Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Hometta ja häiriköintiä – koulu on hornankattila, ja siksi opettajaa ymmärtää vain toinen opettaja

Opettajan ammattia ei voi ymmärtää kukaan muu kuin toinen opettaja. Yhä useammin mietin, mikä sai minut valitsemaan näin hullunkurisen työn. Koulu on hornankattila. Siellä on käsittämätön meteli: oppilaat kiljuvat ja kiroilevat, he piinaavat ympäristöään ja koettelevat rajojaan. Koulu on myös keidas. Siellä näkee sivistynyttä käytöstä: oppilaat keskustelevat ja nauravat, he ideoivat ja opiskelevat. Kun tarkkaan katsoo, koulun laitamilta löytyy myös sisäänpäin kääntyneitä, vetäytyneitä ihmisiä. Osa jonottaa kuraattorin, terveydenhoitajan tai psykologin vastaanotolle, osa vain on. Jokainen heistä on opettajan huomion arvoinen. Koulu on ristiriitainen. Se on umpivanhoillinen mutta se yrittää olla moderni. Uusi opetussuunnitelma yrittää päivittää ränsistynyttä koulua. Kaikki kunnia yritykselle, OPS on ihan ok. Ihmettelen vain, miksi niin isosti painotetaan tietotekniikan käyttöä, kun samanaikaisesti nuorille toitotetaan, että koneella oloa pitäisi vähentää. Ihmettelen myös, miksi juuri nyt halutaan opettaa prosessien ja ilmiöpohjaisen oppimisen kautta, kun oppilaiden keskittymisen, lukemisen ymmärtämisen ja kirjoittamisen taidot ovat rapautumassa. Koulu on yhtä sekameteliä. En muista, koska itselläni olisi ollut niin paljon erityistä apua tai huomiota tarvitsevia oppilaita kuin nyt. Vastuullani on 150 oppilasta. Heistä enemmän kuin 30 vaatisi erityistukeani joko käytös-, mielenterveys- tai oppimisongelmien takia. Aiemmin erityistä tukea tarvitsevat saivat opiskella erityisopettajan vetämässä pienryhmässä. Sitten joku viisaudessaan päätti, että mahdollisimman moni siirretään takaisin normaaliopetukseen. Koulu on sairas. On hirveää seurata kollegoita ja oppilaita, jotka sairastuvat homeisissa työtiloissa. Koulu on myös köyhä. Opettajia ei uudelleenkouluteta tietotekniikassa kuten ei myöskään häiriökäyttäytyvien lasten kanssa toimimisessa eikä juuri missään muussakaan olennaisessa. Opettajat käyttävät omia puhelimiaan työpuhelimina, ja kun lähdemme oppilaiden kanssa omalla ajalla opetusretkille, päiväraha taitaa olla 19 euroa. En ole summasta varma. En hae päivärahoja, koska koen summan työn vähättelynä. Koulu kitkuttaa nukkavieruna yhteiskunnan arvoasteikon alapäässä. Tuntuu, että kukaan ei välitä, miten me siellä sekametelissä pärjäämme. Tärkeintä on, ettemme kuluta rahaa emmekä tule poteroistamme ulos kertomaan, miten me opettajat muuttaisimme koulua. Silti rakastan työtäni. Haluaisin vain tehdä sen paremmin. Vain opettaja tietää, mitä tarkoitan. Kirjoittaja on äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja.