Kansakunta syntyy rakentajista, ei voittajista

Näkökulma: Itsenäisen Suomen suuri tarina on ihmeellinen nousu syvästä kahtiajaosta kansakunnaksi ilman katkeruutta.

Alma Median arkisto
Kansakunta syntyy rakentajista, ei voittajista

Kansallistunne elää voimakkaana jääkiekon MM-kisoissa.

Marja Heinonen

Kun puhutaan satavuotiaasta Suomesta, historian aloituspiste on usein toinen maailmansota ja talvisodan ihme. Se on huikea ja hieno tarina. Suomen täytettyä 100 vuotta minäkin aloin etsiä jotain olennaista suomalaisuudesta – Sadan Vuoden Tarinaa. Löysin sen toisaalta.

Itsenäisen Suomen suuri tarina on nousu syvästä kahtiajaosta kansakunnaksi ilman katkeruutta. On suoranainen ihme, että Suomeen ei syntynyt sadan vuoden jakolinjaa vuoden 1918 tapahtumista, vaikka sisällissota oli sisällissotien tyyliin raakuudessaan omaa luokkaansa.

Olisimme helposti voineet päätyä samanlaiseen yli sukupolvien ulottuvaan vihanpitoon ja erillisyyden korostamiseen, mitä monissa maissa on jatkettu rajun alun jälkeen. Heti tulee mieleen Katalonia Espanjassa. Suomi teki toisenlaisia valintoja.

Kerrataanpa historiaa. Kuukausi itsenäisyysjulistuksen jälkeen suomalaiset kävivät neljä kuukautta kestäneen sisällissodan, jossa kuoli 38 000 ihmistä. Määrä on suuri pienessä maassa ja vielä satuttavammaksi sen tekee se, että suuri osa uhreista tuli teloituksissa ja vankileireillä.

Sota oli julma, kuten sisällissodat yleensä ovat. Saman kylän pojat olivat toisiaan vastaan. Minun pappani oli punainen ja hän pelastui vain illan hämärtymisen myötä teloitukselta vankileirillä. Hänen veljensä oli valkoinen.

Samanlaisia tarinoita on tuhansia. Voin vain kuvitella, millaisia ristiriitoja ja traumoja nuo neljä kuukautta jättivät nuoreen kansakuntaan. Tampereen yliopiston Suomen historian professorin Pirjo Markkulan sanoin: “Ei huonommista lähtökohdista voinut lähteä liikkeelle”.

Suomi voi olla ylpeä siitä, miten se on onnistunut rankasta lähdöstä huolimatta kasvamaan 100-vuotiaaksi maaksi, jossa jakolinjat eivät nouse tästä synkästä taustasta.

Toki meillä on huolestuttavia ja rajuja railoja, mutta ne ovat toisaalla – vaikkapa maahanmuuttokysymyksessä tai Kehä kolmosen kohdalla.

Miksi emme kanna syvää menneisyyden katkeruuden taakkaa? Suomen kansan yhtenäisyydestä puhuttaessa esille nousee lähes aina toinen maailmansota ja yhteinen vihollinen Neuvostoliitto.

Vastaus on liian yksinkertainen. Suomessa rakennettiin yhtenäisyyttä jo kauan ennen tätä sotaa. Pian itsenäistymisen jälkeen myös häviäjät otettiin mukaan rakentamaan Suomea. Samanaikaisesti lähdettiin toteuttamaan myös monia sosiaalipoliittisia uudistuksia. Kaikille – ei vain voittajille – annettiin nopeasti lupaus paremmasta Suomesta.

Eli talvisodankaan ihme ei syntynyt yksin ulkoisesta uhasta, vaan siitä, että Suomessa oli jo tehty paljon sisäpoliittisia uudistuksia, jotka olivat antaneet ihmisille lupauksen paremmasta tulevaisuudesta. Se sai talonpojat ja työväen sitoutumaan taisteluun itsenäisen Suomen puolesta.

Suomen historiassa tapahtui jo heti itsenäisyyden ensimmäisinä vuosikymmeninä monia hämmästyttäviä sisällissodan katkeruuden rajat ylittäviä tekoja. Missä muussa maassa olisi sodan hävinnyttä puolta edustava pääministeri ottanut vastaan voittajien voitonparaatin tai porvarillinen presidentti laittanut lopun “vapaussodan” muiston liialliselle kunnioittamiselle? Molemmat toteutuivat Suomessa. Suuren kalabaliikin myötä toki, mutta toteutuivat kuitenkin.

Suomella on kautta aikojen ollut hämmästyttävä kyky nähdä asioita niin kuin ne ovat, katsoa omaa napaa kauemmaksi ja mennä eteenpäin. Me emme ole voittajien tai häviäjien sukua, me olemme rakentajia. Tätä meissä arvostetaan maailmallakin.

Kun puhun 87-vuotiaan isäni kanssa vuoden 1918 tapahtumista, hänenkin puheestaan kuultaa ymmärrys siitä, että kaikki osapuolet tekivät mielettömyyksiä. Minulle tämä kyky katsoa asioita laajemmin on sen kuuluisan suomalaisen sisun ydintä – tuli mitä tuli, elämän on jatkuttava.

Uskon, että juuri tämän vuoksi monet kohteet ympäri maailmaa saivat sinisen värin itsenäisyyspäivänä: Colosseum Roomassa, Globen Ruotsissa, Holmenkollen Norjassa… Maailma arvostaa pientä Suomea, koska olemme toistuvasti onnistuneet jossain hyvin vaikeassa – rakentamaan yhteistä hyvää ristiriitojen keskellä.

Ei, en halua sanoa, että meillä on kaikki hyvin. Haluan sanoa sen, että meillä on kansanluonteessa hieno ydin, jonka avulla voimme myös seuraavat sata vuotta katsoa asioita maltillisesti ja tehdä ratkaisuja, jotka ovat kaikkien – ei vain oman edun mukaisia.

Kirjoittaja on Ilona M Oy:n omistaja ja valtiotieteiden tohtori.


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet