Tamperelainen poliisi: Kannabiksen laillistaminen olisi iso virhe – tässä syy

Olemmeko me valmiita hyväksymään liikenneonnettomuuksien kasvun tai huumausaineiden käytön lisääntymisen kannabiksen laillistamisesta saatavien verohyötyjen vuoksi?

Kannabiksen laillistamista esittävä kansalaisaloite keräsi vaadittavat 50 000 kannatusilmoitusta, eli aloite etenee eduskuntaan. Aihe on herättänyt erittäin voimakasta keskustelua puolesta ja vastaan.

Aloitteessa tavoitellaan kannabiksen käytön, hallussapidon, omaan käyttöön tapahtuvan viljelyn sekä valmistuksen ja myynnin säänneltyä sallimista. Nyt ollaan siis vaatimassa huomattavasti enemmän kuin vain dekriminalisointia eli rangaistavuuden poistamista.

Maailmassa on maita, kuten Kanada, Portugali ja Yhdysvallat, joissa päihdepolitiikka on huumeiden osalta sallivampaa. Colorado Department of Public Safety julkaisi vuonna 2018 laajan raportin siitä, millä tavoin kannabiksen laillistaminen on vaikuttanut yhteiskuntaan. Alkuun näytti siltä, että kannabiksen takavarikoinnit vähentyivät, mutta viiden vuoden aikajänteellä määrä palautui ennalleen. Kannabiksen vaikutuksen alaisena tapahtuneet liikennekuolemat lähtivät tasaiseen kasvuun. Kanadassa vastaavaa tilastopiikkiä liikennekuolemissa ei havaittu, mutta sen sijaan kannabiksen käyttö lisääntyi kansallisella tasolla.

Tutkimustulosten perusteella näyttää siis siltä, että moni laillistamista ja rangaistavuuden poistamista puoltava elementti vesittyy, olipa kysymys käytön terveysvaikutuksista, rikollisuuden vähentymisestä tai poliisin resurssien säästymisestä. Meidän on kysyttävä itseltämme, olemmeko me valmiita hyväksymään liikenneonnettomuuksien kasvun tai huumausaineiden käytön lisääntymisen kannabiksen laillistamisesta saatavien verohyötyjen vuoksi. Itse en totisesti ole, sillä minusta kannabiksen laillistaminen olisi virhe!

Olen täysin samaa mieltä siitä, että Suomen päihdepolitiikka pitäisi laittaa täysremonttiin. Meidän tulisi panostaa ennalta ehkäisevään päihdetyöhön sillä ajatuksella, ettei huumausaineita koskaan päädyttäisi käyttämään

Koko päihdepolitiikan Akilleen kantapää on se, että meillä on aivan liian vähän huumausaineiden käyttäjille varattuja hoitopaikkoja. Mitäpä jos nyt aivan alkuun korjattaisiin nämä ongelmat, ennen kuin ryhdytään keskustelemaan laillistamisista.

Sebastian Lohja

Vanhempi konstaapeli, puolueaktiivi (kok)

Tampere

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut