Lumikuningattaresta tuli painajainen – televisiokamera heilui edestakaisin silmiemme edessä

Kamera esti totaalisesti esityksen seuraamisen ja siitä nauttimisen.

2.1. 17:35

Ostimme liput Lumikuningatar-esitykseen Nokia-areenalle heti, kun ne tulivat myyntiin yli kaksi vuotta sitten – normaalilla, kalliilla hinnalla. Halusimme ehdottomasti nähdä sen! Otimme ja maksoimme myös peruutusturvan. Emme käyttäneet sitä. Halusimme nähdä esityksen.

Esiintyjiä vaihtui, mutta se ei meitä häirinnyt. Päivämäärä siirtyi vuodella. Jaksoimme odottaa, koska halusimme nähdä show’n.

Mutta kuinkas sitten kävikään? Emme nähneet esitystä kuin osittain – olimme toki paikalla 30.12. 2022 klo 19.00 – niillä alkuperäisillä kalliisti maksetuilla paikoilla katsomossa A 9 oikea, rivillä 11 paikoilla 11 ja 12.

Näkemisemme esti televisiokamera, joka heilui edestakaisin juuri meidän ja toki joidenkin muidenkin silmien edessä. Kamera, jonka kuvaputki oli kai parikymmentä metriä, esti totaalisesti esityksen seuraamisen ja siitä nauttimisen.

Kysymmekin, onko kukaan korvausvelvollinen vai sanotaanko meille, että olipa teillä huono tuuri.

Teillä, hyvät järjestäjät, olisi ollut kaksi vuotta aikaa tarjota meille paikat, joista olisimme nähneet esityksen kunnolla!

Merja ja Heikki Lätti

Tampere

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut