Mediassa on ollut esillä viime aikoina opettajien työn kuormittavuus ja opetustyöhön kohdistuneet vaatimukset. Oppimistulosten tason on myös todettu laskeneen samaa tahtia opettajien työviihtyvyyden ja työssäjaksamisen kanssa.
En ihmettele tätä yhtään.
Minä, 20 vuotta sitten työhöni valmistunut kasvatustieteiden maisteri, todistan työssä tapahtunutta muutosta aitiopaikalta peruskoulun opettajana.
Vaikka tiedostan uusimman opetussuunnitelman puutteet (tai ennemminkin turboahdetut vaatimukset käytettävissä oleviin resursseihin nähden) ja metsään menneen kolmiportaisen tuen ja inkluusion mallin, tiedän, missä yksi suuri puute piilee. Se piilee nimittäin niinkin yksinkertaisessa asiassa kuin vanhemmuudessa.
Kamppailen työssäni jatkuvasti lasten lisääntyvän uusavuttomuuden parissa. Lapsilta rapautuvat perustaidot, jotka ennen opittiin itsestään selvyyksinä kotona. Isotkaan oppilaat ei osaa sitoa kengännauhoja (lähdepä siinä sitten luistelemaan tai hiihtämään koko luokan kanssa), leikata saksilla, syödä veitsellä ja haarukalla, pakata reppua, huolehtia tavaroista tai siivota jälkensä.
Pitkään mietin, mistä tällainen johtuu. Luettuani KaksPlus-lehden sivustolla olleesta blogista, miten äiti laittaa 2-vuotiaan lapsensa varhaiskasvatukseen siksi, ettei viitsi itse ulkoilla lapsensa kanssa, kokonaiskuva kirkastui minulle. Vanhemmat eivät enää jaksa nähdä vaivaa. On helppo odottaa, että varhaiskasvatus ja koulu hoitaa sen työn, joka ennen kuului perheen aikuisille. Kauhulla odotan seuraavia sukupolvia, jotka työssäni kohtaan. Nyt jo joudun päivittäin opetustyön lisäksi huolehtimaan elämisen perustaitojen harjoittelusta. Kymmenen vuoden päästäkö niistän nenät, pilkon ruuat ja pyyhin pyllyt kaiken muun työn lisäksi?
Valtion ja kuntien päättäjiltä toivon inhimillisiä resursseja ja oppimisympäristöjä opetustyöni toteuttamiseen. Sinulta vanhempi toivon sitä, että laitat oman mukavuudenhalusi ja älylaitteesi sivuun, liikut, leikit, luot ja olet läsnä lapsesi kanssa. Arjessa tarvittavat motoriset taidot ja kavereiden kanssa tarvittavat sosiaaliset taidot kehittyvät siinä sivussa kuin itsestään.
Melkein loppuun palanut Ansa Kynttilä
Kirjoitus julkaistaan poikkeuksellisesti nimimerkillä kirjoittajan ja oppilaiden yksityisyyden suojaamiseksi.
