Kolumnit

Olisipa ihanaa, jos lakko olisi täysin haitaton ja huomaamaton

Olisipa ihanaa, jos lakko olisi täysin haitaton ja huomaamaton

Lisäpöytäkirja: Suomessa työnantaja voi vain kadehtia Vladimir Putinia, joka saa tuupata vastaan vikuroijat häkkiin ja mielenosoittajat laitakaupungille, kirjoittaa Kari Huoviala.

Kari Huoviala

Sitä kohtuuttomuuttakin on niin monen sorttista, sanoo tolkun ihminen Härmälästä.

Totta se on. Jos kysytään Helsingin Etelärannan työnantajajohtajalta, niin päivänkin lakko on kohtuuton, jos se jotenkin vaikuttaa arkiseen elämään.

Vapaan yhteiskunnan toisella reunalla kysytään, onko kohtuutonta osoittaa mieltään hallitusta vastaan yhtenä päivänä.

Etelärannasta löytyy politrukkeina meritoituneita, joiden mielestä poliittinen mielenilmaus on kerta kaikkiaan sopimaton.

Elinkeinoelämän keskusliiton johdossa on nykyisin miehiä, jotka ovat saaneet asemansa eräänlaisena poliittisena mielenilmauksena.

Politiikka oli tärkein syy valita poliitikko Jyri Häkämies (kok.) EK:n toimitusjohtajaksi.

Poliitikolla ei tarvitse olla kokemusta toiminnasta ay-liikkeen kanssa, tärkeämmäksi on noussut hyvä suhde maan hallitukseen, jossa istuu puoluetovereita.

Vanhasta työmarkkinajärjestön roolistaan luopuneesta EK:sta on samalla tullut eräänlainen konsulttitoimisto, jota yritykset tarvitsevat entistä vähemmän. Metsäteollisuus päätti, ettei se enää tarvitse EK:n jäsenyyttä lainkaan.

Medialla on yhä käyttöä EK:lle, kun pitää kiireesti kysyä työnantajan mielipide.

Siihen tarkoitukseen EK on edelleen kätevä. Ja EK kertoo kyllä, vaikkei kukaan kysyisikään. Vaikkapa tviittaamalla, kuten johtaja Ilkka Oksala.

Oksala tviittasi hyvissä ajoin etukäteen, että SAK:n mielenilmaus on vastuuton ja täysin ylimitoitettu.

Hän tiesi myös varoittaa, että lakosta on sivullisille kuluja ja haittaa. Aikuiset eivät pääse töihin, lapset kouluun ja päiväkotiin.

Vai aiheuttaa lakko kuluja ja haittaa! Sitäpä ei olisi moni tullut ajatelleeksi, ellei sen sanomisesta palkkaa saava olisi sitä sanonut...

Ihannetapauksessa lakko olisi tietysti täysin haitaton ja huomaamaton.

Toisaalta: kuka haitattoman ja huomaamattoman lakon haluaisi järjestää ja miksi? Salainen mielenosoitus, ei sivullisten tietoon!

Mieluiten työnantajajärjestö tietysti kieltäisi lakot kokonaan, mutta esteenä on länsimainen perustuslaki oikeuksineen ja vapauksineen.

Erityisen pulmallinen työnantajille on poliittisista syistä järjestetty työnseisaus.

Poliittisen lakon järjestäjiä ei edes voi vetää oikeuteen sakkotuomiota saamaan.

Helpompaa onVladimir Putinilla, joka voi panna poliittiset vastustajansa häkkiin ja komentaa mielenosoittajat lähiötorille.

Putinin mallin mukainen yhteiskuntajärjestys jää Suomessa haaveeksi. Tietenkin siitä aiheutuu meille joskus kuluja ja haittoja.

EK voi lohduttautua sillä, että ay-liikkeen kärkkäys käyttää ja näyttää voimaansa on takavuosista hiipunut yhteiskuntakelpoiseksi.

Vielä 1970-luvulla kommunistijohtoiset ammattiosastot masinoivat tuon tuostakin laittomia lakkoja tasoittaakseen tietä vallankumoukselle.

Kirjoittaja on Aamulehden emeritustoimittaja.


Kommentit (4)

  • Nimetön

    EK:n mukaan lakko ja mielen osoitus oli ylimitoitettuja touhuja. Millä EK tämän perustelee? Omasta mielestäni toimet olivat ennemminkin alimitoitettuja kun hallitus ei vetänyt aktiivimallia pois pelistä.

  • Lapsen silmin

    Elämäni ensimmäinen kokemus lakosta oli – ei enempää eikä vähempää – kuin vuoden 1956 yleislakko. Kunnon aloitus, miten se näkyi lapsen silmin?

    – Olin kolmannella luokalla kansakoulussa ja lakon alkaessa 1.3. oli hiihtoloma. Koulun taas käynnistyessä kaikki eivät heti päässeet paikalle, koska junat eivät kulkeneet. Olivat jääneet mummolaan, mutta jokin konsti siihenkin ennen pitkään löytyi.

    – Vain kerran ensikertalaisen ”uutuudenviehätys” vaihtui peloksi: näin johonkin ikkunaan kiinnitetyn lööppityylisen monisteen, jossa luki, että Suomessa on sisällissota. Sota? Äiti, onko nyt sota? Tampereen Kissanmaalla oli aivan rauhallista.

    – Maidon saamista jännitettiin koko 20 päivää kestäneen lakon ajan. Vasta viimeisenä päivänä ruokapöytäämme ilmestyi juomaksi vaarinkaljaa, myös lapsille. Tunsin jonkinlaista ”aikuisuutta”.

    Isäni oli töissä vakuutusyhtiössä ja hänellä oli firman auto. En muista hänen valitelleen bensapulaa. Äitini oli kotiäiti. Politiikkaa en 9-vuotiaana syvällisemmin ymmärtänyt, vain sen, että jotkut vaativat parempaa palkkaa.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet

Sammio