”Ruokajonossa on ihmisiä, jotka eivät ole hakeneet tukia – järjestelmän monimutkaisuus ajaa ruokajonoon” -kirjoituksessa (AL 19.5.) Liki- ja KoMa -hankkeissa Tampereella toimineet kuvaavat, miten vaikeuksissa olevat ihmiset voivat jäädä ilman tukia tai palveluita, jos he eivät jaksa tai osaa selvittää mahdollisuuksiaan avun saamiseksi.
Olemme Kelassa tehneet yhteistyötä Liki-hankkeen kanssa ja havainneet saman kuin kirjoittajat. Olemme tavanneet esimerkiksi eläkeläisiä, jotka eivät ole tienneet voivansa saada asumistukea, ja henkilöitä, jotka eivät ole tienneet oikeudestaan toimeentulotukeen.
Olemmekin kirjoittajien kanssa samaa mieltä, että monimutkaisessa järjestelmässä tuen hakeminen voi olla liian vaikeaa, eivätkä kaikki saa apua, johon heillä olisi oikeus. Haluamme Kelassa tehdä sosiaaliturvasta ja etuuksien hakemisesta yksinkertaisempaa.
Yksi keino selkeyttää sosiaaliturvaa olisi esimerkiksi yhden hakemuksen malli. Sen ideana on, ettei ihmisen ei tarvitse välttämättä tietää, mitä etuutta on hakemassa. Hän vastaisi tilannettaan koskeviin kysymyksiin esimerkiksi Kelan sähköisessä asiointipalvelussa. Vastausten ja rekisteritietojen pohjalta hänelle myönnettäisiin kaikki hänelle kuuluvat etuudet. Malli helpottaisi etuuksien hakemista ja myös vähentäisi niiden alikäyttöä.
On myös tärkeää, että Kela, muut viranomaiset ja toimijat tekevät yhteistyötä, jotta voimme huolehtia siitä, että ihmiset saavat heille kuuluvat etuudet ja palvelut eri elämäntilanteissa.
Kelassa lisäämme tietämystä etuuksista ja palveluista monin eri tavoin. Tampereella olemme helpottaneet asiointia muun muassa tuomalla neuvontaa Kela-asioissa matalan kynnyksen lähipalvelupisteisiin, kuten Ohjaamoon ja lähitoreille.
Teemme jatkossakin yhteistyötä myös ruoka-avun parissa toimivien tahojen kanssa, jotta tavoitamme paremmin erilaiset asiakkaamme.
Petteri Taponen
palveluyksikön johtaja, Kela, keskinen asiakaspalveluyksikkö, Tampere
Juha Lehtonen
suunnittelija, Kela, keskinen asiakaspalveluyksikkö, Tampere
Korjaus 27.5. kello 15.53: Lisätty otsikkoon puuttuva sana ”tehdä”.