Kohu vartijoiden ympärillä on aiheuttanut ikävän sivuilmiön

Esille tulleet tapahtumat tulee selvittää huolellisesti, mutta työtään tekevät vartijat ja järjestyksenvalvojat eivät tarvitse heihin kohdistuvaa häirintää, uhkailua ja epäasiallista käytöstä, kirjoittaa vartija Sami Kymäläinen.

17.1. 17:30

Suomea on kohauttanut viime viikkoina esille tulleet traagiset ja tunteita herättäneet yksityiseen turvallisuusalaan liittyvät tapahtumat. Ensin paljastui pääkaupunkiseudun asemien järjestyksenvalvojien epäillyt lukuisat rikokset ja sen jälkeen Ison Omenan kauppakeskuksessa kiinnioton yhteydessä tapahtunut traaginen kuolemantapaus, jossa kuolemantuottamuksesta epäiltynä on tällä hetkellä neljä vartijaa. Molemmat tapahtumakokonaisuudet ovat viranomaisten tutkittavana ja rikoksiin syyllisiksi todetut saavat varmasti asianmukaisen tuomion.

Molemmat tapaukset ovat aiheuttaneet varsin ymmärrettävästi kohun niin perinteisessä, kuin sosiaalisessakin mediassa. Kohu on kuitenkin aiheuttanut valitettavan sivuilmiön:

Tapahtumiin täysin liittymättömät vartijat ja järjestyksenvalvojat eri puolella Suomea ovat saaneet tappouhkauksia, joidenkin kotioven taakse on tuotu jopa kynttilöitä. Nuoria, ensimmäisessä työpaikassaan olevia ihmisiä haukutaan murhaajiksi ja tappajiksi. Tietojeni mukaan ainakin yhden Isossa Omenassa olevan kaupan henkilökuntaa on myös häiriköity ja uhkailtu tapauksesta liikkuneiden perättömien huhujen johdosta. Sosiaalisessa mediassa jaetaan ohjeita siitä, mihin vartijaa kannattaa puukottaa, ettei osu suojaliiveihin.

Monelta tuntuu unohtuneen, että myös vartijat ovat ihmisiä: Joidenkin tyttäriä ja poikia, äitejä ja isiä. Valtava enemmistö on kuitenkin lähtenyt alalle halusta auttaa ja turvata kanssaihmistensä elämää. Vaikka tunteet ovat pinnassa, tulee muistaa että valtava enemmistö yksityisen turvallisuusalan ammattilaisista tekee työtään suurella sydämellä.

Turvallisuusala tarvitsee reformia ja esille tulleet tapahtumat tulee selvittää huolellisesti. Pienellä palkalla työtään tekevät vartijat ja järjestyksenvalvojat eivät kuitenkaan tarvitse heihin kohdistuvaa häirintää, uhkailua ja epäasiallista käytöstä.

Sami Kymäläinen

vartija, työsuojeluvaltuutettu, aluevaltuutettu (ps.), eduskuntavaaliehdokas, Orivesi

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut