunpaloihin on porattu muutaman millin kokoisia reikiä, joihin hyönteiset menevät. Hotellit ovat suojattu metalliverkolla, jotta linnut eivät saavu paikalle herkuttelemaan.

Helinin mukaan kuka vain voi rakentaa hyönteishotellin. Muutama asia kannattaa kuitenkin pitää mielessä hotellia ostaessa tai rakentaessa.

–Hotellit tulisi asettaa valoisaan paikkaan etelän tai lännen suuntaan, jotta niissä on mahdollisimman lämmintä. Osa hyönteisistä kipuaa hotelleihin myös maasta, joten hotellit kannattaa asettaa päänkorkeudelle.

Tiatoo

Täältä löydät hyönteishotellit

Tesoman metsäpuutarha: 6 hyönteishotellia

Piikahaka: 5 hyönteishotellia

Tahmelanranta: 6 hyönteishotellia

Näsipuisto: 6 hyönteishotellia

Kiovanpuisto: 6 hyönteishotellia

Haiharan kartanopuisto: 5 hyönteishotellia

Hatanpään arboretum: 15 hyönteishotellia

Tampereen yliopisto: 1 hyönteishotelli

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut