"Poliitikko on syypää kohuun, ei hänen retoriikkansa"

Näkökulma: Epäreilusta kohtelusta kärsiville todettakoon, että ainoastaan merkityksellisiksi koetut poliitikot ovat kohujen arvoisia.

Alma Median arkisto
"Poliitikko on syypää kohuun, ei hänen retoriikkansa"

Antti Rinteen niskalaukaus-lausunnot herättivät poliittisen kohun osin sanojansa imagon vuoksi.

Yannick Lahti

Vuosi käynnistyi rapakon takaa presidentti Donald Trumpin twiitatessa ”isommasta ydinasenappulastaan” sanasodassaan Pohjois-Korean kanssa sekä haukkumalla hänestä kohukirjan kirjoittaneen luuseriksi. Suomessa kohua herätti sdp:n puheenjohtaja Antti Rinteen Aamulehden haastattelussa käyttämä ”niskalaukaus”-metafora, hänen referoidessaan saatua kansalaispalautetta hallituksen aktiivimallista. Rinne totesi seuraavasti: ”Olen saanut palautetta, jossa ihmiset ovat sanoneet, että hallituksen politiikka tuntuu siltä, että halutaan laittaa työttömät polvilleen ja antaa heille niskalaukaus”.

Kommentti on saanut risuja ja ruusuja yli puoluerajojen. Soraäänien joukossa kielikuvan väkivaltainen elementti aiheutti laajalti paheksuntaa ja Simon Elo (sin.) peräänkuulutti näin sisällissodan juhlavuonna moisen retoriikan olevan tyrmistyttävää, vaikka olisikin vain kansalaispalautteen eteenpäin sanottamista.

Osa poliitikoista ymmärsi nähdä oppositiojohtaja Rinteen siteerauksen juuri sinä itsenään, mutta kritiikkiä satoi silti laariin myös politiikan ulkopuolelta. Viestinnän asiantuntija ja entinen politiikan toimittaja Eeva Lehtimäki arvioi, että sdp:n kannalta oli typeryyttä avata keskustelu tätä kautta ja että erityisesti puheenjohtajan olisi tullut kaksi kertaa miettiä käyttääkö tätä esimerkkiä. Lehtimäki perusteli kantaansa sillä, että ontuvan sanavalinnan vuoksi keskustelun fokus kääntyi kritiikkiä saaneen aktiivimallin arvioinnista Rinteen toimintaan ja näin sdp ampui itseään jalkaan.

Ottamatta kantaa Rinteen lehtikommentin tarkoituksenmukaisuuteen poliittisen asiakysymyksen eteenpäinviemisen kannalta, on asiasta syntynyt kohu taas osoittanut sen, miten henkilöstä riippuvaista jokainen poliittinen myrsky onkaan. Politiikan Aku Ankaksikin kutsuttu Rinne on hiljalleen vakiinnuttanut asemansa puolueen johdossa, mutta on silti huojuvin askelin liikkeellä ontuvien lausuntojen miinakentillä. Kaikilla lienee muistissa Rinteen viime elokuinen synnytystalkoot-avaus, jota hän päätyi itsekin pahoittelemaan todeten sanavalintansa olleen kehno. Poliittisen viestinnän näkökulmasta on selkeästi havaittavissa, että tietyn imagon saanut poliitikko herättää sanomisillaan herkemmin ”uuden kohun” kuin toinen, huolimatta onko asiasisältö retorisesti ontuva tai vain asiaton.

Kokoomuksen puheenjohtajan Petteri Orvon kommentti Ylen ykkösaamussa koskien tulevia presidentinvaaleja on esimerkki, kun hän painotti kokoomuksen seisovan täysillä Sauli Niinistön kansanliikkeen tukena ja totesi: ”Ehkä joidenkin muidenkin puolueiden olisi kannattanut harkita oman ehdokkaan välttämättömyyttä”. Se, että Suomen kakkosministeri kyseenalaisti suoraan muiden poliittisen puolueiden presidenttiehdokkaan asettamisen välttämättömyyttä antaen ymmärtää, että näiden olisi paremminkin pitänyt asettautua istuvan presidentin taakse, on käsittämättömyydessään vailla vertaansa 2000-luvun Suomen poliittisessa historiassa.

Kuvitellaanpa, että edellisen olisi lausunut, ei Petteri Orpo, vaan edeltäjä Alexander Stubb. Stubbin poliittisen uran alkaessa muistuttaa jo Ikaroksen lentoa olisi moinen lausunto aiheuttanut puoluerajat ylittäneen paheksunnan, ja toimittajat olisivat iskeneet Stubbiin kiinni kuin hyeenat antilooppiin. Siinä missä Stubb olisi joutunut kiertämään puoli Suomea virallisen anteeksipyyntösirkuksen vetonaulana, ei Petteri Orvon kansanvaltaa halventavaa kommenttia noteerattu yhdessäkään mediassa. Jos Timo Soini olisi aikoinaan vaaliteltoilla jakanut yli 10 000 kalorin pekonipastaa, olisi tämä tulkittu sympaattisena raavaan miehen perussuomalaisena annoksena. Rinteen taas piti selventää, kuinka monelle hengelle tuo kaloripommi oli tarkoitettu siitä syntyneen ”kohun” vuoksi.

Mikäli presidenttimme olisi siteerannut vaalikiertueilla kuulemiaan ihmisten ajatuksia käyttäen ”niskalaukaus”-metaforaa, olisi tämä varmasti otettu vastaan rohkeana avauksena, jolla uskalletaan antaa ääni kansan syvien rivien vaikeista tuntemuksista – jos lausuntoa olisi edes huomioitu. Lohdutuksena tästä ”epäreilusta kohtelusta” niistä kärsiville todettakoon, että vain merkityksellisiksi koetut poliitikot ovat kohujen arvoisia. Tämä ainakin selittää sen, miksei Harry ”Hjallis” Harkimon (kok.) myötähäpeääkin herättävistä videoblogeista nouse koskaan retoriikkaan nojaavaa myrskyä.

Kirjoittaja opiskelee poliittista viestintää.


Kommentit (1)

  • Vaihdetaanko termiä sopiiko?

    Jos niskalaukaus ei käy, niin käviskö vaikka työleiri.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet