MainosKiinteistömaailma

Aviopari Marja-Leena ja Timo ovat pyörittäneet yhteistä asuntomyymälää Lielahdessa 10 vuotta – Tämä on syy, jonka vuoksi he viihtyvät yhdessä niin töissä kuin vapaa-ajallakin

Kiinteistömaailma Tampere Lielahden yrittäjät Timo ja Marja-Leena Lampi saavat asiakkaat hyvää palautetta muun muassa rakennusteknisten asioiden osaamisesta ja kokonaisvaltaisesta palvelusta. – Tehtävämme on selvittää asiakkaan kysymät asiat ja nekin seikat, joita asiakas ei osaa edes kysyä, pariskunta sanoo.

Kiinteistömaailma Tampere Lielahden yrittäjät Timo ja Marja-Leena Lampi saavat asiakkailta hyvää palautetta muun muassa rakennusteknisten asioiden osaamisesta ja kokonaisvaltaisesta palvelusta.


31.7. 13:28

Ala tuntui heti omalta. Niin Timo Lampi ajatteli, kun hän aloitti 2000-luvun alussa kiinteistönvälittäjänä Kiinteistömaailmassa.

Rakennusmestariksi ja rakennusinsinööriksi kouluttautunut ja vuosia erilaisissa rakennusalan tehtävissä työskennellyt Lampi oli työssään tutustunut uudistuotantoa myyvään kiinteistönvälittäjään, joka alkoi houkutella häntä alalle. Lampea oli jo jonkin aikaa kiinnostanut asiakasläheisempi työ, jossa voisi hyödyntää rakennusalan ammattitaitoaan.

Kiinteistönvälitystyössä elementit loksahtivat kohdalleen.

– Pystyin hyödyntämään rakennuspuolen osaamistani niin, että voin myydä haastavampiakin kohteita ja asiakkaat luottavat osaamiseeni. Tykkäsin myös siitä, että välittäjänä ollaan tekemisissä elämän isojen päätösten kanssa, Timo Lampi sanoo.

Vuodesta 2013 Lampi on toiminut Kiinteistömaailman yrittäjänä Tampereen Lielahdessa yhdessä vaimonsa Marja-Leena Lammen kanssa. Marja-Leena Lampi on pitkän linjan myyntialan ammattilainen, joka on ennen välitysalan yrittäjyyttä tehnyt myyntityötä muun muassa Fazerilla, Fonectalla ja Pohjola Vakuutuksissa. Kaksikon yhteisessä yrityksessä hän vastaa markkinoinnista, taloushallinnosta ja myyntisihteerin töistä.

– Parasta työssäni on, että se on monipuolista ja siihen liittyy paljon selvittelytyötä muun muassa isojen perikuntien käsittelyssä, kauppakirjojen laatimisessa juridisesti oikealla tavalla sekä kiinteistöjen myyntiin tarvittavien dokumenttien osalta. Pidän myös asiakkaista ja asiakaspalvelusta, Marja-Leena Lampi sanoo.

Työkokemusta lähes 100 vuotta

Kaksikon asuntomyymälä sijaitsee Lielahden Kruunukeskuksessa. Lähettyvillä on paljon haluttuja asuinalueita ja niin pientalovaltaista asuntokantaa kuin uudistuotantoakin.

Kiinteistömaailma Tampere Lielahti myy kuitenkin kaikenlaisia asuntoja kautta Tampereen ja Pirkanmaan.

Tehtävämme on selvittää asiakkaan kysymät asiat ja nekin seikat, joita asiakas ei osaa edes kysyä, Lammen pariskunta sanoo.

– Meillä on kattava repertuaari koteja, ja painotus on hieman enemmän rivi- ja omakotitalopuolelle. Myymme myös vapaa-ajan asuntoja Pirkanmaalta, esimerkiksi Punkalaitumen suunnalta, ja lisäksi meillä on vuokrauspalvelua. Tampere kasvaa koko ajan ja täällä on hyvä tehdä töitä, vaikka toki kilpailukin on kovaa, Timo Lampi kertoo.

Yrittäjien lisäksi asuntomyymälässä työskentelee neljän hengen välittäjätiimi, jota Marja-Leena Lampi kehuu ammattitaitoiseksi ja kokeneeksi. Kaikki välittäjät ovat olleet yrityksessä töissä melko pitkään ja kaikilla on kiinteistövälitysalan koulutus.

– Henkilöstömme alan työkokemus on yhteenlaskettuna lähes 100 vuotta. Rekrytoimme parhaillaan, ja töitä olisi heti yhdelle tai kahdelle uudelle kokeneelle välittäjälle, Marja-Leena Lampi sanoo.

Kesällä asuntomyymälässä töitä riittää erityisesti rivi- ja omakotitalojen myynnin parissa. Niille on nyt niin kova kysyntä, että myyntiin tarvittaisiin enemmänkin kohteita.

– Kesä on parasta aikaa myydä rivi- ja omakotitalo. Kesällä luonto näyttää parhaat puolensa, jolloin kohdekuvista ja -videoista tulee edustavia.

Alalla pitää kehittyä koko ajan

Lampien asuntomyymälä saa asiakkailta paljon hyvää palautetta muun muassa rakennusteknisten asioiden osaamisesta ja kokonaisvaltaisesta palvelusta.

