Mielipiteet: Jääviys Pispalan koulun remonttia koskien / faktaa eläkkeensaajien tulotasosta - Mielipiteet - Aamulehti

Jääviydestäni Pispalan remonttia koskien

10.3.2019 9:30

Aamulehdessä 8.3. oli mielipide siitä, kuinka jääväsin itseni Tampereen sivistys- ja kulttuurilautakunnan kokouksessa, vailla laillista perustetta. Pöytäkirjassa lukee seuraavaa: "Matti Helimo ilmoitti olevansa Pispalan koulun oppilaan vanhempana esteellinen käsittelemään osuutta "Tilannekatsaus Pispalan koulun väistötiloista". Esteellisyys todettiin hallintolain 28 §:n 1 momentin 1) kohdan perusteella ja hän poistui kokouksesta osuuden käsittelyn ajaksi."

Sain tuntia ennen kokousta palvelualueen johtajalta puhelun, jossa minun kerrottiin olevan jäävi, koska lapseni käy Pispalan koulua. Soittaessani kaupungin lakimiehelle hän kertoi vaarana olevan rikosoikeudelliseen vastuuseen joutuminen, ellen jäävää itseäni. En voinut ajatella minulle tai lapselleni olevan mitään henkilökohtaista hyötyä siitä, minkä vaistötilavaihtoehdon kaupungin viranhaltija lapsille valitsee. Oletuksena tietenkin, että lapsille paras vaihtoehto valitaan. Kyseessä ei ollut päätösasia ja toimin kokouksessa puheenjohtajana kaikki muut pykälät.

Olen jättänyt Pispalan koulun ja Vuoreksen varhaiskasvatuksen asiasta valtuustoaloitteen jo aiemmin. Sitä ei ole käsitelty.

Matti Helimo

Sivistys- ja kulttuurilautakunnan vpj. (Vihr.)

Faktaa eläkkeensaajien tulotasosta

Aamulehden mielipidepalstalla esitettiin 7.3. paikkansa pitämättömiä prosenttilukuja eläkkeistä. Suhdelukujen taustalla olevia eläkkeiden tai niiden saajien määriä ei kerrottu.

Jo otsikko oli mahdottomuus, koska mediaani jakaa aineiston kahteen yhtä suureen osaan. Siksi neljä viidestä ei voi jäädä mediaanieläkkeen alle, joka on lähemmäs 1450 euroa kuukaudessa. Suomessa eläke käytetään lähinnä elämiseen. Väite, että 300 000 eläkkeensaajaa eläisi joillain muilla tuloilla, on virheellinen.

Samoin kirjoituksessa toistettiin yleistä myyttiä, että aiemmin eläke olisi ollut 60 prosenttia viimeisten työvuosien palkasta. Tähän yhä tavoitteena olevaan kertymään saattoi yksityisalojen työeläkejärjestelmässä yltää vasta 1990-luvun lopulla, minkä kerroin jo aiemmassa (AL 1.3.) kirjoituksessani.

Toistan vielä jatkuvasti eläkekeskustelussa unohtuvan faktan: eläketurvaa on rakennettava ja ylläpidettävä sukupolvien välillä kestävästi ja oikeudenmukaisesti.

Kimmo Kontio

Viestinnän asiantuntija, Eläketurvakeskus

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos