Psyykkisesti sairastuneen karu kertomus avun hakemisesta – ”Jäin täysin yksin”

Läheiseni olivat kauhuissaan, miten voin traumaattisena ja itsetuhoisena vain odotella viikonlopun yli, kertoo sairastunut.

4.11. 19:00

Sairastuin tammikuussa vakavasti psyykkisen trauman takia. Käytännössä koko elämäni romahti. Jäin pitkälle sairauslomalle. Meni terveys, työ, talous, ihmissuhteet, elämänhalu. Lapsista oli vaikea ottaa vastuuta.

Kävin terapiassa jo ennestään. Terapeuttini huolestui todenteolla. Hän oli sitä mieltä, että olin todella avun tarpeessa. Hän soitti istunnoltani psykiatrian päivystykseen. Oli tammikuun alku ja torstaipäivä. Juttelin myös itse samalla sairaanhoitajalle. Hän painotti, että voin mennä Acutaan heti, jos tuntuu siltä. Olin päättänyt, etten sinne mene.

Hoitajana tiedän, kuinka kuormittunut se pulju on. Enkä olisi kestänyt väsyneiden, kyllästyneiden hoitajien tenttausta, mikä minua vaivasi. Psykiatrian päivystyksestä sain soittoajan seuraavalle päivälle. Olin silloin hyvin itsetuhoinen ja minulla oli selvät suunnitelmat.

Päätin odottaa puhelua.

Lue lisää: Lapsuuden järkyttävä kokemus aiheutti Johannalle, 45, sietämättömiä ahdistuskohtauksia, mutta sitten hän löysi avun – Ahdistuneisuus on jo niin yleistä, että psykoterapeutti puhuu kansantaudista

Lue lisää: Taysilta puuttuu useita kymmeniä vakituisia psykiatreja: ”Lääkäritilanne on liki katastrofaalinen” – Näin tilanne näkyy nyt persoonallisuushäiriöiden hoidossa

Sain puhelun, jossa annettiin aika maanantaille. Läheiseni olivat kauhuissaan, miten voin traumaattisena ja itsetuhoisena vain odotella viikonlopun yli. Se viikonloppu oli lapsilleni, miehelleni ja jopa lemmikeilleni kauhea kokemus. Vaikka selvisin maanantaihin.

Suurin odotuksin menin vastaanotolle. Minulle kerrottiin heti, että lääkäriä ei tänään ole talossa. Kaksi sairaanhoitajaa haastatteli. Kerroin rehellisesti kuinka vaikea tilanteeni ja oloni oli. Jatkosuunnitelmana lääkäri soittaisi minulle torstaina. He eivät voineet tehdä mitään. Lääkäri ei soittanut koskaan.

Olin käynyt heti tammikuun alussa työterveydessä, koska tarvitsin sairausloman. Työterveyslääkäri teki kiireellisen lähetteen psykiatrialle. Lähete oli tullut perille ja käsitelty. Oli päätetty, että minut siirretään toisen osaston asiakkaaksi, minne lähete oli laitettu. Se sopi minulle.

Kävin toisen kerran helmikuussa sairaanhoitajien vastaanotolla. Vastaanotolla oli mukana lääkäri. Koska minut oli siirretty jo toisen osaston asiakkaaksi, lääkäri ilmoitti, ettei häntä tarvita.

Suunnitelmana oli, että odotan aikaa poliklinikalle, mihin minut oli siirretty. Oli helmikuun alku ja ajan sinne piti tulla huhtikuun 4. päivään mennessä. Siitä sain kotiin myös kirjeen. Aikaa ei koskaan tullut.

Kävin työterveydessä koko talven ja kevään, koska tarvitsin sairauslomaa ja jonkun piti seurata lääkitystä ja kontrolloida vointiani. Työterveyslääkäri odotti myös koko ajan, että vastuu siirtyisi psykiatrialle, minne se vointini puolesta kuului.

Olin myös käynyt aikuissosiaalityön piirissä, mistä piti saada apua asioihini. Lopulta niistä ei tullut mitään. Apua ei löytynyt ja nimetty sosiaalitekijä jäi pois työstään. Tästä sain kesäkuussa pahoittelupuhelun.

Toukokuun lopussa minulta loppui työterveyspalvelut, koska sijaisuuteni päättyi. Eikä aikaa psykiatrialle kuulunut ollenkaan.

Sitä aikaa ei ole nyt lokakuun loppuun mennessä koskaan tullut. Maaliskuussa jaksoin kysellä perään, mutta en enää.

Minulta meni terapia siihen, että kävin läpi kriisiäni, joka oli akuutti. Terapiani oli myönnetty ihan muuhun. Terapia loppui heinäkuussa, eikä minulla ollut enää työterveyttä, josta olisin saanut jatkolausunnon. Eikä psykiatrian aikaa kuulunut. Jäin täysin yksin.

Olen työikäinen, mahdollinen veronmaksaja vielä pitkään. Olen hoitaja, jopa hyvä sellainen, hoitajista on huutava pula. Terveenä olen erittäin kannattava yhteiskunnan jäsen.

Sairaana, ilman hoitoa. Ilman apua. Yhteiskunnallekin kallis paketti, jota pitkittyneenä hoidetaan pitkään. Läheiseni sairastuvat vieressä. Tarvitaan paljon palveluja, kaikille.

En vaan käsitä, mikä psykiatrian palveluissa mättää näin pahasti. Nuorten puolesta harmittaa ja suututtaa todella paljon. Heissä on tulevaisuus. Minussa ei ole. Eikä ole enää väliä.

Nainen 47 v.

Kirjoitus julkaistaan poikkeuksellisesti nimimerkillä, koska siinä käsitellään arkaluontoisia terveystietoja.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut