Ei ole syytä puhua ikuisesta rauhasta, koska Venäjän aloittama epäoikeutettu ja brutaali sota on käynnissä Ukrainassa. Nyt täytyy laittaa kaikki panokset siihen, että Ukrainalle annetaan aseapua ja pyritään kaikin tavoin turvaamaan Ukrainan asema itsenäisenä ja suvereenina valtiona. Näin yleisesti ajatellaan.
Sen ajatuksen kanssa ei ole ristiriitaista samaan aikaan pohtia rauhaa ja sen ehtoja, jopa ikuista rauhaa. Sotimalla ei koskaan aikaansaada lopullista rauhaa, vaan "vain" välirauha. Rauha ei ole vain sodan poissaoloa, jota tarkoitetaan negatiivisella rauhalla. Se(kin) on äärimmäisen tärkeää saavuttaa mahdollisimman pian.
Mutta sitä tärkeämpää on positiivinen rauha eli yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden toteutuminen, joka aikaansaa sen, ettei synny syytä sotimiselle. Jos sota kuitenkin syttyy, sotaa ei voi käydä miten tahansa, vaan kaikkien osapuolten pitää noudattaa kansainvälisen oikeuden periaatteita.
Valistusajan suuri filosofi Immanuel Kant (1724–1804) sanoo klassisessa kirjassaan Ikuiseen rauhaan: “Ja vaikka sotien lopettaminen, tarkoituksen saavuttamisen kannalta, pysyisi ainaisestikin vain hurskaana toiveena, niin emmepä sentään suinkaan pettyisi omaksuessamme toiminnanohjeeksemme vaikuttaa lakkaamatta siihen suuntaan, sillä tämä on velvollisuus.”
Näin ollen jo nyt – sodan aikana – on välttämätöntä ajatella, miten asiat hoidetaan sodan jälkeen sota-alueilla ja muuallakin niin, että luotaisiin edellytykset todelliselle rauhalle, jopa ikuiselle rauhalle. Rauhaan palaamiseen liittyy väistämättä myös laaja oikeudellinen tilinteko sotarikoksista ja ihmisoikeusloukkauksista.
Ilman oikeudenmukaisuutta ei aito rauha voi syntyä puhumattakaan ikuisesta rauhasta, jonka tulee aina olla päämäärä, johon pyritään, ainakin jos haluamme noudattaa Kantin asettamaa moraalista velvollisuutta.
Jukka Kekkonen
oikeushistorian emeritusprofessori, Helsingin yliopisto
Matti Taneli
kasvatustieteen tohtori, filosofian opettaja ja pappi, Turku
