Kaksi entistä valtuutettua: Haluamme korjata julkisuudessa esitetyn mielikuvan demareitten valtuustoryhmän puheenjohtajasta

Toimintatapoja on erilaisia, niiden yhteen sovittaminen on joskus ylivoimaista, tässä Pekka Salmi on pääosin onnistunut, kirjoittavat Tarja Jokinen ja Riitta Ollila.

Tampereen demareitten viimeisistä valinnoista eri luottamustehtäviin on uutisoitu laajasti (AL 15.5.). Lukijoiden mieliin oli myös palautettu aiempia valtuustoryhmän yhtenäisyyttä vahingoittaneita tapauksia. Kirjoituksessa tuotiin esille ryhmän puheenjohtajan Pekka Salmen mahdollista osuutta kyseisiin tapahtumiin. Tämä on meidän mielestämme kohtuutonta ja antaa Salmesta vääränlaisen kuvan.

Lue lisää: Sdp:n valtuustoryhmässä rajuja erimielisyyksiä Tampereella – ei suinkaan ensimmäistä kertaa

Salmi on suoraselkäinen, arvostettu ja kokenut demari. Hän ei riitele eikä kiusaa. Hän haluaa olla ratkaisuissaan sovitteleva, oikeamielinen ja rehellinen. Valtuustoryhmässämme on aina ollut politiikkaan ja valtaankin intohimoisesti suhtautuvia jäseniä. Koviltakaan keskusteluilta ei ole vältytty. Joskus on vaikeata niellä tappioitaan, mikä aiheuttaa ylilyöntejä. Erilaiset tai vastakkaiset näkemykset ja niiden esittäminen ei ole kiusaamista. Väittely kuuluu politiikkaan. Joskus on joutunut kuulemaan ryhmän jäseniltä uhkailuakin oman asian läpiviemiseksi, mikä ei ole mitenkään hyväksyttävää eikä suotavaa. Usein asiat ratkeavat keskustelemalla, mutta äänestyksiäkään ei pidä pelätä. Toimintatapoja on erilaisia, niiden yhteen sovittaminen on joskus ylivoimaista. Tässä Pekka Salmi on pääosin onnistunut, ei aina helposti, mutta lopulta on aina päästy normaaliin työskentelyyn.

Valtuustoryhmän sisäiset keskustelut eivät kuulu julkisuuteen. Valitettavasti tätä periaatetta eivät kaikki halua kunnioittaa. Tämän mekin jouduimme useasti kokemaan. Toimittajat saavat näistä vuodoista meheviä juttuja, mutta usein niissä kuuluu vain toinen puoli eli kertojan ääni.

Kunnallisjärjestön puheenjohtajan Jyrki Koskisen johdolla on kuluvaksi valtuustokaudeksi laadittu ohjesääntö, joka määrittelee eri toimielinten tehtävät esim. luottamustehtävien valinnoissa. Nyt vihdoin on päästy tilanteeseen, jossa tehtäväjako on selvä. Sitä on syytä vielä kaikkien opiskella, jotta jatkossa voidaan välttää näin ikävät seuraukset.

Tällä kirjoituksella haluamme korjata julkisuudessa esitetyn mielikuvan demareitten valtuustoryhmän puheenjohtajasta. Kiitämme sekä Kunnallisjärjestön että valtuustoryhmän puheenjohtajia määrätietoisesta toiminnasta vaikean asian hoitamisessa.

Tarja Jokinen

Riitta Ollila

Kirjoittajat ovat entisiä Tampereen kaupunginvaltuutettuja (sd.)

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut