Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

Puoli-ilmainen duunari tekee vain puoliksi priimaa

Kummityttäreni isä yllätti kertomalla, että oli vaihtanut kodinkoneiden korjaamisen suurten lämmitysjärjestelmien huoltotöihin. Hän sanoi kyllästyneensä ihmisiin. Ensinnäkin he olivat kärsimättömiä. He soittivat illalla, ja valmista olisi pitänyt olla heti seuraavana päivänä ennen Turun tuomiokirkon puolenpäivän lyöntejä. "Enkä muuta voi kuin laittaa samanarvoiset työt järjestykseen ja edetä siinä jonossa sen mukaan kuin ehdin. En liiku valon nopeudella, pakettiautolla vain, ja korjaaminen vie aikansa. Varaosat pitää olla." Toisena ongelmana oli raha. "Olisi pitänyt maksaa niille korvauksia vaivasta ja mielipahasta sen sijaan, että olisin saanut työstäni palkan. Niin kuin se olisi ollut minut vikani, että vekotin oli hajonnut." Tämän ammattimiehen uranvaihdosta on jo aikaa, mutta hänen kohtaamansa ongelmat eivät tunnu vähentyneen. Sellaisin sanakääntein näkee ihmisten haeskelevan työlleen tekijöitä. Ei vain autokaupassa vaan myös työmaailmassa pätee sääntö, että jos haluaa hyvän ja halvan, pitää hankkia kaksi. Ylihinta ei ole oikein, mutta asiallisesti on maksettava. Harjoittelijan saa puoli-ilmaiseksi ja naapurin kätevä-Kallen ehkä kahvikupin hinnalla, mutta ammattilaiselle kuuluu ammattilaisen palkka. Sitä merkitsee kohdallaan oleva hinta–laatu-suhde. Moni selittää heikkoa maksukykyään sillä, että on asuntolainat, ruoka on kallista ja välillä pitää mennä ulkomaille, mutta samoja asioita se duunarikin joutuu miettimään. Palkallaan hän täyttää jääkaappia lastensa syödä. Lähtemättömän jäljen jätti sekin tapaus, kun muuan tuttu pyysi muuttoavuksi kuljettamaan kerrostaloyksiönsä tavarat sadanviidenkymmenen kilometrin päässä odottaneeseen rivitaloasuntoon. Lupasin tulla ja pyytää jonkun parikymppisen miehen muuttoavuksi. Aamupala syötiin kotona. Kesäpäivät olivat kuumia, ja niin aloitettiin ennen kahdeksaa. Kävin hakemassa pakettiauton vuokraamolta ja sen jälkeen rampattiin hissittömän talon portaita. Tauotta painettiin, ja niin määränpäässä oli valmista jo puoli kahdelta iltapäivällä. Silloin meille kahdelle muuttomiehelle tarjottiin talon puolesta kahvit. Pöydässä huhuili yksinäinen pullapitko. Hilloa ei sen välissä ollut, mutta emmepä me olisi hillopullaa kaivanneet. Ruisleipä olisi ollut edes jotain. Kotimatkalla iski ylivoimainen nälkä, ja niin me talkoolaiset poikkesimme tienvarsihuoltamolle. Tarjosin omasta pussistani toiselle ruoan. En olisi kehdannut viedä häntä nälkäisenä kotiin, kun olin häntä mukaani pyytänyt. Myönteisenä seikkana mainittakoon, että auton vuokraa minun ei tarvinnut maksaa. Kirjoittaja on pirkkalalainen rovasti.