Mummon Kammari vie ruokakasseja ikäihmisille - Moro - Aamulehti

Mummon Kammarin väki hakee kaupasta peruselintarvikkeita yli 70-vuotiaille – henkilöstöllä on kuvalliset kortit, käteisrahaa ei tarvita

Ostoslistalla voi olla esimerkiksi maitoa, leipää, juustoa, valmisruokaa ja ruokatarvikkeita kotiin.

Soile Kukkonen on kuvassa Mummon Kammarin ovella. Hän järjestää ruokakassien kotiinkuljetusta. Mummon Kammarin tilan ovet on suljettu koronatilanteen vuoksi.­

17.3.2020 15:22 | Päivitetty 18.3.2020 8:45

Moro, Mummon Kammari

Tunnettu ev.lut seurakuntien Mummon Kammari aloittaa keskiviikkona ruokaostosten välittämisen ikäihmisille.

– Meidän apumme on turvallista. Ruokaostosten tuojilla on kaulassaan tässä jutussa näkyvän kuvan nimikyltti. Käteistä rahaa ei käsitellä, vaan tehdyt ostokset laskutetaan jälkikäteen, kertoo vt. toiminnanohjaaja Soile Kukkonen Mummon Kammarista.

– Koronavirusepidemian aikana Mummon Kammarin työntekijät voivat avustaa yli 70-vuotiaita tamperelaisia ikäihmisiä välttämättömissä perusruokaostoksissa. Palvelu on tarkoitettu niille, joilla ei ole mahdollisuutta saada apua läheisiltä, kaupungin tai muun tahon järjestämästä kauppapalvelusta. Me emme kilpaile kaupungin kauppapalvelun tai yksityisten vastaavien kanssa. Palvelulla pyritään turvaamaan riskiryhmään kuuluvien vanhusten arjessa selviytymistä ja välttämään virukselle altistumista.

Soile Kukkonen kertoo, että heidän palvelunsa toimii vain koronatilanteen ajan, eikä siitä ole tarkoitus tehdä pysyvää.

Mummon Kammari päätti järjestää tämän palvelun, koska he ovat entuudestaan tuttu ja luotettava toimija. Nythän on jo nähty, että hauraita ikäihmisiä on yritetty huijata esimerkiksi koronatarkastajilla.

Puhelinsoitot aamulla

Välttämättömiä perusruokaostoksia voi tilata soittamalla avunvälityspuhelimeen puhelinnumero 03 2190 711 maanantaista torstaihin kello 9-11. Ostoslista tulee tehdä ennen avunvälitykseen soittoa.

Ostokset toimitetaan seuraavana päivänä kello 15 mennessä, lukuun ottamatta torstain tilauksia, jotka toimitetaan joko perjantaina tai maanantaina.

Maitoa ja leipää

Mummon Kammarin kautta voi tilata kotiin perusruokia. Esimerkiksi maitoa, leipää, juustoa, valmisruokia ja ruokatarvikkeita, sillä jotkut ikäihmiset tekevät ruokaa itse.

– Sen sijaan me emme lähde hakemaan siivousaineita tai järjestä vuoden vessapapereita. Jotain herkkujakin olisi mukavaa kotiin saada, joten pullaa ja keksiä on helppo tuoda herkutteluun.

Näin ensi alkuun Mummon Kammarilla on voimavaroja kahden työparin verran. Toinen ottaa puheluita vastaan ja toinen käy kaupassa ja toimittaa ostoksia perille. Mummon Kammarissa on yhdeksän työntekijää, mutta heilläkin on sairastumisia.

– Tämä on nyt meille uusi tilanne ja se selkenee meillekin vasta, kun se alkaa.

Ruoka-apua

Mummon Kammarin avunvälitysnumero on 03 2190 711. Tähän puhelinnumeroon voi soittaa maanantai–torstai kello 9–11.

Ruokakassien tuonti toimii vain koronatilanteessa, siitä ei tule Mummon Kammarin pysyvää palvelua.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?