Nimimerkillä julkaistussa yleisönosastokirjoituksessa (AL 7.5.) kirjoittaja tuo esiin huoltaan Pirkanmaan hyvinvointialueen Pirhan toiminnan hankaluuksista ja työnteon vaikeuksista. Olemme ongelmista pahoillamme ja teemme niiden korjaamiseksi jatkuvasti työtä.
Lue lisää: Työntekijän karu näkemys hyvinvointialueesta: Kukaan ei osaa vastata mihinkään
Hyvinvointialueuudistus on Suomen historian suurin hallinnollinen uudistus. Kaikkia yksityiskohtia ei ole saatu kuntoon neljässä kuukaudessa eivätkä toimintamallit ole vielä samalla tavalla valmiita kuin pitkään toimineissa vanhoissa organisaatioissa.
Aiempien työpaikkojen eli 15:sta sote-palvelujen järjestäjäkunnan, sairaanhoitopiirin ja pelastuslaitoksen tilalla on nyt kaikilla yksi uusi työnantaja ja käyttöön on otettava uudet, yhteiset toimintatavat. Työntekijöitä on liki 20 000 emmekä tunne kaikki toisiamme. Tällaisen täysin uudenlaisen kokonaisuuden yhdistämisessä on valtava määrä yksityiskohtia ja yhteen sovitetavia asioita.
Olemme pahoillamme, että emme saaneet kaikkia asioita valmiiksi ennen vuodenvaihdetta. Valmistelua tehtiin pääosin oman työn ohella, sillä valmistelussa työskenteli vain noin 50 henkilöä. Valmistelua väritti viime vuoteen asti jatkunut koronaepidemia, joka aiheutti merkittäviä työpaineita koko alan henkilöstölle. Lisäksi valtion rahoitus oli varsin niukkaa. Siksi osa muutostyöstä piti jättää kuluvalle vuodelle.
Pirkanmaan hyvinvointialueuudistus on onnistunut olosuhteisiin nähden hyvin. Vanhojen organisaatioiden purkaminen ja uuden rakentaminen on ollut pääosin hallittua. Työ on kuitenkin vielä kesken.
Toimivan yhteisön rakentaminen vaatii vielä paljon yhteistyötä henkilöstön ja asiakkaiden kanssa. Jatketaan työtä yhdessä.
Taru Kuosmanen
sosiaali- ja terveysjohtaja, Pirkanmaan hyvinvointialue
Jukka Alasentie
muutosjohtaja, Pirkanmaan hyvinvointialue