Koululainen istui pakkasessa pyörätuolissa ja odotti taksia – eikä ollut ensimmäinen kerta

Pahinta oli kuitenkin asiakaspalvelun henkilön käytös, hän töksäytti, että ei kuulu heille.

18.1. 19:00

Läheiseni tarvitsee koulukyyteihin ehdottomasti taksia, (invataksia) mutta Tampereella niihin ei voi läheskään aina luottaa, milloin ne on myöhässä pahastikin tai jäävät kokonaan saapumatta, asiakaspalvelu on ala-arvoista, jos yleensä edes vastataan puheluun.

Lue lisää: Tuomi Logistiikka: Olemme hyvin pahoillamme virheestä ja pyrimme varmistamaan, ettei vastaavaa tapahtuisi enää jatkossa

Joululoman jälkeen 9.1 ei taaskaan saapunut taksia. Kun Tuomi Logistiikkaan soitettiin niin sieltä sanottiin tylysti, että olisi pitänyt uusia sopimus vuoden vaihtuessa. Kuinka yleensä voi olla mahdollista, että koulukyydin sopimukset muka loppuu vuoden vaihtuessa, vaikka kouluvuosi on syksystä kevääseen?

Eikä edes saanut seuraavaksi päiväksi tilattua taksia vaan pitää viikko odottaa, tilata joka kuljetus erikseen, todella uskomatonta ja ammattitaidotonta touhua mielestäni.

Pahinta oli kuitenkin asiakaspalvelun henkilön käytös. Hän töksäytti, että ei kuulu heille, kysyttäessä, että mihin sitten voi soittaa, niin siihenkin oli vastaus "ei kuulu meille”.

Koululainen istui pakkasessa pyörätuolissa ja odotti taksia, eikä siis ollut ensimmäinen kerta.

Kaupungin ja kuljetusliikkeen päättäjät, laittakaahan asiat kuntoon, Suomessa on kaikilla yhtäläinen oikeus ja velvollisuus käydä koulua, tällainen toiminta on todella ala-arvoista niin kuljetettavaa kuin hänen läheisiään kohtaan, joilla on omat työnsä ja velvoitteensa yhteiskunnassa.

Kahtena aamuna tuli taksi sovitusti kello 8, mutta jo torstaina 12. päivä, olin itse odottamassa hänen kanssaan autoa. Mutta taaskaan ei kuulunut taksia, yrityksen puhelimeen ei vastattu ollenkaan, joten isä tuli jälleen kerran kesken työnsä kotiin. Hän sai netin kautta vakioselityksen, että kyyti ei ollut kirjautunut järjestelmään.

Ei jaksaisi pelleillä tällaisten juttujen kanssa, jotka sekoittaa monen ihmisen aikataulut.

Sama epävarmuus on myös koululla, kun taksin pitäisi tulla hakemaan, myös siellä henkilökunnalla on työajat ja omat velvoitteensa, eihän he voi jättää pyörätuolissa istuvaa yksin odottamaan.

Ei enää selityksen selityksiä, vaan asiat kuntoon. Hoitakaa autoja ja kuljettajia tarvittaessa lisää ja laittakaa asiakaspalvelu kuntoon.

Heikki Salo

Tampere

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut