Suurin vetovoima- ja viihtyvyystekijä EU/ETA-maiden ulkopuolisten henkilöiden hakeutumiselle opiskelijaksi suomalaisiin korkeakouluihin opiskelijaksi on lähes maksuton koulutus ja ylöspito tohtorintutkintoon saakka ilman minkäänlaista suomen tai ruotsin kielen kielitaitovaatimusta. Tämä on poikkeuksellista, koska muualla lukuvuosimaksut ovat 10 000–20 000 euroa ja eikä opiskelemaan pääse ilman hyväksyttyä tutkintoa maan kielen osaamisesta. Tässä valossa Suomen käytäntö ei liene osoitus mistään ulkomaalaiskielteisyydestä, vaan päinvastoin. Tosin tästä ulkomaalaismyönteisyydestä on myöhemmin enemmän haittaa kuin hyötyä.
Valmistuneen maisterin tai tohtorin maastapoistumisen suurin syy on puolestaan se, ettei Suomen työelämällä ole maan kielissä täysin ummikolle paljoakaan annettavaa. Ei suomea tarvitsisi osa täydellisesti, ainoastaan sen verran mitä työssä tarvitaan mutta, kun opiskelun aikana ei ole tarvinnut opetella sanaakaan. Kielitaito täydentyisi töihin päästyä ajan myötä itsestään.
Toisaalta korkeakoulut näyttävät hyödyntävän näitä lainaopiskelijoita tulonhankintaansa veronmaksajien kustannuksella, koska niiden tutkintoperusteinen valtionapu on riippumaton siitä, mitä kieltä opiskelijat osaavat, mistä maasta opiskelija tulee ja minne hän valmistuttuaan menee.
Juha Karvonen
väitöskirjatutkija Helsingin yliopistossa, Tampere
