Hyvinvointialueen on pakko keksiä uusia keinoja väestön ikääntyessä

Palvelujen tarve kasvaa nopeasti väestön ikääntyessä ja samanaikaisesti vallitsee henkilöstöpula.

28.12.2022 17:00

Vuodenvaihteessa toteutuva sote-uudistus merkitsee Pirkanmaalla 23 kunnan ja sairaanhoitopiirin järjestämien palvelujen siirtymistä yhden hallinnon alaisuuteen. Päätöksentekijöille se tarkoittaa sitä, että vastaamme yli puolen miljoonan asukkaan sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisestä. On hallittava kokonaisuus ja huolehdittava alueen kaikkien asukkaiden palveluista. Yhteisenä tehtävänä on asukkaiden hyvinvointi.

Pirkanmaan hyvinvointialue haluaa pitää yhdessä huolta asukkaiden hyvinvoinnista ja turvallisuudesta palvelulupauksensa mukaisesti. Kaikki halutaan mukaan alueen kehittämiseen ja rakentamiseen. Asukkaat ja henkilöstö osallistuvat palvelujen suunnitteluun ja kehittämiseen. Tavoitteiden toteuttamisessa on johtaminen ja esimiestoiminta avainasemassa. Yli 19 000 työntekijän organisaation yhteen hitsautuminen vaatii vuosien työn. Siinä on onnistuttava, jotta pystymme tarjoamaan laadukkaat ja saavutettavat palvelut asukkaille eri puolilla Pirkanmaata. Palvelujen tarve kasvaa nopeasti väestön ikääntyessä ja samanaikaisesti vallitsee henkilöstöpula. On luotava uutta, sillä vanhat keinot eivät enää ratkaise haasteita.

Pirkanmaalla toimii päätöksenteossa valiokuntamalli, jota muualla ei ole. Se herättää kiinnostusta ympäri maata. Hyvänä esimerkkinä uusista mahdollisuuksista on monipalveluvaliokunnan mietintö ikäihmisten palvelujen järjestämisestä hyvinvointialueella. Valiokunta on tehnyt erinomaisia ehdotuksia siitä, miten palveluja kehitetään tulevaisuudessa Pirkanmaalla. Päätöksentekijät voivat nyt tukea kehittämistä uudenlaisella tavalla paneutumalla ongelmiin ja niiden ratkaisuihin asiantuntijoiden avulla. Toimintansa aloittava vanhusneuvosto varmasti saa selvityksen ehdotuksista ja ottaa tarvittaessa niihin kantaa.

Pirkanmaan kuntien ja hyvinvointialueen on yhdessä nähtävä asukkaiden etu ja tehtävä yhteistyötä alueen asukkaiden hyväksi. Asukkaat ovat yhteiset, mitään vastakkainasettelua ei saa syntyä. Ikäihmisten tilanne on hyviä esimerkki yhteistyön tarpeesta. Mitä paremmat palvelut ja asuinympäristöt kunnissa on sitä paremmin ihmiset voivat ja sitä enemmän voidaan keskittää sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja sinne, missä omin voimin ei enää selvitä. Sama koskee nuoria. Mitä paremmat päivähoito- ja koulupalvelut ovat sitä vähemmän syntyy tarvetta mielenterveyspalveluille tai lastensuojelulle.

Päätöksentekijöiden on nähtävä asiat asukkaiden näkökulmasta eikä rajoja voida rakentaa eri organisaatioiden välille. Yhteistyössä on pakko onnistua. Hyvinvointialue, kunnat, yritykset ja järjestöt saadaan toivottavasti yhteistyöhön niin, että kaikki voimavarat asukkaiden hyvinvoinnin hyväksi ovat tulevaisuudessa käytössä.

Meillä on Pirkanmaalla hyvät edellytykset onnistua vaativassa uudistuksessa. Täällä on totuttu tekemään yhteistyötä. Sitä tarvitaan erityisesti nyt, kun sosiaali- ja terveydenhuollon monet haasteet on ratkaistava ja voimavarat käytettävä parhaalla tavalla.

Anneli Taina

Pirkanmaan hyvinvointialueen valtuutettu

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut