Kapea puusilta johti Mustanlahden satamalaiturilta höyrylaiva Pohjolan etukannelle. Siitä noustiin kyytiin, Mustassalahdessa laivan oikealta puolelta.
Alle kymmenvuotiaana 1970-luvun alussa tehty purjehdus Pohjolalla on jäänyt mieleen pikkupojalle. Valkoisena hohtava komentosilta korkealla etukannen yllä, liki miehenmittaiselta tuntunut mustalla maalattu Pohjola-nimi komentosillan etuseinässä ja Näsijärveä halkova keula. Aurinko paistoi ja tuuli helteeseen sopivasti.
Sitä Pohjolaa ei enää ole eikä tule. Moro-lehti on vuosien ajan seurannut Pohjolan vaiheita, joihin kuulu monta likipitäen aloitettua kunnostusoperaatiota. Silti aina jokin meni pieleen, yleisin selitys oli: ei ole rahaa.
Runoilijantie Oy:n omistama Pohjola jäi pois käytöstä vuonna 1975. Tilanteen piti olla väliaikainen ja Pohjolan oli määrä palata kunnostettuna uudelleen liikenteeseen. Toisin kävi.
Höyrylaiva Pohjolan hylky makasi viime vuosikymmenet pusikossa Ruoveden Jäminkipohjan telakalla.
1905
Pohjola rakennettiin vuonna 1905 Tampereella Sommers, af Hällström & Waldens -telakalla. Laiva liikennöi Runoilijan tiellä eli reitillä Tampere–Ruovesi–Virrat ja takaisin.
1975
Syksyllä Pohjolan viimeinen risteilykesä jäi taakse, vaikka silloin tauon piti vain olla kunnostuksen mittainen. Jossain vaiheessa Pohjolan höyrykone säilöttiin Raholan lämpökeskuksen tontille kunnostusta odottamaan.
Pohjola saapui täynnä matkustajia Kalelan satamaan Ruovedellä 1970-luvun alussa.
1982
Laivayhtiö vakuuttaa, ettei Pohjolaa päästetä rapistumaan ja se palaa kunnostettuna liikenteeseen jo vuonna 1985. Yhtiön mukaan kunnostus kuitenkin tyssäsi rahan ja telakan puutteeseen.
1985
Vuonna 1985 luvattiin Pohjolan palaavan Nässylle vuonna 1987.
1987
Pohjola oli seissyt laiturissa uittotunnelin suulla jo vuosia. Heinäkuussa se upposi laituripaikalleen. Yläkansi jäi näkyviin. Laiva nostettiin ja hinattiin Jäminkipohjaan. Seuraavana vuonna uumoiltiin, että laiva saataisiin kunnostettua vuoteen 1990 mennessä.
1989
Jäminkipohjan rannassa maannut Pohjola nostetaan kuivalle maalle tukien varaan.
1990–2006
Kunnostamisesta puhutaan vuosien mittaan jatkuvasti, mutta mitään ei tapahdu. Vuonna 1997 Pohjola-laiva saa myötätuntoa myös Amerikasta Amerikan höyrylaivahistoriallisen seuralta.
2006
Varmistuu, että ainakin Pohjolan höyrykone saadaan pelastettua. Se ehti maata Raholassa noin 15 vuotta.
2010
Pohjolan höyrykone asetetaan nähtäville betonikorokkeelle Mustanlahden satamaan. Myöhemmin koneen ympärille rakennetaan vielä suojakatos. Alkaa olla selvää, ettei Pohjola-laivaa enää saada kunnostettua, koska se maksaisi enemmän kuin uuden laivan rakentaminen. Kunnostamiseksi ehdotetaan Morossa muun muassa talkoita.
Höyrylaiva Pohjolan vanha höyrykone tuli vuonna 2010 kunnostettuna näytteille Mustanlahden satamassa.
2015
Ihmeiden aika ei sittenkään ehkä ole ohi. Lahtelaislaivuri kertoo ostaneensa Pohjolan hylyn ja kunnostavansa siitä jopa purjehtivan ravintolalaivan Lahteen Vesijärvelle. Jos määräykset eivät anna myöten, hän aikoi tehdä siitä kelluvan kesämökin itselleen.
Runoilijantie Oy kuitenkin ilmoittaa, ettei kauppaa ole syntynyt.
Jäminkipohjan telakalla Pohjola hapertui pikku hiljaa. Salongista oli vuonna 2015 tällaiset näkymät etukannelle.
Lokakuu 2017
Runoilijantie Oy kertoo, että Pohjolan runko on myyty romuttamolle. Laiva on jo viety Jäminkipohjasta kierrätykseen. Metalli menee sulaton kautta uuteen käyttöön.
Pohjola oli viimeinen jäljellä ollut Tampereella rakennettu matkustajahöyrylaiva.