Ennallistetaan pientilat – se oli monimuotoista maanviljelyä

Pientilojen edustama maanviljelystapa on kokonaan hävinnyt maaseudulta, kirjoittaa Arno Kasvi.

6.1. 19:15

Minusta ennallistaminen on muutakin kuin korpiojien tukkeamista, onhan meiltä hävinnyt kokonainen maanviljelyskulttuuri, joka elätti sodanjälkeisen sukupolvien suuret ikäluokat, joka tiluksillaan säilytti ja rikastutti Suomen luonnon monimuotoisuutta viljely- ja karjanhoitotavoillaan.

Jos ennallistamiseen on varoja tulossa EU:sta, niin pitäisi myös ennallistaa hyljättyjä pientiloja ja pientilojen edustamaa monimuotoista maanviljelystapaa, joka on kokonaan hävinnyt maaseudulta. Jos pientilan yrittäjä ei saa toimeentuloaan lehmistään, lampaistaan, ankoistaan ja kanoistaan riittävästi, olisi viljelykulttuuritapojen ja tilan säilyttämiseen lohkottava riittävästi apua ennallistamisbudjetista, jos sitä on jaettavissa. Riittävä kotieläinmäärä per maatila ja välttämättömät pellot sekä hakamaat laidunnukseen ovat edellytykset monimuotoisen viljelytapaan ja biodiversiteetin säilyttämiseen maatiloilla.

Etukäteen voi suunnitella, montako pientilaa säilytetään tai ennallistetaan jokaisessa pitäjässä, koska monet rakennukset ovat nyt kesäasuntoina ja helposti ennallistettavissa.

Tiloilla aloitetaan vaikka uudempien viljelylajien koeviljely tai vanhojen perinnelajikkeiden säilytysviljely, koskien sekä eläimiä että Suomeen sopivia, ja sopeutuneita lajeja. Entisten pientilojen peltojen sirpaleisuus oli ihanteellinen leviämiskasvualusta monille peltorikkaruohoille ja piennarlajistolle, joka taas oli välttämätöntä monipuoliselle pölyttäjälajistolle, jotka vuorostaan elättivät kotieläinten avulla runsasta lintukantaa sekä kiinteistöllä että laidunmailla.

Pientilayrittäjät ovat harvinainen ihmisryhmä, josta täytyy olla huolissaan, että he lisääntyvät sopivasti ja saavat leipänsä luomu ja suoramyyntitoiminnalla. Suomessa on vielä paljon opittavaa lyhyeen kasvukauteen ja pitkään päivään sopivista vihannes- ja puutarhalajikkeista, joita on viljelyssä ulkomailla viileällä kasvuvyöhykkeellä.

Ei yksin viljely vaan sadon konservointi tai säilytys syötävänä seuraavaan kasvukauteen on osa omavaraistaloutta, jos sota ja politiikka muuttavat tuontiruuan hintoja.

Uusien siipikarjalajien käyttöönotossa, tarhauksessa, vaikkapa ”valkoposkihanhi” jonka untuvikot kasvavat kahdessa ja puolessa kuukaudessa lentokykyisiksi pelkällä heinänpiipalla. Niin tehokasta rehunkäyttöä ei liene millään nykyisin tehdasmaisesti kasvatettavalla linnulla. Eri ankkalajien lisäystä ja kasvatusta, joka Kiinassa ja Indonesiassa on välttämättömyys elintarvikehuollossa, ei pohjoismaissa osata lainkaan.

Kaikki tämä on mahdollista, jos emme halua jäädä tuontiruuan varaan. Koska väestön etnisyys muuttuu koko ajan ja ruokatottumukset ihmisten mukana. Possua useat maahanmuuttajat vierastavat, ja heille on tarjolla vain broileria, vaikka voisi olla tarjolla kotimaista lihalammasta, vähään tyytyvää vuohta tai tarhattua viiriäistä ja lihakyyhkylajeja.

Elintarvikealan koetoimintaa voisi toteuttaa hallitusti halvalla ennallistetuilla pientiloilla. Pientiloilla voi koekasvattaa ja koeviljellä isompia määriä uusia hyötyeläinlajeja ja vihanneksia riittävän kauan, että saadaan arvokasta kokemusta ennen suurviljelyn aloittamista.

Kaikella ruokahuoltoon suuntautuvalla koetoiminnalla lisäämme kotimaassa kasvatetun ruuan biodiversiteettiä, eikä mahdollisessa sotatilanteessa elintarvikehuolto olisi niin haavoittuvainen. Nyt se on sitä, kun on erikoistuttu jättimäisiin maitotiloihin, jättimäisiin broilerihalleihin, jättimäisiin porsastiloihin sekä muutamaan lammastilaan.

Arno Kasvi

puutarhaneuvos, Turku

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut