Tampereella taistelu kaupunkitilasta on kuumimmillaan liittynyt rakennusten suojeluun. Ensimmäinen taistelu julkisuudessa käytiin 1920-luvulla Minna Canthin syntymärakennuksen säilyttämisestä. Sen säilyttäminen ei onnistunut.
Vapriikin näyttely Kadonneet kaunottaret paljasti, että sen jälkeen monia muita säilyttämisen arvoisia rakennuksia on kadonnut.
Välillä on noussut joku kohottamaan taisteluhuudon. Näin kävi muun muassa 1980-luvun molemmin puolin Verkatehtaan ja Kauppahallin virastotalon, Finlaysonin värjäämön 2000-luvulla ja nyt viimeksi tavara-aseman kohdalla. Osa kohteista, joko kokonaan tai osittain, on taistelun ansiosta säilynyt.
Kaupunkilaiset nousevat silloin tällöin puolustamaan myös puistoja. Mältinrannan puolesta -liike onnistui 1990-luvun lopulla torjumaan uuden ajoneuvosillan rakentamisen Tammerkosken yläjuoksulle. Sen jälkeen on taitettu peistä Eteläpuistosta nyt on vuorossa Heinäpuisto.
Puistot tuntuvat olevan uhanalainen laji Tampereella. Niitä uhkaa vaara usealta taholta. Rakentaminen on yksi. Toinen vaara on niiden käytön tarkoituksellinen muuttaminen. Yhtenä esimerkkinä käy Armonkallion pohjoispuolella oleva, aikaisemmin rauhallinen Soukkapuisto. Puistoon on noussut lapsille päiväkoti ja koirille laajahko koirapuisto. Näiden lisäksi puistoon rakennetaan skeittiramppeja ja viimeisenä (?) on tulossa kotitalousjätteiden koonta-asema.
Kaikki nämä lienevät tarpeellisia, mutta olisi varmaan pidetty vitsinä ehdotusta, että jokin rakennus Ranta-Tampellassa olisi jätetty rakentamatta ja sijoitettu tontille asukkaita ensisijassa hyödyttävät toiminnot ja jätetty Soukkapuisto rauhaan.
Markkinapaikoiksi aikoinaan kaavoitetut torit ovat tyhjillään tai otettu muuhun käyttöön muun muassa parkkikentiksi tai ravintola-alueiksi. Markkinat ovat siirtyneet yhä useammin Hämeenpuistoon, jonka suojelu ja kehittäminen puistona on lopetettu.
Ohjaamattomasta mutta sallitusta muutoksesta kaksi esimerkkiä aivan ydinkeskustassa. Niissä sellainen käsite kuin ”istua puiston siimeksessä” alkaa olla mennyttä historiaa. Joskus oli mahdollista istua ja mietiskellä Vanhan kirjastotalon edessä olevan Aleksis Kiven patsaan äärellä. Nykyään siihen ei penkkiä tuoda eikä kannatakaan. Vastaavanlainen paikka oli Tammerin puistikko lampineen. Nykyisin se on edellisen kanssa epämääräisten aineiden ostospaikka, jossa hintaan joskus kuuluu avoin piikitys. Sellaisen toiminnan näkeminen tekee vain surulliseksi. Nämä puistikot kaupunkilaisen on nykyään turvallisinta jättää niiden uusille valtaajille.
Mihin kaupungin viranhaltijat ja luottamushenkilöt pyrkivät keskustan puistojen suhteen? Vaikuttaa, että ne ovat reservissä kunnes löydetään niille muuta käyttöä. Aita Laikunlavan ympärillä on tätä päivää kuvaava. Se estänee kyllä aineellisia vahinkoja, mutta miten turvataan myös joissakin keskustan puistossa niiden alkuperäinen tarkoitus, mahdollisuus rauhoittumiseen kaupunkisykkeestä kauniin puiston siimeksessä?
Joel Niininen
Tampere