Jos esimerkiksi omakotitaloa ostava asiakas kysyy kohteesta yksityiskohtia, välittäjien tehtävänä on selvittää asiat huolella ja vastata kaikkiin kysymyksiin.

Moni vanhempaa taloa ostava haluaa tietää esimerkiksi, mitä riskimateriaaleja ja -rakenteita talossa on. Myös rakennusoikeudesta ja kaavoituksesta tulee usein kysymyksiä.

Paljon hyvää palautetta muun muassa rakennusteknisten asioiden osaamisesta ja kokonaisvaltaisesta palvelusta.

– Meillä on hyvät kontaktit esimerkiksi kaupungin rakennusvalvontaan ja eri rakennusalan toimijoihin, joten asiakas voi luottaa, että meillä nämä asiat tiedetään tai jos ei tiedetä, ne selvitetään, Timo Lampi sanoo.

– Kiinteistönvälitysalan ammattilaista tarvitaan myös siihen, että hän selvittää asuntokaupassa nekin asiat, joita asiakas ei osaa edes kysyä, Marja-Leena Lampi lisää.

Kiinteistömaailma Tampereen Lielahdessa välittäjien työnkuvaan kuuluu kouluttautua jatkuvasti. Asuntokauppaan tulee koko ajan uusia säädöksiä ja velvollisuuksia, joista välittäjien on oltava kartalla. Myös maailmantilanne vaikuttaa: esimerkiksi Ukrainan sodan myötä on tullut uutta huomioitavaa.

Timo ja Marja-Leena arvelevat, että tulevaisuudessa asuntokauppa digitalisoituu entistä vahvemmin. Myös asumisen muoto saattaa muuttua: esimerkiksi ryhmäasuminen tulee kasvamaan, pienien omakotitalojen ja ekologisen asumisen kysyntä kasvaa ja kodeista tulee yhä muunneltavampia elämäntilanteen mukaan.

Pienien omakotitalojen ja ekologisen asumisen kysyntä kasvaa ja kodeista tulee yhä muunneltavampia elämäntilanteen mukaan.

– Tällä alalla pitää kehittyä koko ajan. Onneksi meillä on takana Kiinteistömaailma-ketju, joka on ollut aina edelläkävijä muun muassa digitalisaatiossa ja asuntokaupan tulevaisuuden ennakoinnissa. Ketjulla on myös hyvä koulutusjärjestelmä ja lakineuvonta, ja tutkimme jatkuvasti, miten palvelua voisi parantaa, pariskunta sanoo.

Arkea rintamamiestalossa

Pariskunnan oma, vanhan ajan tyyliin värikkäästi sisustettu koti sijaitsee Tampereen Koivistonkylässä. He ovat viihtyneet rintamamiestalossaan jo vuodesta 1997 lähtien. Talo on remontoitu kokonaan, rintamamiestalon toimivuutta kunnioittaen.

– Rintamamiestalo on hengittävä ja painovoimainen ilmastointi toimii, kun sitä ei pilaa liialla muokkaamisella, esimerkiksi käyttämällä muovimateriaaleja tai asentamalla liian tiiviitä ikkunoita, Timo Lampi sanoo.

– Itse en viihtyisi modernin harmaassa sisustuksessa, vaan tykkään talonpoikaistyylistä, väreistä ja entisajan huonekaluista, joita olemme entisöineet, Marja-Leena Lampi sanoo.

Timo ja Marja-Leena ovat molemmat kovia tekemään töitä. Timo kuvailee itseään jonkin sortin työnarkomaaniksi, joka nauttii siitä, että kiinteistönvälitysalalla kovan työn tekeminen näkyy myös palkassa. Marja-Leena kertoo, että hänelle syntyy työssä usein sellainen flow, että kun hän istuu tietokoneelle aamulla heräämisen jälkeen, ajan kulkuun havahtuu ensimmäisen kerran vasta puoliltapäivin.

Yrittäjän vapauteen kuitenkin kuuluu, että omasta ajankäytöstä voi päättää itse. Timo saa energiaa työhön erilaisesta kuntoliikunnasta ja Mersu-museoautoharrastuksestaan. Pariskunnan yhteinen vapaa-aika kuluu usein neljää lastenlasta hoitaen, sekarotuista Massimo-koiraa ulkoiluttaen ja Punkalaitumella sijaitsevan mökin puuhissa. Talvella pulahdetaan yhdessä avantoon.

– Yrittäjyydessä on vapautta, mutta myös vastuuta. Positiivinen palaute ja onnistumiset kompensoivat työn määrää. Eikä meitä stressaa, vaikka olemme koko ajan toistemme kanssa, sillä keskinäinen luottamuksemme on niin hyvä, 35 vuotta yhdessä ollut pariskunta summaa.

KIINTEISTÖMAAILMA-YRITTÄJIEN TARINAT

Kiinteistömaailma Tampere Lielahti

Tule käymään asuntomyymälässämme:

Kiinteistömaailma Tampere Lielahti, Kruunukeskus

Taninkatu 2, 33400 Tampere.

Kaikki Suomen yli 100 Kiinteistömaailman asuntomyymälää löydät täältä.

Tämä on viides osa Tampereen seudun Kiinteistömaailma-yrittäjien tarinoista. Kaikki yrittäjätarinat ovat luettavissa julkaisun jälkeen osoitteessa https://www.aamulehti.fi/mainos/kiinteistomaailma/

Lue myös: