Mikko Salmia lahjoitti heti ensimmäisenä 1 000 euroa Tampereen Ruokakassi-keräykseen – Elintarvikeavun koordinaattori liikuttui keräyksen suosiosta: ”Tällä on aivan valtava merkitys”

Tampereen seurakuntien ja Moron järjestämä Ruokakassi-keräys on alkanut hyvin, koossa on jo noin 50 000 euroa. Lapsille tuttu hahmo lahjoitti 5 000 euroa. Keräys järjestetään, koska Tampereen ruokajonot ovat kasvaneet rajusti koronakriisin aikana ja rahat uhkaavat loppua.

Nämä Moro-lehdessä Tampereen kaduilta julkaistut kuvat olivat liikaa kaupunkilaisille. Ruokakassikeräys oli suunniteltu kolmen kuukauden pituiseksi, mutta tavoite ylittyi reilusti jo muutamassa viikossa.

| Päivitetty

Moro, Ruokapankki

Onnen kyyneleitä valui poskilla ja epäuskoinen riemu värehti ilmassa, kun tamperelaiset pistivät tuulemaan Tampereen seurakuntien ja Moron järjestämässä Ruokakassi-keräyksessä.

Viime torstaina aloitetun keräyksen kohteena on vähävaraisten tamperelaisten ruoka-apu, joka on koronan takia joutunut ennennäkemättömän koville ja varat alkoivat ehtyä. Keskiviikkona aamupäivällä Ruokakassikeräyksen saldo oli jo 49 390 euroa.

Keräyksen tavoite on 100 000 euroa, jolla saadaan hankittua 5 000 ruokakassia. Vaikka keräys on lähtenyt hyvin käyntiin, ei vielä hellitetä. Tavoitteeseen on matkaa ja sen ylikin olisi hyvä mennä. Koronan lisäämä vähävaraisuus ja avuntarve eivät valitettavasti ole vähenemässä.

Hätkähdyttävä video Tampereelta näyttää korttelia kiertävän ruokajonon, joka on ollut jopa kilometrin pituinen – Rahat loppuvat pian, ja osa hakijoista uhkaa jäädä ilman apua

Apu menee perille Tampereen seurakuntien diakoniatyön kautta, ja sitä ovat seurakuntien Ruokapankin lisäksi jakamassa muun muassa SPR, Via Dia ja Nauha.

– Tuntuu aivan huikealta, sydän hakkaa ilosta ja silmät kostuvat onnesta. Keräyksen suosio kertoo välittämisestä, lähimmäisenrakkaudesta ja yhteiskuntavastuusta. Ruoka-avulle tällä on aivan valtava merkitys, sillä hävikkiruokaa ei vaan nyt saada riittämään. Ostoruokaa tarvitaan mukaan täyttämään kassia, toteaa Tampereen seurakuntien elintarvikeavun koordinaattori Marja Palkonen.

Ruoka-avun koordinaattori Marja Palkonen iloitsee Ruokakassi-keräyksen menestyksestä.

Ransu apuun

Jokainen lahjoitus, iso tai pieni, on tarpeen, arvokas ja upea osoitus lähimmäisyydestä. Mukana keräyksessä on myös Ransu Karvakuono, sillä hyväntekeväisyysjärjestö Ransu ry. eli Karvakuonot lahjoitti peräti 5 000 euroa.

– Taitaa olla suurin lahjoituksemme. Päätettiin lähteä, kun lähiapu oli tarpeen. Summa on iso, mutta niin on avun tarvekin. Lisäksi apu menee lyhentämättömänä vähävaraisille tamperelaisille seurakunnan kautta, kertoo yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Panu Raipia.

Osallistu keräykseen tästä linkistä.

Raipia kertoo, että yhdistys kerää lahjoitusvarat esimerkiksi konsertteja järjestämällä ja Ransu Karvakuonon ja kumppanien tekijänoikeuksien kautta.

– Lahjoitussummamme ovat muutamasta satasesta muutamaan tonniin. Aiemmin olemme lahjoittaneet esimerkiksi näkövammaisten ja kehitysvammaisten teattereille.

Tiatoo

Ruokakassit

Keväällä järjestettiin ensimmäinen keräys. Keräystavoite tuli täyteen vuorokaudessa ja lopulta keräys tuotti 50 000 euroa, jolla saatiin 2 500 ruokakassia.

Avun tarve on kasvanut, nyt keräystavoite on 100 000 euroa ja 5 000 ruokakassia.

Tampereen seurakuntien Ruokapankki koordinoi ruoka-avun jakamista.

Jaettavaa ruokaa saadaan lahjoituksina (muun muassa hävikkiä ja ylijääneitä annoksia), EU-apuna ja rahalla ostamalla.

Ruokaa jaetaan ruokakasseissa, annoksina ja myös niin, että yhteistyötaho valmistaa ruoka-annokset ruoka-avun kautta tulleista tarvikkeista.

Kiitollinen olo

Tampereen seurakuntien kehittämistyön asiantuntija Eva Wäljas on kiitollinen.

– On häkeltynyt ja kiitollinen olo. Kyllä tässä on päivän aikana tunteet olleet aika herkässä, kun on nähnyt miten paljon ihmiset välittävät ja haluavat auttaa. Lämmin kiitos jokaiselle lahjoittajalle.

Ruokapankki saa jaettavaa esimerkiksi kauppaketjuilta, ravintoloilta, kouluilta, laitoksilta, valmistajilta ja viljelijöiltä. Kasvavaan avuntarpeeseen vastataan myös ostamalla ruokaa.

– Ruokaa ostetaan seurakunnan oman ruokajaon kasseihin. Levite, munat ja gluteenittomat tuotteet esimerkiksi, kuukaudessa ostetaan noin 1 500 kappaletta kutakin tuotetta. Koronakeväänä on ostettu lisäksi tonnikalaa, makaronia, kuivatuotteita ja makkaraa, Palkonen luettelee.

Ostoihin on käytetty tähän mennessä noin 200 000 euroa.

– Kaupungin myöntämästä 50 000 euron avustuksesta on nyt käytetty noin 33 000 euroa ja tätä elintarvike-erää on jaettu avoimia jakoja järjestäville SPR:lle, Via Dialle ja Nauhalle. Varoilla on ostettu muun muassa kananmunia, levitettä, makkaraa, tonnikalaa, makaronia.

"Apua oikeasti tarvitaan"

Seurakuntien ja Moron Ruokakassikeräyksen ensimmäinen lahjoittaja oli K-supermarket Kuninkaankulman diplomikauppias Mikko Salmia, joka antoi tuhat euroa. Lisäksi Kuninkaankulma antaa jatkuvasti ruokaa ruoka-apuun eri tahoille.

Kauppias Mikko Salmia oli keräyksen ensimmäinen lahjoittaja.

– Elämme todella kovia aikoja tämän koronan takia. Tämä näkyy todella monessa perheessä paitsi mahdollisena vakavana sairautena, myös rajuna tulojen menetyksenä, Salmia toteaa.

Hänen mielestään nyt on hyvä hetki auttaa toisia.

– Minut on kasvatettu niin, että suomalainen auttaa toista, jos siihen on varaa tai mahdollisuus, kun on tiukka paikka. Nyt mielestäni on. Saimme myös hyvää yhteistyötä aikaan Mummon Kammarin kanssa, kun kerättiin keväällä ruokakasseja vanhuksille kaupaltamme. Uskon, että he ja myös asiakkaamme ovat ylpeitä tästä päätöksestä.

Salmia kannustaa kaikkia mukaan keräykseen.

– Sanon heille, joilla on jossain määrin varaa lahjoittaa, että tämä voisi olla hyvä hetki. Apua oikeasti tarvitaan.

Osallistu keräykseen tästä linkistä.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut