Kolumnit

Hometta ja häiriköintiä – koulu on hornankattila, ja siksi opettajaa ymmärtää vain toinen opettaja

Hometta ja häiriköintiä – koulu on hornankattila, ja siksi opettajaa ymmärtää vain toinen opettaja

Kolumni: Aiemmin erityistukea tarvitsevat saivat opiskella erityisopettajan vetämässä pienryhmässä. Sitten joku viisaudessaan päätti, että mahdollisimman moni palautetaan normaaliopetukseen.

Tiina Keskinen

Opettajan ammattia ei voi ymmärtää kukaan muu kuin toinen opettaja. Yhä useammin mietin, mikä sai minut valitsemaan näin hullunkurisen työn.

Koulu on hornankattila. Siellä on käsittämätön meteli: oppilaat kiljuvat ja kiroilevat, he piinaavat ympäristöään ja koettelevat rajojaan. Koulu on myös keidas. Siellä näkee sivistynyttä käytöstä: oppilaat keskustelevat ja nauravat, he ideoivat ja opiskelevat. Kun tarkkaan katsoo, koulun laitamilta löytyy myös sisäänpäin kääntyneitä, vetäytyneitä ihmisiä. Osa jonottaa kuraattorin, terveydenhoitajan tai psykologin vastaanotolle, osa vain on. Jokainen heistä on opettajan huomion arvoinen.

Koulu on ristiriitainen. Se on umpivanhoillinen mutta se yrittää olla moderni. Uusi opetussuunnitelma yrittää päivittää ränsistynyttä koulua. Kaikki kunnia yritykselle, OPS on ihan ok. Ihmettelen vain, miksi niin isosti painotetaan tietotekniikan käyttöä, kun samanaikaisesti nuorille toitotetaan, että koneella oloa pitäisi vähentää. Ihmettelen myös, miksi juuri nyt halutaan opettaa prosessien ja ilmiöpohjaisen oppimisen kautta, kun oppilaiden keskittymisen, lukemisen ymmärtämisen ja kirjoittamisen taidot ovat rapautumassa.

Koulu on yhtä sekameteliä. En muista, koska itselläni olisi ollut niin paljon erityistä apua tai huomiota tarvitsevia oppilaita kuin nyt. Vastuullani on 150 oppilasta. Heistä enemmän kuin 30 vaatisi erityistukeani joko käytös-, mielenterveys- tai oppimisongelmien takia. Aiemmin erityistä tukea tarvitsevat saivat opiskella erityisopettajan vetämässä pienryhmässä. Sitten joku viisaudessaan päätti, että mahdollisimman moni siirretään takaisin normaaliopetukseen.

Koulu on sairas. On hirveää seurata kollegoita ja oppilaita, jotka sairastuvat homeisissa työtiloissa. Koulu on myös köyhä. Opettajia ei uudelleenkouluteta tietotekniikassa kuten ei myöskään häiriökäyttäytyvien lasten kanssa toimimisessa eikä juuri missään muussakaan olennaisessa. Opettajat käyttävät omia puhelimiaan työpuhelimina, ja kun lähdemme oppilaiden kanssa omalla ajalla opetusretkille, päiväraha taitaa olla 19 euroa. En ole summasta varma. En hae päivärahoja, koska koen summan työn vähättelynä.

Koulu kitkuttaa nukkavieruna yhteiskunnan arvoasteikon alapäässä. Tuntuu, että kukaan ei välitä, miten me siellä sekametelissä pärjäämme. Tärkeintä on, ettemme kuluta rahaa emmekä tule poteroistamme ulos kertomaan, miten me opettajat muuttaisimme koulua. Silti rakastan työtäni. Haluaisin vain tehdä sen paremmin. Vain opettaja tietää, mitä tarkoitan.

Kirjoittaja on äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja.


Kommentit (13)

  • Semeikka

    Nimetön klo 19.34 17.12: Kirjoituksellasi osoitit, kuinka oikeassa Keskinen oli kirjoituksellaan ja myös väittäessään, ettei opettajaa ymmärrä kuin toinen opettaja.

    Et myöskään huomannut, että Keskisen kirjoituksessa paistoi juuri se huoli (jonka tulkitsit valitukseksi), että kyse ei ole ihan ”tavallisesta” työpaikasta, vaan työpaikasta, jossa meidän kaikkien lapset ovat päivänsä- siis sekametelisopassa. Keskinen kirjoitti myös huomioineensa, että pahemmaksi soppa on mennyt, eivätkä opettajat voi moneenkaan asiaan tänä päivänä mitään, koska käskyt tulevat ylempää (juuri heiltä, jotka eivät ole opettajia).
    Me opettajat emme ole päättäneet koulujen tietokonesoitumisesta, emmekä erityisopetusryhmien supistamisesta- esimerkiksi. Meiltä ei kysytä näistä mitään. Ja silti nämä kaksi asiaa ovat eniten aiheuttaneet kouluihin nykyistä kaaosta.

  • Nimetön

    Opettajan ammattia ei voi ymmärtää kukaan muu kuin toinen opettaja – ja höpö, höpö. Tuolla lauseella voi hyvin kuitata mitättömiksi kaikki sellaisetkin mielipiteet, joita opettajien kannattaisi kuunnella. Aivan kuten jokaisessa ammatissa. Joskus lähellä olevia vahvuuksia ja heikkouksia ei näe, koska ne ovat liian lähellä. Ulkopuolinen voi sen sijaan havaita asioita, jotka työyhteisön tai ammatin sisällä ei näe.

    Opettajan tyttärenä voin rehellisesti sanoa ymmärtäväni jotain opettajan ammatista ja ihmettelen suunnattomasti tätä opettajien jatkuvaa virttä siitä, kuinka kauheaa heillä on. Kyllä, lapset osaavat olla kamalia, työpaikka epäkäytännöllinen tai jopa epäterveellinen, työnkuva sekava, stressaava ja alati muutoksessa. Mitä ihmettä meillä muissa ammateissa olevilla te sen kuvittelette olevan. Vaan jos minä menisin julkisesti kirjoittamaan, että työpaikkani on sairas hornankattila – minä saisin vähintäänkin varoituksen – todennäköisesti potkut. Minun kun odotetaan toimivan, ei parkuvan yleisönpalstoilla. Enkä minäkään voi valita työkavereitani, työtilojani tai ihmisiä, joiden kanssa toimin.

    Vanhemmat lähettävät lapsensa – alaikäiset lapsensa – kouluun oppimaan opettajien ohjauksessa. Vanhemmat luovuttavat alaikäiset lapsensa koulupäivän ajaksi opettajien vastuulle. Vanhemmat eivät lähetä lapsiaan ”hornankattilaan” kiroilemaan ja huutamaan. Eivätkä vanhemmat ole siellä koulussa päivän aikana paimentamassa lapsiaan. Opettajat ovat ja osa heidän työtään on pitää koulu sellaisena paikkana, ettei siellä eletä kuin pellossa. Emme me vanhemmatkaan voi levitellä käsiämme omilla työpaikoillamme, jos työyhteisöstä tulisi hornankattila.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet

Sammio