Tekstareissa Ope-nimimerkki kirjoitti olevansa huolestunut ilmiöstä, jossa vanhemmat ilmoittavat toistuvasti lapsensa poissaolon syyksi kuumeilun (AL 5.5.).
Luonnollisesti on selvää, että lapsi kuuluu viedä perusteellisiin tutkimuksiin ja tutkia pitäisi, niin kauan kunnes oikea syy löytyy.
Itse kahden vakavasti sairaan lapsen vanhempana ja satojen vertaisperheiden edustajana toivoisin, ettei ensimmäisenä ajatella vanhempien valehtelevan tai laiminlyövän velvollisuuksiaan. Syiden selvittäminen ei ole niin yksinkertaista ja nopeaa kuin olettaisi. Tutkimuksia ei voi myöskään vanhemmat määrätä, jos lääkäri ei niitä katso tarpeelliseksi.
Kuume voi olla yksi osa vakavaa oirekuvaa muun muassa kroonisessa väsymysoireyhtymässä ja LongCovid-oirekuvassa.
Olen seurannut perheiden taistelua nyt jo vuosien ajan ja nähnyt, miten vanhempien huolta ei välttämättä kuulla terveydenhuollossa. Viikkoja tai kuukausia kuumeilevien lasten vanhemmille lääkärit ovat jopa tokaisseet, että lakatkaa mittaamassa kuumetta. Ja kuume ei ole vakavin oire, mistä nämä potilaat kärsivät. Oirekuvassa voi olla laajasti monimuotoisia muun muassa neurologia oireita. Osa näistä potilaista on täysin vuodepotilaita. Sairautta ei tunnisteta, ei osata diagnosoida eikä hoitoa ole saatavilla.
Kun kyseessä on etiologialtaan tuntematon sairaus, ei osaaminen yksittäisillä lääkäreillä välttämättä riitä. Perheiden kokemuksen mukaan toistuvienkaan tutkimustenkin jälkeen potilas ja hänen perheensä jäävät monesti täysin yksin.
Meillä on yhä lisääntyvä joukko lapsia ja nuoria, joiden sairastumisen syytekijöitä ei kukaan ole kiinnostunut selvittämään. Sote-yksiköt eivät kykene nykyisessä resurssipulassa huolehtimaan enää edes perustehtävistään.
Mielestäni opettajien tulisi osoittaa huolensa ja myös tukensa suoraan perheille, eikä syytellä vanhempia lehtien palstoilla. Ratkaisu ei ole myöskään lastensuojeluilmoitusten tekeminen, ellei niitä kohdisteta taitamattomaan terveydenhuoltoon ja lääkärikuntaan, joka on jo vuosikymmenet jättänyt potilaita heitteille.
Omaishoitaja
Kirjoitus julkaistaan poikkeuksellisesti nimimerkillä lasten yksityisyyden suojaamiseksi