Taysin ylilääkäri: Keskeinen kysymys kriisissä on työvoimapula – ”Olen ollut tekemässä päätöksiä, jotka jälkikäteen tarkasteltuna eivät ole olleet aina optimaalisia”

Asiansa osaava terveyskeskuslääkäri on tärkein ja kustannusvaikuttavin yksittäinen ammattilainen koko järjestelmässä, kirjoittaa ylilääkäri Heikki Mäenpää.

17.12.2022 17:15

OIen työskennellyt yhtäjaksoisesti 30 vuoden ajan suomalaisessa terveydenjärjestelmässä. Tästä suurin osa on tapahtunut sairaaloissa ja yksityissektorilla, mutta myös lyhyen aikaa perusterveydenhuollossa. Viimeaikaiset uutiset eivät sinällään yllätä, mutta ehkä ensimmäistä kertaa myös ammattilaisen mieleen hiipii ajatus siitä, miten selviämme tilanteesta.

Vuosien aikana kertyneet kokemukset ja pohdinnat ovat valaisseet itselleni järjestelmän kipupisteitä, todennäköisesti olen myös ollut tekemässä päätöksiä, jotka jälkikäteen tarkasteltuna eivät ole olleet aina optimaalisia.

Lue lisää: Acutan potilaat voivat pian joutua jonottamaan hoitoa ambulanssissa: ”Tilanne on todella, todella vaikea”

Lue lisää: Tampereen terveysasemilla kuukauden jono lääkärille – ulkoistetuilla asemilla tilanne huomattavasti parempi, tässä syy

Polttavana keskipisteenä ovat raha ja resurssit. Terveydenhuollon menot ovat kasvaneet viimeisen vuosikymmenen aikana 3–5 prosenttia vuodessa, koronavuonna 2020 kasvu oli 4,9 prosenttia. Toisaalta bruttokansantuotteeseen suhteutetut terveydenhuoltomenot ovat vielä pienemmät Suomessa verrattuna Ruotsiin ja Norjaan, puhumattakaan Yhdysvalloista jota ei voida pitää tässä suhteessa malliesimerkkinä hyvin toimivasta terveydenhuoltojärjestelmästä.

Niin absurdilta kuin se kuulostaakin tämän päivän akuutteihin ongelmiin verrattuna, Suomen terveydenhuoltojärjestelmä on arvioitu yhdeksi maailman parhaista tehokkuuteen, laatuun ja oikeudenmukaisuuteen peilattuna.

Keskeinen kysymys kriisissä on terveydenhuoltohenkilöstön työvoimapula. Avuksi on esitetty koulutusmäärien lisäämistä sekä hoito- että lääkärihenkilöstön suhteen. Tätä mantraa hokevat erityisesti poliittiset päättäjät vaalien alla ymmärtämättä tämän todellista kustannusvaikuttavuutta ja sitä mitä terveydenhuollossa tapahtuu. Yhdysvalloissa asiaa on yritetty ratkaista lisäämällä koulutusmääriä, jotta perusterveydenhuoltoon saataisiin lisää lääkäreitä. Lopputulema oli se, että lääkäreitä ei saatu terveyskeskuksiin mutta kustannukset lisääntyivät. Hoitohenkilöstön suhteen tilanne on toinen uusien korkeampien hoitajamitoitusten valossa. Mutta tämäkään asia ei ratkea lisäkoulutuksella, jos ammatin arvostus on jo nyt pohjalukemissa.

Veto- ja pitovoima puuttuu hoitotyöstä ja se ratkaistaan muulla tavalla kuin sisäänottomääriä kasvattamalla.

Oman kokemukseni mukaan yksi isoimmista virheistä oli aikanaan omalääkärijärjestelmästä luopuminen sen tunnetuista ongelmista huolimatta.

Toimivan, kustannustehokkaan ja laadukkaan järjestelmän tärkein yksittäinen voimavara oli toimiva omalääkäri-hoitoja työpari. Toimivaa hoitosuhdetta ei synny ilman molemminpuolista luottamusta, tämä vähentää myös turhien tutkimusten ja lähetteiden tekoa. 10 prosenttia väestöstä kuluttaa 80 prosenttia terveydenhuollon resursseista, tämän selättämiseen omalääkärijärjestelmä on todennäköisesti myös tehokkain lääke.

Martti Kekomäen mukaan jopa 70 prosenttia terveydenhuollon menoista kuluu väärien päätösten paikkailuun ja silotteluun. Terveyskeskuspäivystys edes jossain muodossa, joka nyt on pääosin lakkautettu virka-ajan ulkopuolelta, siivilöisi myös turhia erikoissairaan päivystyskäyntejä, nyt tarjolla olevat virka-ajan ulkopuoliset kiireajat ovat vain kosmetiikkaa tämän suhteen. Asiansa osaava terveyskeskuslääkäri on tärkein ja kustannusvaikuttavin yksittäinen ammattilainen koko järjestelmässä.

Mielenterveyslain ja vanhustenhuollon uudistukset ovat jääneet osin puolitiehen ja niiden satoa myös kylvetään tällä hetkellä. Avohoidossa ja tuetun asumisen palveluissa elää tällä hetkellä moniongelmaisia mielenterveyspotilaita ja vanhuksia, joiden oikea paikka olisi laitoshoito. Illan pimeinä tunteita heidät lähetetään ensiapuun, koska mitään muuta paikkaan ei ole tarjolla. Tämä johtaa pahimmillaan massiiviseen tutkimusrumbaan ja sitä myötä medikalisaation ja kustannusten kasvuun.

Psykoottisen huumeongelmaisen nuoren tai 90-vuotiaan muistisairaan vanhuksen oikea hoitopaikka ei ole yhteispäivystys, joka pahimmillaan muistuttaa Persialaista toria.

Lopuksi, osaoptimointi. Syyllistymme todennäköisesti liian usein terveydenhuollon päätöksenteossa ratkaisuihin, jotka äkkiseltään vaikuttavat järkeviltä, mutta jälkikäteen tarkasteltuna ovat olleet huonoja. Paniikinomainen säästäminen tai resurssin rajaaminen sokeasti hoitopolun jostain kohtaa, tyypillisesti muusta kuin omasta, sysää käyntiin dominoefektiin ja kokonaiskustannusten kasvun. Ainoa mikä lopulta merkitsee ja on kustannustehokasta on se että kaikki terveydenhuollon ja sote-alan ammattilaiset sekä poliittiset päättäjät pyrkivät samaan lopputulokseen – potilaan parantumiseen – ilman että riitelemme vaillinaista resursseista tai siitä onko kyseessä poliittisesti vaikea päätös.

Heikki Mäenpää

ylilääkäri, Tays

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut