Yliopisto-opinnot ja opettajakokemus ovat avartaneet näkökulmaa kasvatustyöhön. Tietoinen pyrkimys on säilyttää rohkeus ja ennakkoluulottomuus ja halu kokea erilaisia uusiakin juttuja.
Kentällä törmätään usein siihen, etteivät työn sisällöt ja vaatimukset olekaan sitä, mitä opiskeltiin. Ryhmissä mietitään, miten työntekijät saataisiin riittämään iltapäivätunneiksi. Lasten tuen tarpeet kirjataan, mutta niiden toteuttaminen jää puutteelliseksi tai kokonaan tekemättä.
Siirtymätilanteet voivat olla raskaita. Ylisuurissa ryhmissä voivat pahoin sekä lapset että työntekijät. Työyhteisöjä vaivaa suorittamisen kulttuuri. Työ on fyysisesti ja psyykkisesti raskasta ja melutasot kasvavat välillä sietämättömiksi.
Minimi on maksimi, kun puhutaan työntekijämäärästä. Käyttö- ja täyttöasteet näyttävät olevan toiminnan lähtökohta ja jopa tärkeämpiä kuin työssä jaksaminen ja työhyvinvointi. Jatkuvuuden ja pysyvyyden arvot on uhrattu tehokkuuden alttarille. Eri työntekijäryhmien erilainen kohteleminen työpaikoilla koetaan ongelmalliseksi. Töiden jälkeen saattaa havahtua siihen, että tänäänkään ei pystytty pitämään taukoa. Edes viikonloppu ei riitä palautumiseen.
Opettajat vastaavat pedagogiikasta, kasvatustyön suunnittelemisesta ja toteutuksesta. Heille kuuluu yhteistyö vanhempien ja sidosryhmien kanssa. He yrittävät pitää kaikki lapset mukana, vaikka se on vaikeaa isojen haasteiden ja suurten ryhmäkokojen takia. Opettajan pitää osata kohdata ja tarttua tilanteisiin sensitiivisesti ja nopeasti.
Opettaja kirjaa tietoja, huomioi koulutustarjonnan, katsoo sähköpostit, pitää blogia, käsittelee kuvia, etsii tietoa ja opettelee uusia sovelluksia. Opettaja retkeilee, tukee medialukutaitoa ja toiminnallista oppimista; hänen tulee olla perillä alan uusista tutkimuksista. Musiikin, liikunnan, kuvan tekemisen sekä askartelun perusosaaminen on tarpeen. Opettaja pukee, vaihtaa vaippoja, luistelee, hiihtää, pesee pöytiä ja täyttää tiskikoneita. Välillä hän saa osakseen fyysistä väkivaltaa: potkuja, nyrkiniskuja, sylkemisiä ja puremisia.
Opettajana olen kaiken edellä mainitun lisäksi hiekoittanut pihaa, tehnyt lumitöitä, keräillyt kotoa oppimateriaaleja, soittanut ammattiapua, ottanut vastaan positiivista, rakentavaa palautetta, mutta myös asiattomia uhkauksia. Olen sovitellut riitelevien vanhempien välejä. Raskaimpina olen kokenut sen, että olen joutunut tekemään lastensuojeluilmoituksia ja kirjaamaan havaintoja kaltoin kohdelluista lapsista.
Sijaispula alkoi korona-aikana. Jatkuva alimiehitys tekee työstä pakkotahtista ja väsyttävää sarjatyötä, josta leikinomaisuus, pysyvyys ja rauha ovat kaukana. Surullisena seuraan kehitystä. Perusopetuksen puolella toivotaan työrauhaa. Päiväkodeissa tehdään ammatillista ja ennaltaehkäisevää mielenterveystyötä: puututaan kiusaamiseen, panostetaan vuorovaikutukseen, tunnekasvatukseen, kaveritaitoihin ja erilaisuuden hyväksymiseen. Lasten mielenterveyden tukeminen on nyt tärkeämpää kuin koskaan.
On aika miettiä sitä, miten tukea perheitä kasvatustyössä ja turvata päiväkotien ja perusopetuksen työrauha ja resurssit. Työolot on saatava kuntoon. Panostus lapsiin ja nuoriin on panostus tulevaisuuteen!
Tarja Haapasaari
varhaiskasvatuksen opettaja, eduskuntavaaliehdokas (kesk.), Lempäälä
