“On vaikea ymmärtää mikä hiilineutraaliudessa on osalle päättäjistä vastenmielistä”, ja “Tavoite on sama kaikilla länsimailla ja myös nousevilla talouksilla”, kirjoitettiin pääkirjoituksessa (AL 20.5.). Koska kirjoituksessa mainittiin perussuomalaiset, koin velvollisuudekseni kirjoittaa aiheesta.
Lue lisää: Hiilineutraaliudesta kannattaa pitää kiinni
Ensinnäkin, perussuomalaisten energia- ja ilmastopoliittisessa ohjelmassa sitoudutaan kyllä hiilineutraaliustavoitteeseen, vuodelle 2050. Puolueen näkemyksen mukaan vuosi 2035 ei vain ole realismia. Vuotta 2035 ajavilta voisi kysyä, miksi he eivät sitoudu Elokapinan vuoden 2025 tavoitteeseen. Olisiko kuitenkin niin, että mikä tahansa ei ole mahdollista millä aikataululla tahansa?
Muutokseen sisältyy toki mahdollisuuksia. Vähäpäästöisellä ja luotettavalla energiajärjestelmällä Suomi voi tarjota kasvualustan pääkirjoituksessa mainitulle vetytaloudelle. Päästövähennyskohteita vedyn avulla riittää: lannoitteet, teräs, ja synteettiset polttoaineet ovat vain muutama esimerkki. Samalla on hyvä muistaa, että tällä hetkellä päästötöntä vetyä tuotetaan Suomessa nolla kuutiota vuodessa. Hankkeita on liikkeellä, mutta tarvittava tuotannon volyymi pelkästään kotimaisiin hankkeisiin on suuri, puhumattakaan siitä, jos halutaan jalostaa vetytalouden tuotteita vientiin. Perussuomalaiset toivottaa tietenkin kasvua stimuloivat keinot tervetulleiksi. Vuosi 2035 tulee vain todella nopeasti vastaan. Sama voi päteä vaikkapa liikenteessä: suunta on hyvä, mutta etenkin raskaassa liikenteessä tietä on vielä paljon kuljettavana.
Hiilineutraaliustavoitteissa voi hiertää tapa, millä niitä ajetaan. Esimerkiksi valtavien raippaverojen tai sakkomaksujen ajaminen, jos tavoitteeseen ei oltaisi parhaasta yrityksestä huolimatta pääsemässä, ideologinen yksityisautoilun vastaisuus, tai ihmisten ruokavalioihin kajoaminen ovat keinoja, joita perussuomalaiset ei allekirjoita. Poliittisesti sovittuun hiilinielujen laskentatapoihin hirttäytyminen ei ole viisasta, jos sillä ei ole merkitystä globaalien nielujen kannalta, ja se johtaa suomalaisen metsänomistajan sekä metsäteollisuuden demonisointiin samalla, kun öljypohjaisia tuotteita pitäisi korvata puupohjaisilla vaihtoehdoilla. Mantranomainen “edelläkävijyyden” toistelu voi johtaa Saksan Energiewenden kaltaiseen sekoiluun. Harkinta on pidettävä matkassa mukana.
Kaikki eivät myös ole yhtä sitoutuneita päästövähennyksiin kuin Suomi. Pariisin ilmastosopimuksen nojalla Kiina saa jatkaa päästöjen kasvattamista vuoteen 2030 asti, vaikka he ovat ohittaneet Suomen myös päästöissä per asukas. Tavoite ei siis ole kaikille sama.
On silti oikein, että pyrimme fiksuilla keinoilla vähentämään päästöjä. Abstraktien poliittisten tavoitteiden sijaan keskittyisin käytännön tekemiseen. Riippumatta siitä mitä poliittisissa sopimuksissa lukee, yritykset ja valtiot siirtyvät vähäpäästöisiin vaihtoehtoihin, kun niistä innovoidaan saastuttavia teknologioita halvempia. Kehittämällä teknologiaa ja asettamalla hyvän esimerkin voimme siis vaikuttaa muihinkin.
Joonas Kiviranta
kaupunginvaltuutettu (ps.), Tampere
