Suomi tarvitsee jatkossakin panostamista kestävään liikenteeseen – kävelyyn, pyöräilyyn, busseihin, ratikoihin ja taajamajuniin. Siinä missä monet joukkoliikennehankkeet ovat viime vuosina edenneet, viimeksi Vantaan ratikan myötä, on erityisesti kävelyn ja pyöräilyn kehitys Suomessa ollut haastavampaa. Hanskoja ei kuitenkaan kannata lyödä tiskiin – se kun olisi haitaksi niin ilmastolle, yhteiskunnalle kuin yksilöllekin.
Ajankohtaisin syy liittyy liikkumattomuuteen. Säätytalolta tihkuneiden neuvottelutietojen perusteella liikkumattomuus ja tähän liittyvät terveyshaasteet herättävät huolta myös hallitusneuvotteluiden keskellä. Tarjolla olisi eräs ylivertainen lääke: yhteiskunnan muuttaminen vähemmän autoriippuvaiseksi panostamalla kävelyyn ja pyöräilyyn sekä näitä tukevaan joukkoliikenteeseen.
Ohjatun liikunnan lisääminen ei yksin riitä, vaan ihmisten kulkemista omin voimin kannattaa tehdä helppoa siellä missä mahdollista – erityisesti arjen matkoissa omassa lähiympäristössään.
Muutos ottaa kuitenkin aikansa, esimerkiksi katutilan muutos vie aikaa niin päätöksenteolta kuin toteutukselta. Määrätietoisella työllä muutos on tehtävissä, kuten esimerkit ympäri niin Eurooppaa kuin meiltä Suomesta osoittavat: hyvä osoitus jo toteutuneesta muutoksesta toimii Tampereen keskusta, jossa Hämeenkadusta lähtien kävelyn, pyöräilyn ja joukkoliikenteen olosuhteet ovat viime vuosina parantuneet, vaikka tehtävääkin vielä riittää. Pääkadun ja keskustan elinvoimakin vaikuttaa olevan kunnossa, ja kaupunkilaiset sekä turistit ovat olleet tyytyväisiä. Muutosta ei kannata pelätä.
Tämä ei tarkoita, etteikö autoillakin olisi sijaansa ihmisten arjessa. Monessa tilanteessa ja monilla alueilla autoilu on yhä paikallaan. Mutta mitä enemmän onnistumme helpottamaan muiden kulkutapojen käyttöä, sitä paremmin tilaa riittää myös heille, joille syystä tai toisesta auto on välttämättömyys.
Myös kestävän taloudenpidon kannalta käänne kestäviin kulkumuotoihin kannattaa. Tilan käyttäminen kävelyyn, pyöräilyyn ja joukkoliikenteeseen tulee myös investointien osalta autoliikenteeseen nojaamista edullisemmaksi. Erityisesti kasvavilla kaupunkiseuduilla tämä on olennainen kysymys, johon myös valtion vetoapua tarvitaan jatkossakin erityisesti Maankäytön, asuminen ja liikenteen MAL-sopimuksen muodossa.
Samalla on huolestuttavaa, että eri liikennemuotojen välinen vastakkainasettelu on etenkin julkisessa keskustelussa kärjistynyt.
Pahimmillaan tämä johtaa kierteeseen, jossa kaupunkien kehitys taantuu, kun juuri mistään toimenpiteistä ei päästä sopuun. Näin ei tarvitse olla. Kaikille reilu käänne kaupunkien liikennepolitiikassa kannattaa tehdä liikkumaan kannustavien ja kestävien kulkumuotojen pohjalta.
Saara Hyrkkö
kansanedustaja, eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja (vihr.), Espoo
Jaakko Stenhäll
kaupunginvaltuutettu, kaupunginhallituksen jäsen (vihr.), Tampere
