Vaalit ovat demokratiamme ydintä. Vaaleilla valitaan ihmiset, jotka jakavat meidän yhteistä rahaa yhteiskunnan eri toimintoihin. Nämä ihmiset myös uudistavat lainsäädäntömme. Uusi eduskunta on valittu.Palaisin kuitenkin vielä vaalien toteuttamiseen tässä maassa.
Oikeusministeriön määräyksestä Digi- ja väestötietovirasto lähettää jokaiselle äänioikeutetulle ilmoituksen äänioikeudesta. Voisi lähettää myös niille, joilla oikeutta ei ole. Perille menemättömistä kirjeistä voi päätellä, että kyseinen henkilö ei asu maassa. Tieto, joka on tärkeä monessa asiassa ja ei olisi epäselvyyttä äänestyspaikoilla, kuten nyt on ollut. Eri vaaleissa on eri oikeudet muuttaneille.
Kirjeessä on ennakkoäänestyspaikat, joita on aivan liikaa, sillä jokainen paikka tulee yhteiskunnalle todella kalliiksi. Kirjeessä ei ole kerrottu, keitä on ehdolla, tämä olisi vielä tärkeämpi tieto kuin ennakkoäänestyspaikat. Tämä olisi demokratiaa, kaikille ei tule kalliita lehtiä. Eikä ole nettiä.
Vaalimainonta on säännelty jokaisen kunnan osalta. Jokaisessa kunnassa pitäisi olla esillä pitkät listat valvotussa paikassa. Esimerkiksi kunnanvirastojen ikkunan sisäpuolella hyvässä valossa.
Ulkovaalimainonta on menneitä aikoja. Ei ole ekologista puolueiden ajella liimattavien ja niitattavien vaalimainosten kanssa sekavanlaisia näytteilleasettamispaikkoja. Esimerkiksi Tesoman vaalimainostaulut ovat keskellä metsää auran reitillä oravien luettavissa ja kauppakeskuksen taulut on poistettu.
Linnainmaalla taulut ovat ajotien vieressä, vaikka vieressä olisi kirjasto ja kameravalvonta. Kyseiset taulut oli kaikki töhritty, eikä asiasta kellekään ilmeisesti ollut edes ilmoitettu.
Hirsilässä taulut oli vanhan kaupan kääntöpaikalla ja kauppaa ei ole ollut vuosikymmeniin. Eli taulujen paikat on suoraan 1970-luvulta, koskapa niitä ei ole edes kaikissa lähiöissä. Jos tauluja tarvitaan, ne saisivat olla valvotussa paikassa, jossa kännyköiden mukaan ihmisiä liikkuu paljon. Lisäksi taulut saisivat ympäristösyiden vuoksi olla elektronisia ja tasaiseen tahtiin pyöriviä. Tauluja voitaisiin käyttää muuna aikana myös muuhun tiedottamiseen.
Demokratian arvostusta voi aavistaa myös siitä , että Tampereen taulupossut oli laitettu jopa vaaraksi ohikulkijoille betonipossujen ollessa eri linjoissa.
Vaalitorit ovat huomiota herättäviä, mutta kuinka paljon iloa on saman suuren lössin kiertämisestä vaalimakkaralta vaalihernekeitolle ilman aikomusta äänestää, kun henkilötodistustakaan ei ole. Heille vaalit ovat terapiakarnevaali, joissa tapaa ihmisiä ja kokea olevansa tärkeä.
Suomessa on vaalikaranteeni. Sanoman Aamulehti näytti valittavien kuvat hyvissä ajoin ennen ennakkoäänestystä. Vaaleja ennen radiossa jossain ohjelmassa useaan kertaan kerrottiin Marinin numero 16. Vaalien ennakkotulos julkaistiin mediassa sunnuntai-iltana kello 20, kun äänestämässä oli vielä paljon väkeä. Tämä johti viime hetken taktisiin äänestämisiin epävarmoissa äänestäjissä. Tulos olisi pitänyt kertoa vasta 21. Tuloksia ei voi olla tiedossa näin.
Olisi mielenkiintoista tietää, oliko 16 000 hylätyssä äänessä piirretty numerot vastoin mallinumeroita. Vanhuksilta ei voi tätä vaatia. En osaa sanoa, mikä olisi paras tapa toimia.
16-vuotiasta sen sijaan moni maksaa jo veroja, jos on mennyt koulun jälkeen töihin ja on oikeutettu päättämään verojen käytöstä. Ikäluokat ovat lisäksi niin pieniä, että vallankumousta ei asialla tulisi.
Sen sijaan edunvalvonnassa olevilta on kyseenalaista äänestystä sallia, heidäthän on juurikin arvostelukyvyttömyyden vuoksi asetettu edunvalvontaan. Laitoksien äänestysprosenteista en tiedä. Tätä toisen pään porukkaa on paljon ja rajanveto vaikeaa. En tiedä oikeaa menettelyä.
Eli nyt kun vaalit menivät, ehtisi nämä parannukset tehdä ennen seuraavia.
Tuula Tikka
Tampere